keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Huumorin kukka on se vaikein kukka

Nauraminen, etenkin yhdessä muiden kanssa nauraminen, tekee ihmiselle hyvää ja se todella tuntuu hyvältä. Ehdottomasti jokainen ansaitsisi oman naurukaverinsa ja oman nauruporukkansa. Yhdessä nauraminen liittää ihmisiä yhteen tämän Iltalehden ihan ansiokkaan artikkelin mukaan. Kuten kuitenkin tiedämme, huumori on vaikea laji eikä nauraminenkaan ole sinänsä mikään maailman helpoin juttu. 


Kun olin lapsi, minulle sanottiin, että nauruni on niin ruma, että olisi parempi, jos en nauraisi ääneen. Siitä alkoi se oman naurun pidättely silloin kun nyt sattui naurattamaan. Tai ainakin muutaman muistutuksen jälkeen opin nauramaan äänettömästi. Teen sitä vieläkin välillä ihan vanhasta muistista.

Sain kuulla myös jo lapsena, ettei minulla ole huumorintajua. Eikä sitä sitten pitkään aikaan kehittynytkään. Vähän koettelevampien polkujen jälkeen pienet hellät kaskut eivät osuneet naurusuoneen ollenkaan (etenkään, kun se nauru oli ollut jo kauan kiellettyjen asioiden listalla). Mieheni pääsi nuoruudessamme usein selittämään vitsejä minulle eivätkä ne tupanneet naurattamaan selittämisen jälkeenkään.

Kun huumorintajuni vihdoin heräsi henkiin, se heräsi tummana, lähes mustana. Oli vaikea löytää yleistä kaikupohjaa mustalle huumorilleni. Kesti ikävän kauan, ennen kuin ymmärsin sen. Opin huomaamaan rajan paheksuvien katseiden, silmien pyörittelyn ja kovaäänisten huokausten myötä. Taas ikävän hitaasti.

Huumorin kukka on se kaunein kukka, kuulemma, mutta kuka määrittää sen kauneuden täsmällisesti? Jo vuosia sitten pari 'kaveria' aloittivat lentävän lauseen "Susannan huonosta huumorista". Se tuntui ikävältä, tietenkin. Diplomaatti olisi kutsunut huumoriani erilaiseksi, omintakeiseksi tai vaikkapa kummalliseksi. Mutta edelleen nuo samat ihmiset tulkkaavat minun huumoriani ymmärtämättömille ihmisille juttujani "Susannan huonoksi huumoriksi". Eikä huumorini ole enää ainakaan julkisesti enää niin kovin mustaa. Omintakeista ehkä. Ja vieläkin tuo lause tuntuu pahalta.

Onneksi minulla on perhe ja ne lähimmät ystävät, jotka eivät välttämättä aina jaa kaikkea huumorin oivalluksiani, mutta sen ilon kuitenkin, mikä kulloinkin kolahtaa yhteiseen laariin. Minäkin saan nauraa - ihan ääneen - muiden kanssa. Nauraminen voi liittää ihmisiä yhteen, mutta se voi myös näyttää ne isot kuilut. Tärkeintä on mielestäni arvostaa erilaistakin ihmistä ja arvostaa sitäkin läheistä, jolla on ruma nauru ja kummallinen huumorintaju.

Hauskaa huhtikuuta! Huvitellaan kevään iloisilla ilmiöillä ja nautitaan elämästä.

12 kommenttia:

  1. Sillon kun oma huumori ei ole laatua Uuno Turhapuro, on saman huumorintajun omaavat kaverit kullanarvoisia! Ja harvinaisiakin ehkä. Itsekin tykkään mustasta ja kuivasta, mitkään sketsit tai pitkät vitsit ei jaksa kiinnostaa. Hyvä vitsi mahtuu kahdelle riville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on muutama pitkähkö mustan huumorin vitsi, jotka jaksavat naurattaa erityisesti silloin, kun tuntuu oikein kurjalta. Niitä olen sitten kertoillut itselleni 🙃.

      Poista
  2. Leskenlehtien iloista keltaista väriä on ihana katsella;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä se on paljon mieluisampaa kuin voikukkien katselu ainakin minun mielestäni.

      Poista
  3. Keväisin ekat leskenlehdet ovat super hieno näky. Piristää kummastee.

    VastaaPoista
  4. Huumori on tosiaan vaikea laji, enkä toden totta kadehdi koomikkoja. Voisin kuvitella, vaikka en sinua tunnekaan, että ymmärtäisin sinun huumoriasi hyvinkin, mutta mieheni ei ehkä. Ainakaan hän ei aina ymmärrä minun huumoriani. Sketsiohjelmia en jaksa katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Tytär vei minut yhdellä Lontoon matkallamme paikalliseen stand up clubiin seuraamaan sikäläistä stand up -komiiikkaa. Oli mahtavaa, siellä on hyvin vahva kulttuuri tuolla alalla. Osallistujalista oli esiintyjän tiedossa ja me kaksi suomalaista saimme ison osuuden huomiosta 😊.

      Poista
  5. Voi, miten pahalta tuntuu lapsena saamasi kommentit. Miten hirvittävän pitkään ja syvään tuollaiset ajattelemattomat kommentit jäävätkään ihmisen sieluun ja saattavat haavoittaa ihmisen lopuksi elämää.
    Huumoria on kovin monenlaista, samoin eri ihmisten ymmärrys huumorille. Samanlaisen huumorintajun omaavassa porukassa on mukava nauraa vatsansa pohjasta. Kunpa jokaisella olisi edes harvakseltaan mahdollisuus nauraa jonkun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Nyt yli viisikymppisenä suhtaudun noihin kommentteihin jo kohtuullisen kevyellä tunnelatauksella, mutta näin kauan se sopeutuminen kesti minun kohdallani.

      To vimppa lauseesi on aivan ytimessä: tuon yhdessä nauramisen kokemuksen soisi mahdollisimman usealle mahdollisimman usein!

      Ihanaa kevään jatkoa ja herkistäviä puutarhahyrinöitä 🥰.

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)