maanantai 23. joulukuuta 2019

Joulu voi olla hyvä joulu myös yksin

Joulu perheen kanssa, joskus jopa suvun kanssa tuntuu olevan se yleinen tavoitetila, ainoa oikea joulu. Mutta mitäpä, jos siihen ei olekaan mahdollisuutta? Tai se ei vain kiinnosta?

Joulun aika oli yksinäistä jo silloin, kun olin pieni koululainen. Kaikki kaupat olivat kiinni koko joulun pyhien ajan ja kaikki sulkeutuivat perheittensä kanssa omiin joulukupliinsa. Minulla oli pitkäveteistä ja kaipasin kavereita. Sen sijaan oli hiljaisuus ja vanhempia, etenkin äitiä koetteleva joulun valmistelujen jälkeinen väsymys. Siihen aikaan kun ei ollut edes omaa huonetta, mihin vetäytyä, joulun aika oli pitkä ja pitkästyttävä.

Nykyään kaupat ovat auki, samoin monet kahvilat, ravintolat ja harrastuspaikat. Joulun pyhinä ei tarvitse enää vetäytyä muusta maailmasta odottamaan elämäntäytteisiä päiviä. Lisäksi on some. Ihmisiin saa kontaktia yhä helpommin.

Asennekulttuuri on kuitenkin vielä yllättävänkin vanhanaikainen. Joulu on perhejuhla. Silloin ei olla yksin. Piste. Kävin selaamassa muutaman artikkelin ja keskustelupalstan keskustelun ja ne tukivat mielestäni tätä vanhanaikaisen asenneilmaston väitettä.

Samaan hengenvetoon, kun todetaan, ettei ole hyvä olla yksin jouluna, muistutetaan, että some kannattaisi jättää rauhaan pyhinä. Kuka ihme näitä neuvoja jakelee? Ja millä perusteilla?

Mikä ihme vika siinä muka on, että pitää somen välityksellä yhteyttä niihin tuttaviin ja ystäviin, joihin on mahdollisuus saada yhteys? Kuka sanoo, että vain kasvokkain tutustumalla voi syntyä hyvä ja merkityksellinen ihmissuhde? Että somen kautta tutustumalla ja synnytetyllä ihmissuhteella ei olisi muka mitään oikeaa arvoa?

Minusta tällainen arvottaminen ja ohjeistus on julmaa.

Entä kuka on oikeutettu väittämään, että joulu suvun tai laupsuuden perheen kanssa on parempi tai tärkeämpi kuin oikeus olla yksin? Miksi pitäisi palata vuosi toisensa jälkeen viettämään joulua lapsuuden perheensä kanssa, jonka kanssa joulut ovat olleet ikäviä ja ahdistavia jo lapsesta asti?

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että jokaisella pitäisi olla oikeus seuraan niin joulun kuin arjen aikaankin. Jos ei läheiseen, niin hyväksyvään ja arvostavaan seuraan ainakin. Toivon, että mahdollisuuksia yhteisöllisiin joulutapahtumiin olisi yhä useammalla.

Toivotan oikein hyvää joulun aikaa kaikille teille, ihanat! Aivan erityisen lämpimät jouluterveiset lähetän teille, jotka olette ilman seuraa tahtomattanne tai omasta tahdostanne. Joulu on hyvä, kun oma sydän sanoo niin.

Ihanaa joulun aikaa!





22 kommenttia:

  1. Oikein hyvää ja rauhallista joulua♥

    VastaaPoista
  2. Olen viettänyt muutaman ihanan joulun yksikseni ja ihan omasta tahdostani. Mikä ihana rauha! Yksinoloni tuntui kyllä ahdistavan muita :)
    Tänä vuonna joulu kuluu ystävien kanssa, joulua voi viettää millä kokoonpanolla tahansa ja millä tyylillä haluaa. Silloin kun yksinäisyys ei ole itse valittua, voi tämä sesonki tuntua surulliselta ja ahdistavalta.
    Iloista joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Cheri!

      Parasta on, kun pääsee itse valitsemaan, miten omat juhlansa ja arkensa viettää :-)

      Poista
  3. Luin juuri netistä mielipiteitä joulun viettämisestä yksin eikä se noiden haastateltujen mielestä ollut ollenkaan niin kamalaa kuin mitä yleensä kuvitellaan. Riippuu tietysti siitä onko itse valinnut sen yksin vietetyn joulun vai onko se olosuhteiden pakosta tapahtuva.Itse en haluaisi joulua tai muitakaan juhlapäiviä ihan yksin viettää,mutta ymmärrän sen jos joku haluaa.
    Se että "kaikki paikat" ovat auki joulunakin on minun mielestäni oikein hyvä asia. Vaikka en kotoa mihinkään menisikään, niin mielestäni tuntuu hyvältä kun voi mennä näkemään ihmisiä jos siltä tuntuu. Ja some on minulle ihan henkireikä. Olen kotona viihtyvä ja kovinpa tuntisin oloni tyhjäksi jos en olisi mukana somemaailmassa, tai täällä blogien kirjoittamisessa ja lukemisessa. Täällä "tapaa" samanmielisiä enkä pidä näitä sometuttuja yhtään vähäpätöisempinä ystävinä kuin heitä jotka tapaan kasvokkain.
    Oikein ihanaa joulun aikaa sinulle Susanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina :-)

      Olisi mahtavaa, jos kenenkään ei tarvitsisi kokea syyllisyyttä omista valinnoistaan tai omasta kohtalostaan. Joulun pitäisi olla hyvää aikaa, niin hyvää kuin mahdollista.

      Poista
  4. Tuntuu että monille ihmisille se heidän oma ajatuksensa joulunvietosta on se ainoa oikea. Pitää sitä ja ei saa tätä. Viettäkäämme itselle mukava joulu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottoman hienosti todettu!
      Suvaitsemattomuus ja jyrkkyys eivät ole toimivia lähestymistapoja milloinkaan,
      erityisen huonosti ne sopivat yhteen joulun hengen kanssa.

      Poista
  5. Hyvin kirjoitettu!

    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  6. Oikein hyvää ja tunnelmallista joulua!

    VastaaPoista
  7. Olisi hyvä, jos jokainen voisi halutessaan viettää aikaansa yksin - tai yhdessä ihmisten kanssa, joiden seurassa viihtyy. Joulunakin. Elämään mahtuu kuitenkin monenlaisia vaiheita. Hyvä, että sinä voit nyt viettää halutunkaltaista joulua tai olla viettämättä, jollei se kiinnosta.
    Joulu on hyvin perinteinen juhla, mutta kyllä muutoksen tuulet sielläkin puhaltavat. Asiat vain muuttuvat pikkuhiljaa. Äitini vietti hyvin erilaista joulua kuin minä nyt, lapseni taas kehittelevät varmaan omia traditioitaan.
    Some on itsessään hyvä asia, sillä jokaisella ei omassa lähipiirissään ole ihmisiä, joita esim. samat asiat kiinnostavat. Somessa elinpiiri laajenee, halutessa vaikka ympäri maailmaa.
    Hyvää joulunaikaa sinulle!<3

    VastaaPoista
  8. Olen samaa mieltä, että toiset eivät voi määrittää miten kukin jouluaan viettää. Koska itse en kärsi yksinäisyydestä, tein tietoisen valinnan, että en avaa facebookia, mutta itselleni se oli lähinnä helpotus kuin vaikea asia. Jos joltain facebook yms poistaa yksinäisyyden tunnetta, niin miksi siitä soimata ketään. Pidän perinteisestä joulusta, mutta ihmisten lukumäärä ei määritä sitä.
    Kauppojen aukioloaikojen lisääntyminen minua kyllä häiritsee. ...ehkä jotain rauhoittumista kaipaan tähän yhteiskuntaan, vaikka en aktiivisesti sitä vaadikaan keneltäkään eikä siihen olisi oikeuttakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno puheenvuoro yksilöllisyyden puolesta. Me olemme erilaisia ja sitä pitää jaksaa kannustaa. Yhdessä olemme parhaimmillamme enemmän kuin erikseen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!