perjantai 30. huhtikuuta 2021

Kiitollisuutta

Kevät on keikkuvasta tulostaan mahdottoman kiitollista aikaa. Tänään pihallamme hyöri melkoisen pienellä alueella peräti viisi oravaa ja jopa ihan hyvässä sovussa ja yhteistyössä! Niiden seuraksi saapui vielä koiraspuolinen punatulkku ja siinäpä sitä riittikin katseltavaa ja ihmeteltävää.

Joutsenet ovat tehneet lammella välillä pitempiä ja nyttemmin lyhyempiä pyrähdyksiä. Eilen olin aivan täpinöissäni, kun miehen työhuoneelle mennessäni kuulin joutsenten huudon. Pian huomasin huudon kuuluvan ylhäältä ja valkoinen hahmo näkyikin pian kuusen oksien välistä. Niitä oli peräti kaksi eli lammella koko aamun yksin huudellut joutsen ei ollutkaan vakioparin jäsen, vaan ihan joku muu huutelija. Vakioparin saavuttua se lähti nopeasti lentoon.

Lampeen laskeutunut pari myötäili toisiaan kiihkeästi ja nyökytykset olivat syviä ja isoja. Aivan kuin ne eivät olisi nähneet toisiaan pitkään aikaan, vaikka juuri rinnatusten laskeutuivat veteen matkattuaan sinne yhdessä. Se oli herkkää ja tuntui ihan koko kropassa. Kiitollista oli nähdä tuollaista kiintymystä!

Olen kovasti kiitollinen myös selätettyäni selkävaivani, vaikka jumppia pitää jatkaakin, ettei vaiva uusiudu. Yritän vastedes muistaa olla kiitollinen kivuttomasta selästäni useammin. Sekään eiole itsestäänselvyys.

Lonkka huuteli kipua yöllä - on tullut käveltyä taas vähän enemmän ja jälkihuolto on jäänyt leväperäisen huonoksi. Ihan oma vika siis. Täytyy muistaa jatkossa myös lonkan venyttely ja jumppaaminen.

Metsäkävelyillä olen kuunnellut erityisen paljon lintuja. Olen pysähdellyt katsomaan ja tarkkailemaan ja ollut korva herkkänä. Vihreänä tursuva sammal hellii silmää, mustarastaat vetävät sooloa ja töyhtötiaisiakin olen ollut kuulevinani. Puiden ja pensaiden silmut pullistelevat ja jotkut jo aukeilevatkin. Elämä on voimakasta!

Mahtavaa on myös, että minulla on nyt muutama lomapäivä. Eväät on syöty jatkuvasti kasvaneen työkuorman kanssa ihan loppuun asti, joten loma tulee täydelliseen vaiheeseen! Tänään lopetin työpäivän ajoissa ja nukuin lomapäikkäreitä isoon tarpeeseen. Nyt on jo parempi olla 🧡.

Meillä vapun juhliminen keskittyy hyvään ruokaan, juomaan ja ennen kaikkea lepoon. Tylsää jollekin, aivan taivaallista minulle!

Ihanaa alkavaa toukokuuta ja riemuisaa vappua!

Kuva tyttärestä parin viikon takaa. Vanajavesi oli silloin vielä monin paikoin jäässä, mutta keli oli lämmin 💖.



24 kommenttia:

  1. Ihanaa että saat aikaa levätä ja ottaa rennosti. Tosi kiva kuva tyttärestäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Pelkkä työhaasteiden perässä juokseminen ei takaa hyvää elämää.

      Poista
  2. Hieno juttu, että saat vaan olla vähän aikaa, lepoa tarvitaan välillä, oli sitten nuori tai vanha.
    Tyttäresi on kaunis1
    Hyvää Vappua sulle sinne! Nauti vapaapäivistäsi!

    VastaaPoista
  3. upea kuva tyttärestäsi, nuoret ne tarkenee vähissä vaatteissa, toista se on itellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirjo!

      Itsellänikin oli vähän enemmän vaatetta päällä 😄.

      Poista
  4. Riethan selekä ja lonkka, hus kivut pois! Onnea lomapäivistä, aurinkokin paistelee välillä.
    Linnut laulaa, mutta mun muisti on näköjään talven aikana poistanut muutamia lintulajeja laulutiedostosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana!

      Talvi deletoi aina hieman linnunlaulumuistia, mutta se on ihan normaalia luonnon kiertokulkua 👍.

      Poista
  5. Lepo on parasta! Vaikka puuhailu pihallakin on kivaa ja ei malttaisi odottaa, milloin mikäkin kukka aukeaa. Aurinkoista toukokuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mölempi on parasta. Lepo ja puuhailu on hyvä yhdistelmä ❤

      Poista
  6. Tienes un espacio envidiable, para divirar las ardillas, cisnes en el estanque y aves que van de paso- Es un gran espectáculo bastante animado y aue además puedes presenciar gratis.

    Que termines de pasar un feliz domingo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Ventana de Foto!

      Nature is available for free - fortunately 😊

      Poista
  7. Onpa ihana kuva tytöstä, hyvä kuvaaja ja oiva malli!
    Nautitaan toukokuusta sen mitä pystytään!

    VastaaPoista
  8. Hienoa, että selätit selän.
    Tosi ihana kuva tytöstä, melkein tuntee elävästi, kuinka hän nauttii olostaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!