Piskuinen satakieli pitkospuilla

Työkaveri Tuula opetti Vasikkasaaressa purjeveneretkellä minua tunnistamaan satakielen laulua. Ei jäänyt siellä vielä kaikumaan muistiin, mutta sen verran siitä jäi muistin ituja, että tunnistin laulun Vanhankaupunginlahden pitkospuilla kulkiessani. Itse linnun paikantaminen ei ollut kuitenkaan helppoa. Sen laulu oli kantavaa ja tuntui kuuluvan melkein mistä tahansa. Se oli varmasti seuraavassa puussa. Ja sen seuraavan puun luona ymmärsin, että jossain edessä päin se vielä on. Ja niin edelleen.

Löysinpä vihdoin linnun. Pieni ruskea lintunen yhtä ruskealla oksalla seisoi selin minuun. Kun nappasin pari kuvaa, se kääntyi hieman. Seuraavat kuvat eivät sitten onnistuneetkaan.

Myöhemmin huomasin pienen lintusen pomppivan pitkospuilla laidasta laitaan. Se hyppäsi välillä pitkospuilta pois ja etsi rentukoiden välissä jotain. Palasi sitten pitkospuille ja pomppi niiden toiseen reunaan. Kotona ymmärsin, että tämähän oli juuri samainen satakieli. Oksalla ollessaan se lauloi kovaa ja oli vaikeasti kuvattava. Pitkospuilla se oli kuin kotonaan ja aika rohkea. Ei kuitenkaan laulellut. Tämä oli ensimmäinen näkökohtaaminen (jos en sitten tunnistanut lintua kuitenkin väärin...)