Lapsuuden ahdistuksia ja silkkiuikkujen poikasia

Minä olen 50+-vuotias ja lapseni ovat jo kovasti aikuisia. Melkein-kollegani on 40+ ja hän ei ole vielä varma, haluaako lapsia ollenkaan. Minusta on ihan ok, että ihmiset elävät oman näköistänsä elämää. Kunpa joku olisi sanonut minullekin niin jossain vaiheessa elämääni.

Eipä silti, elämäni valinnat olisivat silti olleet juuri niitä samoja, joita olen tehnyt tähänkin asti. Ehkä olisin selvinnyt helpommalla ja pienemmällä huonolla omallatunnolla. Ehkä.

Olisi ollut upeaa tietää lapsesta asti, että minä olen ihan ok juuri tällaisena kuin olen. Olisi ollut todella vapauttavaa saada tietää, ettei itseä tarvitse hävetä, vaikka jotkut läheiset tekevätkin niin. Suojellaan lapsia lähellämme. Suojellaanhan?

Silkkiuikuista jotkut vasta suunnittelevat lisääntymistä, kun jotkut kuljettavat jälkeläisiään selässään, jotkut hautovat viimeistä munaa esikoisten kanssa ja jotkut hautovat vasta muniaan. Koko kirjo on kovasti näkyvissä. Tässä hieman kuvia:

Naarassilkkiuikulla on poikasia selässään:

Isä-uikku tuo ruokaa poikasille.

Jonka nälkäiset poikaset ottavat riemumielin vastaan.

Elämä on ihanaa!

Mahtavaa kesäkuun alkua juuri sinulle!

Olemassaolon tarkoitus ja silkkiuikkujen heikkotasoinen parittelu

Olen monesti ajatellut, että vanhan, heikkolaatuisia omenia tuottavan omenapuumme tarkoitus on sen kaunis kukinta. No, tänä vuonna se ei juurikaan kukkinut. Piti ihan aukaista mieltä ja ajatusta hieman laajemmaksi. Tuo omenapuuhan on mitä mainioin lintujen pysähdys- ja ruokailupaikka talvisin. Kesäisin se toimii seisovana ruokapöytänä kaikille hyönteissyöjille. Se antaa osapäivävarjon sen alla kasvaville perennoille ja pensaille. Sen oksille pääsee talvisin myös muutama lintujen ruokintalaite. On sillä monen monta tehtävää. Ihan ilman kukkia ja syötäviä hedelmiäkin.

Kolmikymppisenä kriiseilin itsekseni ja ihan hissukseen oman elämäni tarkoituksen kanssa. Se piti löytää ja sillä piti olla kunnon tarkoitus. Vähitellen löysin tarkoituksen aivan muualta kuin mistä sitä etsin. Paljon lähempää ja paljon konkreettisempana kuin osasin ajatellakaan.

Nyttemmin ajattelen, ettei kaikella tarvitse olla jotain tarkoitusta, vaan että elämä on arvokasta sellaisenaan, ilman mitään hyötyä tai seurausta.

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun. Silkkiuikut lisääntyvät.

Toukokuun puolivälissä kävin kuvaamassa silkkiuikkuja ja silmiini töksähti erityisesti tämä aloitteleva pariskunta, jolla hommat eivät sujuneet kuin Strömsössä. Pesäviritelmä oli minimaalisen pieni. Riittävän suuri paritteluun, mutta aivan liian pieni munien hautomiseen.

Parittelukaan ei oikein sujunut. Naaras valmistautui kaikkine menoineen aktiin. Pörhisteli pystyssä kuin kunnostaakseen pesää ja sitten asettui makuulle.

Naarsa toisti tämän useasti, sillä koiras ei ollut ihan hengessä mukana. Se kävi pökkimässä naaraan takamusta nokallaan, mutta yritys jäi siihen.

Ja naaras alkoi rituaalit yhä uudestaan.

Vihdoin koiras kiinnostui ihan oikeasti.

Itse akti kesti 2-3 sekuntia.

Fluups...

Naaras valmistautui toiseen otokseen.

Teki taas kaikki valmistautumisrituaalit uudestaan ja uudestaan, mutta koiras ei jaksanut kiinnostua.

Sitten kesken kaiken koiras lähtikin muualle ja jätti naaraan yksin. Hetken aikaa pesällä odoteltuaan naaraskin poistui paikalta.

Pari viikkoa tämän tapahtumasarjan jälkeen pari oli hylännyt aikaisemman 'pesänsä'. Olivat rakentaneet viereen yhtä vaatimattoman ja kelvottoman makuualustan. Parittelukin oli ihan yhtä haastavaa kuin aikaisemminkin. Yhden aktin jälkeen koiras hengaili paikalla hetken aikaa ja seuraili naaraan valmistautumista seuraavaan aktiin. Sitten se vain poistui paikalta. Aika pian naaraskin poistui paikalta ja pieni pesäkyhäelmä jäi sinne ihan yksikseen.

Parempaa kesää meille 😊.

Unen petraamista ja käpytikalla on poikaset!

Nukkumiseni on ollut vähän ruvella työpaineiden myötä. Minulla iso stressi tulee nopeasti häiritsemään nukkumista. Ennaltaehkäisy ja -säätäminen ovat tavallisesti parhaat keinoni univajetta vastaan. Nyt täytyy panostaa rentoutumiseen ja ajatusten uudelleen ohjaamiseen. Päivä päivältä tilanne paranee onneksi hieman 👍.

Onneksi on myös tämä aika vuodesta, jolloin luonnossa pörisee, humisee ja tapahtuu aivan mahdottomasti. Tuonne lammen rannalle kun menee ja yrittää tarkkailla ympäristöään, jäävät muut ajatukset unohduksiin. Käpytikka tohottaa, kaikilla linnuilla näyttää olevan poikasia ja niille kerätään ruokaa. Tytönkorennot ja ruskohukankorennot viilettelevät ympäriinsä ja päätyvät välillä lintujen ruokalistalle.

Hyttyset ovat jo ihan vauhdissa. Enää ei tarvitse mennä metsään päätyäkseen lähikontaktiin niiden kanssa. Nopeasti ovat ihmisen paljaita koipia tuunaamassa.

Käpytikalla on nyt sitten poikasia. Ovat jo sen verran isoja, että huutelevat pesässä puoliäänekkäästi tämän tästä. Eivät kuitenkaan kurki vielä pesäkolon suulla malttamattomina. Kuvausaikaa on vielä kivasti jäljellä, mutta valon suunta on sellainen, että aamulla olisi ihan paras kuvaushetki. Iltakuvauksen kanssa saa säätää ensin kuvaushetkellä ja sitten vielä kuvankäsittelyssä. Mutta nyt noita säädettyjä iltakuvia.

Ruokaa poikasille.

Ja sitten jätöskasojen kanssa pesästä ulos. Siistejä tyyppejä 👍.

Nyt kannattaa pitää silmät auki. Emot ruokkivat poikasiaan, minkä ehtivät. Nyt on vilskettä ja vilinää 🥰.

Aktivoitumista työmarkkinoilla ja ahkera talitiainen

Olinpas niin aktiivinen, että uudistin ansioluetteloni eli CV:ni aivan täysin. Sain lahjaksi erinomaisen ja nykyaikaisen ammattilaisten tekemän CV-pohjan, johon purkaa uraansa ja osaamistansa. Mainio uusi CV-pohja ei ollut vain pohja, vaan pisti myös miettimään. Mikä oli hyvä, mutta vaikeaa, työlästä ja vei aikaa. En ole pitkään aikaan pohtinut osaamistani, työkokemustani ja vahvuuksiani oikein monipuolisesti ja kriittisesti. Nyt se tuli tehtyä - ensimmäiseen CV-vaiheeseen asti. Tästä täytyy vielä jatkaa ja jatkotyöstää.

Vaan olo on kuin sankarilla, kun en jää jumiin vain ikäni vuoksi, vaan uskallan tavoitella intohimoisesti kaipaamiani seuraavia haasteita. Nyt on tosin vasta ensimmäinen askel otettu, mutta silti tuntuu hyvältä. Huomenna taas jatketaan 👍.

Luonto hyrisee ja minä sen mukana. Talitiaiset roikkuvat innokkaina puiden oksilla ja etsivät sieltä syötävää. Jälkikasvua on nähtävästi jo pesässä.

Kirva! Siinäpä saalista poikasille!

Milloin lomailet? Minä lomailin toukokuussa, seuraavaksi heinäkuussa ja sitten vielä syyskuussa.

Ihanaa kesäkuun alkua!

Peippo löysi saaliin

Ahveniston harjun pienellä suopätkällä näin pitkospuilla lepäilevän tämän kesän ensimmäisen korentoni. Kamera ei ollut mukana, joten ei kuvaa.

Siitä ryhdyin sitten pohdiskelemaan viereisen lammen korentotilannetta, olisikohan siellä jo korentoja? Lammen ympäri kameran kanssa kiertäessäni huomasin, että olihan siellä. Ainakin tämä yksi, jonka peippo reippaasti löysi ennen minua.

Yhtä tarmokkaasti (vaan ei yhtä taidokkaasti) kuin västäräkkikin se repi turhat osat korennosta irti ja lähti syötävän osan kanssa lentämään edelleen. Se on kesä nyt!

Vaskikorentoa veikkaan.

Aito kuunteleminen on vaikeaa ja silkkiuikut kierrättävät

Sitä jotenkin kuvittelee, että itse muistaa ja osaa aina kuunnella toista avoimin korvin, mutta eihän se aina niin suju. Mitä huonompi historia jonkun ihmisen kanssa on, sitä huonompaa hänen odottaa sanovan. Ja päinvastoin. Mutta luonnollisestihan muut tulkitsevat tilanteita aina enemmän väärin kuin itse 😁.

Mitä tässä kuvassa mielestäsi tapahtuu? Voisi ajatella, että silkkiuikku tuo pesälle rakennusmateriaalia. Sellaisesta tilanteesta on ihan saman näköisiä kuvia, mutta tällä kertaa kyse ei ole siitä.

Käyn kohta kuvien kera läpi koko tuohon kuvaan liittyvän tapahtumaketjun. Ensin haluan vielä sanoa pari sanaa avoimesta kuuntelemisesta. Kiire, stressi, vanhat kokemukset ja omat ennakkoluulot värittävät kuulemistamme paljon enemmän kuin haluaisimme. Kun tulkitsemme tilanteita väärin, toimimme itsekin mitä todennäköisemmin väärin. 

"Pitäkää tunkkinne" -tarina kertoo omien väärien tulkintojen ja johtopäätöksien virrasta. Melkein kaikki tuntevat tarinan, silti toimimme monesti ihan samoin kuin aina ennenkin.

"Mies ajoi matkallaan harvaan asutetulla maaseudulla aamuyön tunteina ja hänen autostaan puhkesi rengas. Harmikseen mies huomasi, että hänellä ei ollut tunkkia. Vararengas onneksi löytyi. Mies mietti, mitä tehdä. Hän alkoi katsella ympärilleen ja huomasi jonkin matkan päässä maalaistalon. Hän ajatteli, että menenpä kysymään sieltä tunkkia lainaksi.

Siinä kävellessään hän alkoi puhua sisäisesti itsensä kanssa: Kello on puoli neljä, ei siellä varmaan kukaan ole hereillä, jos siellä nyt on edes ketään kotona. Turhaa kävelen. Niin ja mistäs senkään tietää onko niillä edes autoa ja jos on, niin onko tunkkia. Niin ja jos on tunkki, niin lainaavatko he sitä ventovieraalle keskellä yötä. Eivät varmaan. Eivätkä varmaan edes avaa ovea. Mutina miehen mielessä jatkui ja jatkui...ei varmaan-tyyliin. Kun hän pääsi talon pihaan ja koputti oveen, hän oli jo aivan raivoissaan mielessään. Ystävällinen isäntä avasi talon oven ja kysyi: mikä hätänä?

Mies pui nyrkkiään ja huusi: Pitäkää saatana tunkkinne!"

Tämä lainaus on Triangleskoulutus.net-verkkosivulta.

Mutta siirrytäänpä takaisin silkkiuikkujen maailmaan. Minulle selvisi tänään, mitä tapahtuu hylätyille silkkiuikkujen pesille. Ne kierrätetään 😊.

Tässä oli muutama viikko sitten melkoisen vaatimaton pesän viritelmä, jossa pari mahtui hädintuskin parittelemaan, mutta munien hautomista varten sitä olisi pitänyt laajentaa kunnolla. Tänään pesällä näkyi liikettä.

Utelias koiras(?) lähestyi hiljaista, hylätyn näköistä pesää varovasti.

Se pääsi ihan viereen asti, eikä kukaan tullut äkäisenä paikalle.

En tiedä, miksi se kiipesi pesän päälle. Oliko kyseessä testi vai oman toiminnan naamioimista? Se näytti kuitenkin siltä, kuin se kohentaisi pesää. Mutta se vain tutki ja pulahti pian pesästä pois.

Pian osoittautui, että se olikin kovasti kiinnostunut hylätyn pesän rakennusaineista. Se pöyhi ja tutki niitä.

Otti sitten koko nokallisen pesäainetta nokkaansa.

Ja lähti lipumaan kohti omaa pesäänsä.

Parin varastelukerran jälkeen touhuun aktivoitui myös toisen naapuripesän urho. Se saapui pesälle paljon määrätietoisemman näköisesti.

Nopeasti pesältä pois ja rakennusaineita mukaan.

Eikä kulunut aikaakaan, kun se palasi tyhjälle pesälle uudestaan. Silloin ei enää tarvinnut kiivetä pesän päälle, vaan jakotavaraa otettiin suoraan pesän sivusta.

Ei ihme, ettei noita hylättyjä pesiä kovin kauan näe. Kierrättävät ne nähtävästi ihan hetkissä.