RH kaipasi enemmän tarinaa haasteellisesta sukulaisuudesta. Katsotaan, mihin nyt päästään 🙄
Äiti oli ison maalaisperheen kasvatti. Lapsia oli 11, mikä merkitsi jokaiselle lapselle melkoisen vähän omaa huomiota erityisesti sota-aikana ja sen jälkeen. Äiti oli kaksonen, eli hänellä oli kaksoissisko, jota en muista koskaan tavanneeni.
Äidin isä palasi sodasta ymmärtääkseni vähemmän hyvässä kunnossa (ainakin henkisesti) ja alkoholi oli isossa osassa perheen elämässä paluun jälkeen. Jos olen ymmärtänyt oikein, kuvioon kuului myös väkivaltaa.
Meillä ei koskaan keskusteltu äidin lapsuudesta tai nuoruudesta. Hän muutti omilleen teini-ikäisenä (14-15-vuotiaana?) ja yhteydet sisaruksiin katkesivat entisestään.
Hän oli kihloissa isäni kanssa, kun minä sain alkuni. Olin kuulemma vahinkolapsi kondomeista huolimatta. Naimisiin meneminen taisi olla väistämätöntä raskauden havaitsemisen jälkeen. Isä ainakin rakasti äitiä aivan tavattomasti hamaan loppuunsa asti, vaikkei matka ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.
Äitiyslomat olivat siihen aikaan lyhyitä ja nopeasti minäkin päädyin hoitoon mukavien hoitomummin ja -papan hoiviin. Varhaislapsuuteeni ei liity mitään traumaattista, joten elo sujui varmaan oikein hyvin.
Pikkuveljeni on minua melkein neljä vuotta nuorempi. Hänkin on äidin mukaan vahinko. Äiti oli siinä vaiheessa kuitenkin paljon valmiimpi äidiksi kuin minun syntyessäni. Äitiysloman pituus oli silloin sama kuin minun syntyessäni, mutta tällä kertaa äiti oli kotona huomattavasti pitempään. Oli siis myös luonnollista, että äidin ja veljeni suhde syveni aivan eri tavalla kuin minun ja äitini suhde.
Äitini kertoi minulle, että olin aivan ihana lapsi siihen asti, kunnes veljeni syntyi. Sen jälkeen minusta tuli paha. Uhmaikä?
Näin vuosikymmeniä painajaisia, joissa äitini oli mukana. Nyt vihdoin hänen viimeisten vuosiensa myötä olen saanut unissa rauhan hänen suhteensa. Näen edelleenkin levottomia unia, mutta kun äitini on mukana, meillä on vihdoin kaiken jälkeen kaikki ihan ok. Matka ei ole ollut yhtään mutkaton eikä todellakaan helppo. Äitikään ei ollut helppo - missään mielessä.
Sitten paluuta nykyaikaan.
Pihalla on ihanasti lintuja. Jaksoin onneksi vääntäytyä kameran kanssa pihalle eläviä vaanimaan. Se kannatti ja toi hyvää mieltä 💖
Parhaimmillaan pihassa häärii peräti kuusi mustarastasta yhtä aikaa! Se on kaikkien aikojen ennätys 🥰
Palatakseni vielä äiti-suhteeseen: Olen läpi elämäni kuunnellut vähätteleviä kommentteja äitisuhteista. Vähättelevien ihmisten mielestä vika on minussa, vaikka he eivät tunne sen enempää minua kuin äitiänikään. Siksi(kin) avaudun tästä aiheesta todella harvoin.
Äitini ei kokemustensa jälkeen osannut toimia yhtään paremmin kuin hän toimi. Se oli silti repivää ja tuhoisaakin toimintaa. Kukaan ei ollut apuna tai tukena, kun olin lapsi ja ihan yksin. Kukaan ei varmaankaan uskonut äidin hurmaavuuden taakse piiloutuvan mitään ikävää.
Nämä ovat isoja asioita minulle ja niin epäuskottavia tarinoita ulkopuolisille. Siksi(kin) en näistä tavallisesti puhu tai kirjoita. Elämä näyttäytyy niin eri tavoin eri ihmisille.
No one can know what effect circumstances have on the people who live them. I am very glad that birds now bring joy to your life. They are great equalizers and they demand nothing in return.
VastaaPoistaThank you, David!
PoistaYou are right, we all have our own stories behind us. Even though you hear someone's story, you still cannot know what it has been to live the story.
Nature and birds have a huge healing power to people like me 💖
Kiitos että jaat tarinaasi ja omia ajatuksiasi. Luulen että kirjoituksesi on terapeuttista lukijalle ja sinulle itsellesi. En osaa oikein sanoiksi pukea nyt omia ajatuksiani, mutta uskon ymmärtäväni sinun tunteesi. Ihanaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos, Jaana!
PoistaKirjoittamisessa terapeuttista oli se, että pystyin nyt vihdoin kirjoittamaan tästä ilman isoja tunteita. Menneisyys ei enää 'syö' minua. Vaan onpahan tähänkin pääsemiseen tarvittu muutama tovi 💖
Monenlaisia äitisuhteita mahtuu maailmaan. Samoin kuin Jaana tuossa edellä, päässäni liikkuu monenlaisia ajatuksia, mutta sanoin en osaa mitään ilmaista tähän.
VastaaPoistaLintukuvasi ovat hienoja niin kuin aina.
Mukavaa viikonloppua sinulle<3
Kiitos, Kristiina!
PoistaKiitos, kun luit ja kiitos, kun kommentoit 💖
Tulee ihan mieleen vasta lukemani artikkeli Jouppilan nelosista, Helena-tytär on kirjoittanut kirjan lapsuuden kokemuksistaan, väkivaltaisesta ja arvaamattomasta äidistä, joka kohteli tytärtään julmasti. Voimia sinulle!
VastaaPoistaKiitos, Tintti!
PoistaMeillä ei onneksi ollut fyysistä väkivaltaa. Me lapset saimme 'piiskaa', jos äidin kuppi meni liian nurin. Se taisi olla vähän sen ajan tapa.
Olen melkoisen sinut oman menneisyyteni kanssa, mutta se on toki tehnyt minusta paljolti tällaisen kuin olen. Onneksi menneisyyteeni kuuluu muitakin, hyviä asioita.
Viikonloppuja Susanna!
VastaaPoistaKiitos, Anne 💖
PoistaEnsinnäkin kiitos upeista tintti-, punatulkku-, mustarastas- ja muista lintukuvista. Miten ihmeessä teillä on noin paljon punatulkkuja pihassa! Olen ihan kade. On meillä paljon kävijöitä ruokintapaikalla, mutta tulkkuja niukasti.
VastaaPoistaKiitos, kun jaksoit kertoa perhesuhteistasi. Kaikki nuo vaikeudet heijastuvat tai ovat heijastuneet elämääsi. Kuten sanoit, äiti on jo onneksi hellittänyt otettaan.
Sinä olet selviytynyt voittajana, Susanna. Et ole jatkanut kierrettä omassa perheessäsi, se on iso asia. Hyviä, arjenonnellisia päiviä sinulle ja teidän perheelle!
Kiitos, Sirpa!
PoistaMeillä on ollut aivan ihmeellinen punatulkku- ja mustarastastalvi!
Kierteen katkaiseminen ei ole ollut pelkästään tahdon asia. Monesti olen huomannut toimivani ihan eri tavoin kuin arvostan. Pienenä pakettina tuli imettyä ympäriltään paljon - ja ilman mitään suodattimia.
Paljon olen korjannut, mutta olen myös keskustellut lasten kanssa paljon heidän aikuisaikanaan. Olen pyrkinyt korjaamaan vielä sitä, mitä olen osaamattomuuttani joskus rikkonut. Meillä on tavattoman hyvä luottamus ja arvostan sitä äärettömän korkealle 💖
You caught these birds in snow so elegantly
VastaaPoistaThank you very much, Roentare!
PoistaJanuary lets the light come through, but it is quite cold. Bird feeding is something I just have to do in winter time ⛄
Ennen lapsia oli kokonainen liuta. Isälläni oli 15 sisarusta ja äidilläni 8. Isät olivat aina töissä, ja eivät pitäneet lapsia sylissään kuten isät nykyisin tekevät. Ihanaa, että isät osallistuvat myös lastenhoitoon nykyisin.
VastaaPoistaMinä olin lapsista vanhin ja maaseudulla meitä ei hoitanut kukaan. Minä retuurin siskoani ja veljeäni ympäri maita ja mantuja - opettelimme jopa salaa uimaan . Ihme, että ollaan elossa yleensäkkään. Leikkipaikkana oli navettakin välillä, ja varmasti nuolimme vasikoiden karsinoiden aitapuutkin. Ei ollut kyllä nuhaa tai korvatulehduksia. (hihhii)
Meillekin tuli mustarastas ruokintapaikalle. Kyllä se on kaunis lintu.
Kiitos, Enkuli!
PoistaIhanaa, että teillä oli sisarusten kanssa yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä. Minä en muista kulkeneeni melkein neljä vuotta nuoremman veljeni kanssa juuri missään. Jos joskus matkat mentiinkin yhdessä, perillä oltiin aina erillään.
Meillä osalla mustarastaskoiraista hormonit hyrräävät jo isoilla kierroksilla. keskittyvät enemmän häätämään kilpailjoita pois ruokailupaikalta kuin syömään 🤭
<3
VastaaPoistaKiitos, Marja 💖
PoistaKiitos, kun jaksoit kirjoittaa varhaislapsuudestasi. Sinulla oli todennäköisesti melko turvaton kiintymyssuhde äitiisi. Veli meni edelle. Turvatonta kiintymyssuhdetta voi korvata ja hoitaa usein puoliso. Hyvä ettet ole jatkanut äitisi kiintymyssuhdetapaa omassa perheessäsi. Olet katkaissut pahan sukupolvisen ketjun. Lopuksi sait rauhan äitisi suhteen, mikä on mahtavaa. Mutta kyllä traumaattiset kokemukset jättävät jälkensä, vaikka solmittaisiin rauha. Mutta onneksi niitä voi käsitellä myös itse. Monet valitsevat psykoterapian. Ihania lintukuvia taas jälleen. Mukavaa viikonalkua sinulle. Unia ei sinänsä tulkita suoraan. Voi muistaa unen selvästi, mutta se on vain ilmiuni. Piilouniin päästään assosiaatioilla. Eli esimerkiksi, mitä tuli mieleen unen tästä kohdasta? Näin saadaan vähitellen selville piilouni, joka on psykoanalyyttisen käsityksen mukaan tärkein.
VastaaPoistaKiitos, Marja!
PoistaVarmaan oli jokin kiintymyssuhde, mutten muista kiintymystä - puolin enkä toisin. Veli oli eri lajia. Emme olleet samassa sarjassa emmekä kilpailleet.
Minä olen tukeutunut moneen ammattiapuun oman lapsuuteni käsittelemisessä. Siitä on jäänyt luottamus ammattilaisten apuun turvautumiseen 'pienemmissäkin' asioissa.
Jos unista en paljonkaan tiedä enkä ymmärrä, sen hoksaan, että kun jonkin aiheinen uni ahdistaa vuosikausia, siellä on harmia, jonka käsittely on kesken. Ja kun vuosikausien ahdistavat unet vihdoin loppuvat, kyse on varmasti positiivisesta asiasta 💖
Ehkä haluan herättää ajatuksia siitä, että vaikka joku onkin 'kummallinen' suhteessa omiin käyttäytymismalleihin, hän saattaa olla hämmästyttävänkin 'normaali' suhteessa omiin olosuhteisiinsa. Hyvien johtopäätösten tekeminen vaatii melkoisen annoksen ymmärrystä ja kuuntelua.
Menneisyyttä ei voi paeta, se on aina mukana. Mutta sitä voi käsitellä, niin kuin olet tehnyt kuin myös tässä kirjoitit. Vaikka haaleneehan ne muistotkin. Voimia jatkoonkin.
VastaaPoistaKauniit lintukuvat.
Terkuin orvokki
Kiitos, Orvokki!
PoistaOmaa suhdettaan ja asennettaan menneisyyteen voi kehittää. Toki siinäkin on rajansa. Olen kovasti kiitollinen siitä, etten ole enää mikään katkeruuden täyttämä muurahaispallo, vaan olen jättänyt menneet taakseni ja liikun kohti eheytymistä.
Kiitos. Hoidan sukulaisuussuhteitani niin, etten ole tekemisissä muiden kuin siskoni kanssa. Olen huomannut, että oman mielenterveyden kannalta niin on parempi. Ei tupata, kun ei tykätä!
VastaaPoistaKiitos, vanha rouva!
PoistaJoidenkin suhteiden hoitamisessa tuo on ainoa edes hieman toimiva tapa. Jouduin ottamaan monesti etäisyyttä vanhempiini, jotta itse jaksaisin. Oli muuten myös psykologin neuvo.
Jaksamista ja mielen rauhaa sinullekin 💖
Sota on tosiaan jättänyt arpiaan moneen sukupolveen, mekin siitä ollaan saatu kärsiä omien vanhempien kautta, vaikka ne ei ole sodassa olleet. Voi vaan ajatella, että ei ne tahallaan ole sellasia olleet, ne ei oo vaan osanneet muuta. Sitä en ymmärrä, miten on vaan jatkettu sitä rikkinäistä vanhemmuutta omiin lapsiin, vaikka ite lapsena varmaan kokenut, että tää ei oo hyvä tapa.
VastaaPoistaKiitos, RH!
PoistaEivät he alunperin ole tahallaan mitään tarkoittaneet, mutta miksi ihmeessä joillakin ei ole tullut minkäänlaista jarrua vastaan? On annettu vain mennä täystuholla eteenpäin, vahingoista viis.
Minun äitini (ymmärrykseni mukaan) yritti korjata omien lastensa elämässä ainakin kolmea eri asiaa: 1. Lasten ei tarvinnut tehdä töitä jatkuvasti 2. Lapsilla sai olla myös harrastuksia ja 3. Kouluttautumiseen kannustettiin. Noiden asioiden korjaaminen ei kuitenkaan korjannut äidin oloa. Melkein kaikki muu meni edelleenkin mahdottoman mönkään. Tai nyt siis kirjoitan vain omasta puolestani.
Ensimmäisen kerran koskaan muistan saaneeni kehuja koulumenestyksestä yliopistossa opiskellessani, kun sain gradustani stipendin. Kirje siitä tuli lapsuuden kodin osoitteeseen ja äiti tietenkin avasi kirjeen minulta kysymättä. Siitä seurasi historiallinen tapahtuma, jolloin hän soitti ihan itse minulle. Ja oli kuulemma ylpeä.
Veljeä kehuttiin ainakin minulle kovasti jo kasin arvosanoista ala- ja yläkoulussa. Minun arvosanojani ei kehuttu. Perusteena tälle oli se, että velihän oli poika. Siksi häntä kehuttiin vähemmästä ja ylipäätänsä. Toki en tiedä, mitä todellisuus on näyttäytynyt hänen kokemuskulmastaan. Serkku kertoi tässä taannoin, että äiti oli kehunut heillä käydessään meidän koulumenestystämme kovasti. Kotona ei mitään kehua eikä edes tyytyväisyyttä ollut päivän valossa.
Kaikkihan me 'tiedämme', mitä haluamme omassa elämässämme kantaa eteenpäin ja mitä emme. Tunteet sotkevat kuitenkin paljon. Jos on oikein kovasti paha olla, tulee tarve etsiä syyllinen. Äitini löysi syylliset muista. Minä isolta osin itsestäni. Onneksi en kokonaan.
Sukupolvelta toiselle vyöryvä pahan koski on vaikea pysäyttää tai edes kääntää muualle. On vaikea uskoa, että joku pystyisi siihen yksin. Jotkut taas eivät näe itsessään mitään korjattavaa ja heitä on vaikea edes auttaa.
Näitä asioita minä olen mielessäni pyöritellyt ja hieronut varmaan jo ainakin yli sata vuotta. Tähän olen toistaiseksi päätynyt pohdinnoissani 💖
On linnut tai eläimet pihalla, metsässä niiden kuvaaminen ja niiden touhujen seuraaminen on hyvin rentouttavaa. Minulle myös tärkeää.
VastaaPoistaKiitos, Sami!
PoistaMahdottoman mielelläni kuulisin, miten saat metsässä valon riittämään kuvaamiseen? Minä päädyn metsässä käyttämään kuvaamiseen kännykkään, koska se on aika herkkä valon kanssa. Valo- ja värierittelyyn se ei aina toimi ilman lisäsäätöjä.
Minun kamerani ja linssini tuottavat metsässä (vihreään aikaan) melkoisen synkkää, suhruista ja kovakohinaista kuvaa. Missähän vika?
Sodan jäljet ovat tuntuneet niin monen suomalaisen elämässä, kun perheestä on kaatunut jäseniä ja moni mies palannut rintamalta kotiin hyvin rikkinäisenä. Siihen vielä päälle pula-aika ja nopea kaupungistuminen, jolloin moni on joutunut jättämään kotiseutunsa, joka on aiheuttanut oman ongelmansa. Näitä traumoja kantoi myös minun äitini. Lisäksi aiemmin odotukset äitiydelle tai vanhemmuudelle ovat olleet paljon vähäisemmät. Yksi kerta sukulaisten kanssa juttelimme kuinka yksi tytär laittoi välit äitinsä kanssa kokonaan poikki. Minä 70-luvun lapsi ymmärsin, mikä on voinut olla syynä. Vanhempi polvi ei oikein ymmärtänyt ja totesikin, että hän oli hyvä äiti ja tyttären pitäisi olla tyytyväinen. Tyttärellä oli aina ruokaa pöydässä, vaatteita, katto pään päällä eikä äiti juonut eikä hakannut. Että sellaiset odotukset vanhemmuudelle :( Välillä tosin tuntuu, että nykypäivänä odotukset ovat niin korkealla vanhemmuudelle, että tavallinen ja ajoittain erehtyväinen ei enää riitä.
VastaaPoistaSe on hienoa, että olet päässyt äitisuhteesi kipupisteiden pahasta fiiliksestä irti.
Kiitos, Kepposka!
PoistaKivusta irti päästäminen on sulaa mahdottomuutta niin kauan kuin kipua syntyy lisää tai vanha kipu elää. Minulla käännekohta oli siinä, kun uutta kipua syntyi lisää enää vain vähän. Energiaa jäi muuhunkin kuin suojautumiseen.
Kun kivun syntyminen loppui, alkoi aikakausi, jonka aikana kivusta pystyi vihdoin päästämään irti. Olen kiitollinen, että elin tänne asti. Helpotuksen kokeminen on ollut upeaa.
Kiitos, Suvi!
VastaaPoistaLapsuutesi kuulostaa ainakin tämän perusteella aikamoisen hyvältä. Huonot kokemukset jäävät helpommin kummittelemaan kuin hyvät liihottelemaan 💖
Elämä näyttäytyy niin erillä lailla ihmisille ja minä olen myös monesti ihmetellyt, kuinka monet ystävistäni ja tutuistani ovatkin päässeet ”vähällä”, kun eivät ymmärrä yhtään mistä puhun. Minunkin äitini tuli perheestä, jossa oli 11 lasta. Ruotsinkielinen perhe, jossa äiti kuoli nuorena. En ole siis koskaan tavannut mummiani, en yhtäkään mummoa enkä pappaa. Oma äitini joutui pärjäämään yksin jo nuorena ja niin jouduin minäkin, vaikka äiti oli elossa. Äiti oli sairas, isä alkoholiin menevä enkä muista kertaakaan, että äitini olisi pitänyt sylissä. Mutta mielipiteeni olivat kyllä hänelle liikaa, en olisi saanut olla mistää eri mieltä tai sitten olin kummallinen äidin mielestä. Minä kävin jo 20-vuotiaana terapian, johon hakeuduin itse. Samoin kävi isosiskoni tahollaan ja näin me selvisimme lapsuudesta. Minulla ei ole enää mitään käsiteltävää lapsuudestani, kaikki on käyty läpi. En oikeastaan tunne mitään, kun ajattelen äitiäni, en myöskään koe olevani kenellekään mitään velkaa, en selityksiä, en kiintymyksiä ja hyvä näin💖
VastaaPoistaKiitos, Irkku!
PoistaOlen todella surullinen puolestasi. Lasten ei pitäisi koskaan joutua kohtaamaan mitään tuollaista.
Olet päässyt pitkälle, jos et tunne enää mitään äitiäsi ajatellessasi. Olet joutunut työstämään paljon pahaa alta pois.
Itse menen siksakkia. On paljon asioita, joiden suhteen osaan olla jo anteeksiantava ja myötätuntoinen. Sitten on niitä asioita, jotka kaiken pinnan alla osuvat edelleen kipuhermoon. On myös niitä asioita, jotka osuvat kipuhermoon, mutteivät liity mitenkään suoraan äitiini. Liittyvät vain monen mutkan kautta lapsuuteeni. Niitä solmuja on vaikeampi havaita ja hitaampi avata.
Ehkä seuraavaksi ryhdyn pureutumaan niihin. Jokainen pureskeltu ja jäsennelty ongelma tuo lisää hengitystilaa ja iloa elämään 💖
Jaksamista sinulle! Vaikutat todella vahvalta, mutta vahvuuskin on kuluva luonnonvara. Muista tankata itseesi lepoa, ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. 💖 Niitä ei voi koskaan olla liikaa.
Se on totta, vahvuuteenkin voi sairastua ja siitäkin on kokemusta🩷Eihän ihminen koskaan valmis ole, mutta se on jo hyvä askel, että tiedostaa, että on asioita, jotka vaativat työstämistä ja että osaa edes aavistaa, että sitä ei ole virheetön eikä tarvitsekaan olla. Armo on kyllä hyvä sana💖
Poista💖
Poista