lauantai 10. huhtikuuta 2021

Kevään joutsenia ja mahtava kävelykokous

Joutsenia ja hanhia riittää nyt silmän iloksi vähän kaikkialla. Tämän parin tapasin viime viikonloppuna pienellä kevätretkelläni.

Pysähdyin autolla tien reunaan nämä nähdessäni. Avasin ikkunaa ja kuvasin siitä vaivihkaa. Olisivat muuten pelästyneet ja lähteneet pois. Samasta syystä en kuvannut kovin kauaa, en halunnut häiritä yhtään kauempaa kuin kuvien ottaminen vei aikaa. Jäivät onneksi oikein rauhallisina laiduntamaan pellolle lähtöni jälkeenkin.



Olemme aiemmissa työyhteisöissäni kokeilleet käveleviä kokouksia silloin tällöin jo 2000-luvun alusta alkaen. Nyt kollegani Marjaana otti kokeiluun liikkuvan kokouksen Teamsin avulla. Lähdin luonnollisesti kokeiluun innokkaasti mukaan etenkin, kun keli oli mitä mainioin.


Ajattelemattomuuksissani suuntasin matkani Ahveniston metsään, jossa on joitakin todella erämaisia vyöhykkeitä ilman kunnollista kenttää (tai kenttää ollenkaan). Havahduin pian kuuluvuusongelmiin, jotka eivät juuri häirinneet itseäni kuuntelussa, mutta varmuuden vuoksi pysähdyin oman puheenvuoroni ajaksi paikalleni mahdollisimman aakeaan paikkaan. Pieniä kuuluvuusongelmia taisi olla, joten ensi kerralla muistan suunnitella kulkuni sivistyksen pariin 🤭.

Perinteisessä kävelukokouksessa tulee helposti se ongelma, että ryhmän eri laidoilla olevat ihmiset eivät kuule toisiaan riittävästi. Teamsin avulla osallistuminen oli tasaveroista ja vaivatonta. Ihastuin tähän kokeiluun aivan täysillä!

Kokouksen jälkeen olin virkistynyt ja uudistunut. Omat asiani olin kuvannut kännykän kameralla itselleni muistiksi, joten mitään ei jäänyt unohduksiin 👍.

Kiitos, Marjaana!



14 kommenttia:

  1. Todella hienoja kuvia joutsen pariskunnasta,tosi tarkkoja!
    Ihankuin olisi siinä ihan edessäni olleet, vau!
    Ja olipa kiva kokeilu liikkuvasta kokouksestanne, ja hyvä jos toimikin vielä. Näin korona aikana se on mitä parhain ratkaisu, mutta muulloinkin, voisi liikkua samalla luonnossa ja nauttia siittä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka!

      Liikunnan ja kokoustamisen yhdistämisestä on keskusteltu nyt korona-aikana ihan erityisen paljon. Kokeilut tuovat tuloksia!

      Poista
  2. Hienoja kuvia. Kävelykokous? Hmmm Tuo teams kuulostaaa järkevältä toiminnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sus'!

      Käytämme Teamsia muutenkin paljon, mutta kännykkäsovelluksen yhdistäminen liikkuvuuteen oli hyvä uusi kokeilu 😊.

      Poista
  3. Kaikkea kivaa sitä keksitään tänä muutoin surkeana aikana :) Ihana kuva sinusta <3 Mekin käytiin eilen sateiden laannuttua lintuja katsomassa, bongasin haapanan muiden sorsien joukosta. Tänään ehkä Suomenojalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH!

      Tuoreet lintuhavainnot ovat mitä parhainta antia tähän aikaan vuodesta!
      Jospa minäkin huomenna 👍.

      Poista
  4. Kävelykokous on erinomainen idea, kävellessä ajatus juoksee luovemmin. Hyvä idea toteuttaa se myös Teamsissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Cheri!

      Teamsin avulla kävelykokous oli todella toimiva. Toki esimerkiksi Zoomkin toimii varmasti yhtä hyvin heillä, jotka sitä käyttävät.

      Poista
  5. Huomenna en muuta tee kun istun 7 tuntia Teamsissä! Tosin taidan pysyä kuitenkin ihan keittiössä porisemassa. Pitää kirjoittaa kaikenlaista ylös, joten se ei oikein onnistu kävellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä riittää istumista!

      Meillä Marjaana veti kokouksen kaikkien nykyisten suositusten mukaisesti eli istui itse kotitoimistolla ja teki samalla muistiinpanot meille kaikille. Toimi aivan älyttömän hyvin tässä meidän kokouksessamme!

      Poista
  6. Kävelykokous kuulostaa mukavalta kun saa raittiissa ulkoilmassa kokoustaa. Tosin en itse ymmärrä näistä nykyajan kokoustekniikoista mitään kun en ole osallistunut moisiin. Ihanat joutsenkuvat ja ihana kuva sinusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      'Nykyaikaiset' kokoustekniikat mahdollistavat monipuolista kanssakäymistä myös sukulaisten ja ystävien kanssa. Helppojakin ovat. Kannatan lämpimästi tutustumaan!

      Poista
  7. Voisi olla hyvä ratkaisu että tuollaiset kävely kokoukset voisi jäädä pysyviksi. Meikälle kävisi varmaan niin etten tajuaisi kokouksesta mitään. Syventyisin liikaa luontoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun pitäisi jäädä sitten toimistolle muistiinpanoja tekemään 🙄

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)