torstai 15. syyskuuta 2016

Silmän iloa sienistä

Tällä viikolla olen nukkunut heikosti. Väsymys painaakin jaloissa ihan kunnolla. Onneksi on jo torstai :-)

Muutaman viimeisen päivän aikana puiden ja pensaiden lehdet ovat alkaneet muuttua syksyisen värisiksi. Yölämpötilat ovat laskeneet: syysvärityksen lisäksi aamuissa on ollut sumua ja usvaa.

Tämä vaihe syksystä sopii minulle vielä mainiosti. Pimeys ei ahdista ja viileyskin tuntuu melkein mukavalta. Saan ajoittaisia siivouskohtauksia, joiden jäljet eivät päätä huimaa, sillä anopin tavaroiden järjestely on edelleen kesken. Sekin tosin edistyy mielestäni ihan kiitettävää vauhtia.

Metsäretken kuvat ovat siedettäviä, kunhan niitä ei suurenna liikaa. Silmä pitää metsää paljon valoisampana kuin kamera. Näitä sieniä en kuitenkaan kerännyt :-)




26 kommenttia:

  1. Syksyisin luonnossa on niin mahtavat värit. Kaikki värit tuntuvat oikein syvenevän. Minulla on vielä äidin tavaroita käymättä lävitse. Mutta teen kun tuntuu että pystyy ja jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni(kin) määrä valoa tuo nuo syvät värit esiin todella kauniisti :-)

      Jaksamista tavaroiden läpikäymiseen...

      Poista
  2. Moi. Syksy on värillisesti luonnon kauneita aikaa. Vaikka synkkeneekin. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Juuri nyt on ihanan värikylläistä aikaa :-)

      Poista
  3. Mielenkiintoisia sieniä on kamerasi poiminut. Eivät näytä herkullisilta. Onko alin peräti tappava suippolakkiseitikki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes ottanut sienistä selvää, jälkimmäiset kun kasvoivat suoraan kuolleen puun rungosta... Asetelma näytti kauniilta :-)

      Poista
  4. Hauskoja sieniä. Vielä ei tosiaan olla siinä syksyn pahimmassa pimeydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä riittää onneksi valoa eivätkä pilvetkään jaksa jatkuvasti koko taivasta peittää :-)

      Poista
  5. Moikka. Upeat kuvat. Taitaa olla molemmat myrkkysieniä. Kaikesta huolimatta syksy on hienoa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrkkysienet ovat monesti upean näköisiä - tavalla tai toisella. Siispä kuvaamaan :-)

      Poista
  6. Taiteellisia asetelmia. Kyllä luonto osaa.

    VastaaPoista
  7. Hauskan näköisiä sieniä. Ylimmässä kuvassa on kaunis tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä sammal rauhoittaa värikkään sienen vaikutelmaa. Luonto järjesti tämänkin kuvausasetelman :-)

      Poista
  8. Hienoja kuvia! Kuulaat syyssäät ovat ihania. Olen oppinut viime vuosina nauttimaan syksystäkin :-). Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ninnu!

      Syksy on pitkään todella hyvää aikaa. ei hyttysiä, paarmoja eikä hirvikärpäsiä. Valoa riittää vielä samoin kuin värejä. Kylmäkään ei ole vielä hyytävää... :-)

      Poista
  9. Sienet ovat erikoisia, hienoja silti. Tiedän mitä on nukkua huonosti. Edellisen yön juuri valvoin ja nukuin pätkittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksamista huonosti nukuttuihin öihin...

      En ole oman muistini aikaan ollut koskaan hyvä nukkuja (paitsi päiväunilla). Silti kroppa riutuu, kun unet jäävät vähiin.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Upeita sieniä löytyisi vaikka kuinka. Niiden kuvaaminen vaatii joskus vain konttaamista tai makaamista... ja monen monta otosta ;-)

      Poista
  11. Kivoista paikoista olet sienet bongannut - ja millaiset, todella hienot.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!