maanantai 20. tammikuuta 2025

Juhlia, yllätyksiä ja kiitollisuutta

Minulla oli sunnuntaina syntymäpäivät ja olisin mielelläni ohittanut ne mahdollisimman eleettömästi. Omalla kohdallani en yhtään välitä siitä, että iästäni tehdään numeroa. Täydellisen ohittamisen sijaan päädyin omantunnon tuskien jälkeen melkoisen viime tipassa ehdottamaan perhetapaamista ihan vain ruokailun merkeissä. Tyttären kalenteri oli jo kiinni, mutta päätimme juhlistaa myöhemmin yhdessä. Nyt kävisimme syntymäpäivänä syömässä ulkona kolmisin ilman tytärtä. Se sopi minulle hyvin, kyllä minulle kaksikin ravintola-ateriaa kelpaa, kunhan ei tarvitse nauttia niitä samalla kerralla.

Mies lupasi järjestää ruokailun, minun ei tarvitsisi tehdä mitään. Se kuulosti helpottavalta. Paikaksi valittiin Tampere, sillä poika asuu siellä ja Tampereella on myös paljon enemmän ravintoloita kuin Hämeenlinnassa. 

Aiheesta ei puhuttu mitään muutamaan päivään ja aloin sitten varmistelemaan ja kysymään, että ollaanko vielä menossa syömään ja jos, niin milloin. Oltiin edelleenkin menossa ja lauantaina kuulemma. Kummastelin päivän valintaa, sillä syntymäpäivänihän oli vasta sunnuntaina. Sain siihen jotain epämääräistä perustelua, josta en tullut hullua hurskaammaksi. Ihmettelin vähän, miksi kukaan ei ollut kysynyt minun mielipidettäni, mutta kyllähän se lauantaikin oli ihan yhtä hyvä päivä.

Perjantaina illalla ryhdyin kyselemään, mihin aikaan olimme menossa. Muut tuntuivat ottavan syntymäpäiväravintolaretkemme melkoisen rennoin rantein. Sitten selvisikin, että meidän pitäisi olla Tampereella klo 10! Ihmettelin ajankohtaa kovasti, sillä se ei kuulostanut yhtään tavalliselta. Poika ei saa usein vapaapäivänään aamiaistakaan alas vielä tuohon aikaan kunnon ruokailusta puhumattakaan. Taas sain vastauksesi vähän ympäripyöreitä selittelyjä ja tyydyin kohtalooni ja aikaiseen heräämiseen.


Lauantaina noin klo 10 pojan lisäksi tapaamispaikalle ilmestyi pojan lisäksi myös tytär! Ja emme olleet todellakaan menossa vielä syömään, vaan ensin oli jotain muuta. Minulle oli järjestetty yllätysjuhlat! Juhlien pääorkesteroijana oli tytär ja miehet olivat sitten mukana neuvonpidossa ja ideoimisessa.

Pienen etsimisen jälkeen löysimme tapahtumapaikan oven ja löysimme itsemme kuuntelemassa ohjeita pakohuonepeliin. Tytär oli meistä ainoa, jolla oli kokemusta pakohuoneista, me muut olimme auttamattomia noviiseja. Kilpailuviettini saattoi innostua hieman lentoon tunnin mittaisen pelin aikana, mutta sitä voivat arvioida vain paikalla olleet perheenjäseneni 🙄.

Oli muuten innostavaa ja mahtavaa! Tämä ei jää tähän!


Sitten suunnistimme tyttären valitsemaan ravintolaan Tammerkosken kupeeseen. Söimme hyvin ja erinomaisessa seurassa. Kiitos, ihana perheeni ja ennen kaikkea mielettömiä yllätyksiä suunnitellut ja järjestänyt tyttäreni! Kaikkeen tähän oli vaadittu paljon järjestelyjä ja salaisia neuvotteluja 💖 Ja rahaakin melkoisesti, näin oletan.



Tytär tuli kanssamme Hämeenlinnaan ja poika jäi Tampereelle omaan kotiinsa.

Päivä oli ihana, täyteläinen, hurmaava ja monipuolinen. Illalla oli ihan urheillut olo 🤭.


Seuraavana aamuna sain hurmaavan syntymäpäiväaamiaisen ja heräilin hiljalleen banaanilettujen, tuoreiden marjojen ja hedelmänektarin seurassa.

Aamiaisen jälkeen tytär varmisteli, että olen jo herännyt (en ole kova rupattelemaan ennen kunnon heräämistä). Kun olin sitten hereillä, sain kuulla uuden yllätyksen. Minulle olisi tulossa vieraita (alkuperäisen hengaile koko päivä pyjamassa -teemani sijaan). Tytär oli kutsunut joitakin ihania ystäviäni yllätyssyntymäpäivilleni, sillä eihän juhlimista saanut pelkästään perhepiiriin kuulemma jättää.

Koin ilon ja kauhistuksen väliltä kaikkia tunnetiloja. Tytär oli kuitenkin valmistanut aivan taivaallisen kahvikattauksen ja vähitellen aloin kokemaan huomattavasti enemmän ilon kuin hermostuneisuuden tunteita 🥰.

Vain yksi kutsutuista ei pääsisi tulemaan työvuorojensa vuoksi. Hänen kanssaan kahvittelemme sitten myöhemmin keväällä tai kesällä.



Kiitos, Marjatta, ihanasta kuvasta 💖. Ja kiitos Marjatta, Tuija ja Heli, kun olitte ihanina yllätysvierainani. Ja kiitos, Satu, että selvittelit mahdollisuuksia työvuorosi vaihtamiseen, jotta olisit päässyt paikalle 💖


Olen niin onnellinen ja kiitollinen perheestäni, erityisesti aivan taikoja tehneestä ja megaurakointia näiden juhlien ja yllätysten eteen uurastaneesta tyttärestäni Norasta 💖. Olette paljon enemmän kuin olen ansainnut.

Ja aivan älyttömän onnellinen olen näistä neljästä daamista, jotka tyttäreni valikoi kutsulistalle. Minulla oli hauskaa, teitte tilaisuuteen hyvän tunnelman ja heittäydyitte lämmöllä mukaan pieneen, mutta minulle tärkeään juhlaan muiden, teille vieraiden ihmisten kanssa 💖 Kiitos!


Tänään on ollut rauhallinen, onnellinen ja inspiroitunut olo. Olin kaikista yllätyksistä tietämättä varannut tämän vielä juhlavapaapäiväksi itselleni. Miten muutenkaan kertyneistä työaikasaldoja voisi paremmin käyttää? Keli hohkasi kauneuttaan ja pukeuduin paksuihin vaatteisiin mennäkseni ulos kotipihaan lintuja tiirailemaan - kameran kanssa tietenkin.

Seuraavan yllätyksen järjesti luonto. Nora olikin jo takaisin Helsingissä omien työkiireittensä parissa.

Talvimyrskyn kaatamien puiden raadot on pinottu kevättä odottamaan pihatien päähän. Siinä vieressä kuusen alla nojailin kuusen runkoon lintuja tiiraillen, kun huomasin sivusilmällä maassa jotain liikettä.


Tämä ihana, pienen pieni valkoinen olento oli jo matkalla hangella eteenpäin, mutta minun liikautettuani kameraa, se palasi maassa lojuneen oksan taakse.

Hetken patsasteltuaan se palasi varsinaisen puukasan luo. Se oli niin pieni ja nuo pienen pienet töpötassut 🥰.



Häntää ei näkynyt missään vaiheessa kokonaan. Mutta tämä oli kyllä niin mahdottoman pieni, että väitän ihan täydellä itsevarmuudella sen olevan lumikko. Taas se tarkkaili hetken ja kirmaisi sitten puukasan alle piiloon. Aivan häkellyttävän ihana ja yllättävä pihakohtaaminen 💖


Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle 💖

28 kommenttia:

  1. No olipa yllätyksiä kerrakseen. Onnittelut vaan täältäkin jälkikäteen. Ja mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina!

      Yllätyksiä riitti ihan mahdottomasti. Mutta oli todella ihanaa 💖

      Poista
  2. Onnentoivotuksia näin jälkikäteen 🌷

    VastaaPoista
  3. Paljon onnnn-neeee-aaa vaan! ♫♪♪.
    Ihania yllätyksiä, kuten tuo lumikkokin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Stansta 💖

      Elämä kohtelee välillä niin mahdottoman ihanastikin 💖

      Poista
  4. Paljon onnea! Sinulla oli upeat juhlat, jonka vielä kruunasi kohtaaminen lumikon kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between 💖

      Minua on nyt hemmoteltu ja kohdeltu äärimmäisen hyvin 💖

      Poista
  5. Paljon onnea näin jälkikäteen! Mahtavia juhlahetkiä oli tyttäresi muitten läheisten avustamana järjestänyt sinulle. Ilahduttaa nähdä kuinka lämpimiä perhesuhteita sinulla on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kepposka 💖

      Olen aivan häkeltynyt tästä kaikesta vaivannäöstä ja huomiosta. Ja onnellinen näistä kaikista ihanista läheisistä ihmisistä 💖

      Poista
  6. Hyvää syntymäpäivää. Kyllä oli mahtava yllätys viikonloppu. Loistavat kuvat sait lumikosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Nyt mentiin ihan yllätysten keston ylärajoilla. Vaan ihania yllätyksiä ja kohtaamisia kaikki 💖

      Lumikko oli ihan super💖

      Poista
  7. Onnitteluhalit minultakin näin jälkikäteen.
    Ihanan yllätyksen on perheesi järjestänyt sinulle.

    Oi oi miten ihanat kuvat olet saanut pikkuisesta lumikosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Enkuli!

      En oikein pidä yllätyksistä, mutta nyt osui oikeaan. Tytär on kuunnellut minua tarkalla korvalla 💖

      Lumikko oli ihana vieras 💖

      Poista
  8. Myöhästyneet onnittelut! Olipa ihana lukea kuinka yllätyksesi vain jatkuivat ja jatkuivat. Melkein tunsin kaikki tunteesi noiden hetkien varrella. Huippu perhe sinulla 💫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana!

      Minun perheeni on aivan mahtava, ihan ihmetyttää, miten olen saanut juuri heidät elämääni 💖

      Poista
  9. Paljon Onnea minultakin🌸
    Yllätykset piristävät aina ja upeat juhlat kera
    tärkeiden läheisten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivien ilot!

      Yllätykset ensin vähän ahdistivat, mutta lopulta todellakin piristivät 💖

      Poista
  10. Onnea vähän myöhässä! Sulla on kyllä ihana perhe <3

    VastaaPoista
  11. Ihana perhe. Jännityksellä luin juonenkehityksen, välillä jo pelkäsin, ettei tulekaan mitään juhlaa. Mutta kaikki paremmin kuin hyvin.
    Paljon paljon onnea, samahan tuo, jos on vähän myöhässä.
    Toivoopi orvokki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Orvokki!

      Syntymäpäiväonnittelut tuntuvat minusta paremmilta myöhässä kuin etuajassa. Ajattelin muutenkin juhlia enemmän ja vähemmän uutta vuosikymmentä koko vuoden 💖

      Poista
  12. Kiitos Susanna, kun jaoit kanssamme tuon hurmaavan yllätysten päivän! Sinulla on suurenmoinen perhe ja upeat ystävät. Myöhästyneet onnentoivotukset.

    Yllätykset eivät loppuneetkaan juhliin, vaan luontokin vielä yllätti sinut ihanasti. Kuvista onnittelut, voi olla lumikkokin, koska tosiaan ei näy hännänpäätä. Söpö kuva ja eläin olen vain kuvissa nähnyt sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa!

      Alimman kuvan oksat ovat paksuudeltaan noin 2-3 cm. Se antanee hieman mittasuhdetta kuvaan.

      Poista
  13. Myöhästyneet onnittelut! Perhe on paras. 🤍

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!