Sukka-arvonta suoritettu - onnittelut voittajille!

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Mieheni suoritti taas onnettaren tehtävät ja sukat on nyt arvottu. Laitan voittajille sähköpostiin vielä henkilökohtaisen viestin.

Sukat nro 1 päätyivät Saaralle :-)

Sukat nro 2 osuivat Sofialle!

Ja sukat nro 3 Minttu47:lle.

Onneksi olkoon!

Pysähtymistä ja kesäisiä kottaraisia

Kun kotona ei ole enää pieniä (tai isompiakaan) lapsia, on jo aivan mahdollista löytää levollisia kiireettömiä hetkiä, jopa ihan päivittäin. Olen opetellut hidastamaan elämääni ja nauttimaan hetkistä. Usein se sujuu jo aika hyvin :-)

Aloitan työpäiväni rauhallisesti. Katson ensin sähköpostista tilannetiedot, vastaan kiireisimpiin viesteihin ja sitten katson intranetistä talon kuulumiset. Samalla juon kupin lämmintä teetä ja istun kahvitilan lepotuolilla rennosti ja nautiskellen. Välillä tarkistan kalenterista päivän kulun, jottei tule yllätyksiä ja sitten jatkan intranetin uutisten kanssa.

Aikaa kuluu ehkä viisi tai kymmenen minuuttia lisää entiseen, mutta minä olen tuon jälkeen keskittynyt ja orientoitunut. Päivän kulku on selvä ja olo tuntuu miellyttävältä.

Päivän päätteeksi en lähde heti viimeisen työtehtävän jälkeen juoksemaan hullun lailla junalle, kuten tapanani oli aikaisemmin tehdä. Nykyään lähden kotiin myöhemmällä junalla. Nyt minulla jää aikaa paketoida mennyt päivä, katsoa seuraavan parin seuraavan päivän nuotit ja tehdä tarvittavat lisävaraukset omaan ja muiden kalentereihin - myös kokouksiin valmistautumista varten. Aikaa kuluu vähän, mutta energiatasoni asettuu lähelle normaalia ja kiire katoaa.

Varaan kotimatkalle huomattavasti entistä enemmän aikaa. En purjehdi viime tingassa Pasilaan jonottamaan junaani, vaan lähden aikaisemmin ja suuntaan suoraan Helsingin päärautatieasemalle. Junani odottelee jo siellä, jos aikataulut pitävät ja pääsen istumaan ajoissa paikoilleni. Odotusaika jää olemattomaksi ja yhtenäinen, rauhallinen lepoaika junassa ehjäksi, rentouttavaksi, toki myös aiempaa pitemmäksi.

Kotiaika toimistopäivinä työpäivän jälkeen jää entistä lyhyemmäksi, mutta olen rauhallinen ja rento jo kotiin saapuessani. Vastapainona etätyössä ollessani päivä on yleensä purkissa jo puoli viideltä (kun muuten olisin kotona vasta puoli seitsemältä) ja tällöin aikaa jää mukavasti omillekin aktiviteeteille.

Rauhallinen ja kiireetön olo päivän molemmissa päissä tekee ainakin minulle aivan ehdottoman hyvää. Olen kiireiset vuosikymmenet juossut ja kiirehtinyt kovasti paikasta paikkaan. Aivan kiireetöntä elämä ei (onneksi) nytkään ole. Mutta tämän elämänvaiheen suoloista yksi parhaista on kiireettömien, läsnäolemista pursuavien hetkien löytäminen. Aika aikaansa kutakin :-)

Valokuvaamisen kanssa olen myös pyrkinyt pois suorittamisesta. Hyvä retki voi olla sellainenkin, josta ei tule yhtään kuvaa, mutta rauhoittavia ja virkistäviä luontoelämyksiä senkin edestä. Joskus alkuperäinen kuvaussuunnitelma ei toteudu ollenkaan ja siinä joutessaan kuvaa kaikkea muuta liikkuvaa ;-) Vaikkei noita kuvia osaa aina heti retken jälkeen arvostaakaan, myöhemmin niistä voi löytyä tunteellisia helmiä. Ja vain siksi, että on malttanut jäädä paikalle ja tyytyä tarkkailemaan sitä, mitä ympärillä tapahtuu.

Erään kesäkuun kottaraiskuvat kuuluvat tähän sarjaan. Parvessa oli aikuisia ja nuoria kottaraisia. Osa nuorisosta oli ns. uusavuttomia. Ravintoa vaadittiin nokka vääränä ;-)

Nuorison edustaja ihmettelee, mistä sitä ruokaa tulisi.

Vanhempi yrittää pysyä taustalla, kauempana.

En muista, miksi aikuiselle tuli tarve karjua.

Mutta nuorison edustaja karjui lisää ruokaa.

Kevättä odotellessa - ihanaa viikonlopun jatkoa :-)

Jaksamisen reseptiä ja vanhoja lintukuvia

Elämä näyttää aina paljon paremmalta, kun ei ole väsy, nälkä, jano eikä kipeä ;-) No, yhdenkin noista kun saa pois listalta, hurmaavat luonteenpiirteet nousevat esiin ihan uudella tavalla.

Minä taklasin eilen vapaapäivällä väsymystä ja univelkaa. Tänään tuntui olo jo aika normaalilta ihmiseltä - siis taivaalliselta aikaisempaan verrattuna :-) Aamupalan jälkeen kaikki oli elämässä oikein hyvin.

Kärsivällisyyteni on taas mukavissa lukemissa. Ikä on tehnyt minusta muutenkin kärsivällisemmän ja vähemmän poksahtelevan, vaikken maan rauhallisiin kuulu kyllä vieläkään. Univajeen ja stressin kestäessä ja kasvaessa pitkään, alan ärtymään ihan pienistä asioista, vaikkei mitään järisyttävää ole vielä edes tapahtunut. Pinnan lyheneminen on minulle selvä varoitusmerkki siitä, että oman itsen hoitaminen on jäänyt kaiken muun jalkoihin.

Kaiken uuden suunnitteleminen on minun juttuni. Kun se alkaa tuntua vastenmieliseltä, olen ollut huonolla polulla jo ihan liian kauan. Näitä selviä tunnusmerkkejä on vaikka kuinka paljon. Ja ne ovat jokaisella omanlaisensa, tietenkin. Mutta niiden varhainen tunnistaminen on hyvä taito. Aina ei pysty asioille tekemään jotain juuri nyt tai edes huomenna. Siksi mitä aikaisemmin tilanteen havaitsee, sitä enemmän on aikaa odotella sitä oikeaa hetkeä tilanteen korjaamiseen.

Työpäivän ja kuntosalin jälkeen hyökkäsin valokuvien kimppuun. Taas löytyi vino pino sellaisia kuvia, jotka odottivat vielä vuoroaan. Niitä riittää vielä vaikka kuinka paljon :-)

Tämä rantasipi pääsi vihdoin pitkän jonotuksen jälkeen luupin alle :-)

Kuva on otettu kesäkuussa 2017. Jo oli aikakin noin kauniin linnun päästä esille.

Suomenojan nokikana on sentään viime keväältä ;-)

Kuten tukkasotkakoiras ja mustakurkku-uikkukin ;-)

Tulipas näistä taas hyvä mieli :-)

Oletko suunnitellut viikonloppuasi? Kohta se alkaa :-)

Kiitollisuus tulee, jos on tullakseen

Kiitollisuus ei ole perisuomalainen elämänasenne eikä kiitollisuuden osoittaminen ole suomalaisten vahvuuksia. Siksi oma tekeminen kannattaa perustaa jonkin muun varaan kuin sille, että joku arvostaisi minun tekemisiäni.

Nuorena toivoin (ja kuvittelinkin) saavani tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Tavallisimmin niin ei käynyt. Paitsi että uurastamistani ei huomioitu, sain ajalle tyypilliseen tapaan haastetta siitä, että enkö oikeasti pystynyt yhtään parempaan. Ei ihan noilla sanoilla, mutta mutkikkaammin, sulavammin ja  muka-vitsikkäämmin. Silloin se tuntui pahalta. Menin vielä halpaan ja yritin vieläkin enemmän, mutta eihän se mitään muuttanut.

Vuodet vierivät ja kokemukset kovenivat. Opin vähitellen kovan kalloni kanssa olemaan nojautumatta ulkoiseen palautteeseen tai tunnustukseen ja olemaan toivomatta kiitollisuuden osoituksia. Opettelin tekemään asioita oman ammattiylpeyteni vuoksi ja se on toiminut huomattavasti palkitsevammin.

Viime syyskuun lopusta asti olen tehnyt ja vääntänyt töitä enemmän kuin olisi ollut terveellistä. En ole tehnyt sitä muiden vuoksi, vain itseni. Oman ammattiylpeyteni vuoksi. Olen kehunut itseäni silloin, kun olen tehnyt jotain isompaa. Ne kehut ovat tulleet tarpeeseen :-) Olen kannustanut itseäni ja puhunut itselleni innostavia. Parasta johtamista koskaan ;-)

Projektit ja tavoitteet vaihtuivat, vauhti vain kasvoi. Kukaan ei huomannut eikä ajatellut, kuinka paljon aikaa ja voimavaroja ponnisteluni vaativat. Se ei sinänsä haitannut, sillä olin asennoitunut kannustamaan itse itseäni.

Joulun aikaan vietin pari kesältä jäänyttä lomapäivää, muuten keskityin rästitöiden tekemiseen nautinnollisesti ja ajan kanssa. Sitten alkoivat taas kiireet ja yllärityöt, joita jokaisella tulee töissä vastaan aina säännöllisesti. Venytin mielestäni työpäiviä ja säädin kalenteria hienosti niin, että kaikilla osapuolilla olisi mahdollisimman hyvä olla.

Huomenna vihdoin pidän mielstäni ihan ansaitusti saldovapaapäivän. Eli nukun ja tasaan runsasta työmäärääni sekä levottomasti nukuttuja öitäni. Onneksi en tarvitse siihen muiden siunausta, sillä aina on joku, jonka mielestä tämäkään ei ole riittävästi. Ja sehän aina myös selvästi osoitetaan.

"Kiittämättömyys on maailman palkka"
"Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo"
"Kissa kiitoksella elää"
Osa näistä sanonnoista on hyvinkin totta, osa voi olla totta jossain tilanteessa.

Huomenna lepään, sanokoon muu maailma mitä tahansa siitä.

Samaan aikaan mietin kevättä, joka on ihan kohta täällä :-)

Muuttolinnut palaavat. Hanhet, tässä tapauksessa metsähanhet :-)

Eletään hyvää omaa elämää, vaikka joku haluaisikin huomautella siitä.
Ollaan vahvoja ja nautitaan kaikesta huolimatta.
Jökötetään juuri tässä hetkessä, vaikka jonkun muun mielestä olisi oikein hyvä hetki päivystää jossain ihan muualla ja joskus muulloin.

Elämä edistyy, vaikkemme olisikaan mukana.
Miksi kannattaisi jäädä ulkopuolelle?

Ihanaa helmikuun jatkoa :-)

Sukkakokeiden mukaisten sukkien arvonta

Uuden kokeileminen on minulle tärkeää. Kun kokeilee uusia sukkalankoja ja -malleja, väistämättä tulee vastaan kokeilujen nurja puoli. Vain osa kokeiluista onnistuu. Vähemmänkin onnistuneet kokeilukappaleet ovat aina onneksi löytäneet jostain hyvän kodin :-) Mikään ei siis mene hukkaan.

Viimeaikaisten sukkakokeilujen jäljiltä osa päätyy arvontaan. Tässä kuvat (jotka ovat siis näkyneet täällä jo aikaisemminkin) sukista ja karkea arvio niiden koosta. Tällä kertaa arvonnassa on vain naisten sukkia.

Voit osallistua kahdella arvalla, jos olet reksiteröitynyt lukijakseni. Yhdellä arvalla pääsee mukaan ilman lukijuuttakin. Arvontaan osallistutaan ilmoittamalla siitä kommentissa. Pyydän voittajalta osoitetiedot omaan sähköpostiosoitteeseeni, jotta voi lähettää palkinnon perille. Jos en saa osoitetta viikon sisällä, arvon uuden voittajan.

Ilmoittelepa siis kommenteissa, minkä kaikkien sukkaparien arvontaan haluat osallistua ja kuinka monella arvalla.

Arvonta-aika jatkuu la 8.2.2020 klo 20 asti.

Arvontaan päätyivät seuraavat kolme sukkaparia:

1. Vaalean harmaat yksinkertaiset palmikkosukat kokoa 37-38. Miellyttävä lanka, ei karhea.

2. Vaalean harmaat palmikkosukat, koko 38-39. Miellyttävä lanka, ei karhea.

3. Kirjavat palmikkosukat, koko 39-40. Lanka 7 veljestä.

Kaikki sukat ovat konepestäviä.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Onneksi olkoon, Piritta!

Arvonta on suoritettu - lämpimät onnittelut, Piritta!

Lähetäthän osoitetietosi sähköpostilla minulle: luonnonluomaa@outlook.com, niin pääsen lähettämään palkintosi sinulle :-)

Kutsui minua tarhapöllöksi... :-(

Susannan sukkatehdas on tuottanut uusia sukkia tasaisen rauhallista tahtia. Hämeessä ei tarvitse hötkyillä ja olen ottanut sukkatehtailun jonkinlaisena terapiamuotona :-) Jotkut langat ovat miellyttävämpiä kuin toiset ja joistakin saa aikaiseksi tasaisempaa jälkeä kuin toisista. Kokeilen sukkiin erilaisia palmikkoja ja jotkut tuntuvat vain soljuvammilta kuin toiset :-)

Tämä palmikkokuvio tuntui hyvältä ja rennolta. Sillä tehtiinkin sitten muutama sukkapari :-)

Valkoiset sukat Pirta-langalla. Lanka oli miellyttävä, mutta jälki tavanomaista epätasaisempaa. Sukat jäävät silti sukkakoriin odottamaan kohtaloaan.

Vaaleanharmaat sukat, lankana Happy Feet. Ihana, miellyttävä lanka. Näitä sukkia voisin pitää jaloissani aina :-)

Tummanharmaat sukat samasta langasta. Tummanharmaa on värinä haastava, valon tarve työn aikana on toisinaan suuri, Toisaalta näitä sukkia voi pitää sellaisissakin tilanteissa, joissa iloisen värinen sukka ei tulisi kuuloonkaan.

 

7 veljestä ja napapiiri. En osannut aavistaakaan tuota raidoitusta langat tilatessani. En tykännyt. Sukat ovat ihan ok, mutten halua tehdä näitä lisää. Loput langat tästä väristä menivät työpaikan käsityökerholle (onneksi siellä on ihania ihmisiä, jotka jaksavat tehdä uutta ripelangoista!) Tilasin napapiiriä kolmea eri väriä, nyt on toinen värivaihtoehto puikoilla. Se on paljon miellyttävämpi.

Kävin kaupassa - ei juuri kuulu tapoihini. Mutta nyt oli tarvetta sellaisille ostoksille, joista ei viitsi laittaa miehelle ostoslistaa.

Olin jo tulossa marketista pois, kun etuoikealla seissyt mies sanoi tyttärelleen (näin ymmärsin), että varo tuota vasemmalta tulevaa tarhapöllöä. Katsoin eteeni ihmeissäni, kuka niin kurjan oloinen ihminen sieltä olisi tulossa, josta puhuttaisiin noin. Sävy oli jotenkin ei-positiivinen. Sitten hoksasin, että edestä saapuvat ihmiset olivat mieheen nähden oikealla. Ja minä vasemmalla. Minun takanani ei lähellä ollut muita, joten mies tarkoitti todennäköisesti juuri minua. En tiennyt, mitä ajatella.

Tuossa vaiheessa, kun huomasin tarhapöllö-termin viittaavan itseeni, olin ohittanut miehen jo aikaa sitten. Tarkastelin heijastuskuvaani marketin ikkunasta - ei se kuvaus varmaan kovin kauas todellisuudesta mennyt. Mutta en nyt silti ensimmäisenä menisi nimittelemään yhtään ketään ulkonäön perusteella. Tai muutenkaan.

En muuten mene enää marketteihin tavisaikoina jatkossa. Nimitelkööt ihan muita, vaikkei tuo niin pahalta tuntunutkaan. En silti halua kuulla, millä nimellä minua seuraavaksi nimiteltäisiin.

Mahtavaa viikonlopun jatkoa!