Perhedynamiikkaa - tai -draamaa (?)

RH kaipasi enemmän tarinaa haasteellisesta sukulaisuudesta. Katsotaan, mihin nyt päästään 🙄

Äiti oli ison maalaisperheen kasvatti. Lapsia oli 11, mikä merkitsi jokaiselle lapselle melkoisen vähän omaa huomiota erityisesti sota-aikana ja sen jälkeen. Äiti oli kaksonen, eli hänellä oli kaksoissisko, jota en muista koskaan tavanneeni.

Äidin isä palasi sodasta ymmärtääkseni vähemmän hyvässä kunnossa (ainakin henkisesti) ja alkoholi oli isossa osassa perheen elämässä paluun jälkeen. Jos olen ymmärtänyt oikein, kuvioon kuului myös väkivaltaa.

Meillä ei koskaan keskusteltu äidin lapsuudesta tai nuoruudesta. Hän muutti omilleen teini-ikäisenä (14-15-vuotiaana?) ja yhteydet sisaruksiin katkesivat entisestään.

Hän oli kihloissa isäni kanssa, kun minä sain alkuni. Olin kuulemma vahinkolapsi kondomeista huolimatta. Naimisiin meneminen taisi olla väistämätöntä raskauden havaitsemisen jälkeen. Isä ainakin rakasti äitiä aivan tavattomasti hamaan loppuunsa asti, vaikkei matka ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.

Äitiyslomat olivat siihen aikaan lyhyitä ja nopeasti minäkin päädyin hoitoon mukavien hoitomummin ja -papan hoiviin. Varhaislapsuuteeni ei liity mitään traumaattista, joten elo sujui varmaan oikein hyvin.

Pikkuveljeni on minua melkein neljä vuotta nuorempi. Hänkin on äidin mukaan vahinko. Äiti oli siinä vaiheessa kuitenkin paljon valmiimpi äidiksi kuin minun syntyessäni. Äitiysloman pituus oli silloin sama kuin minun syntyessäni, mutta tällä kertaa äiti oli kotona huomattavasti pitempään. Oli siis myös luonnollista, että äidin ja veljeni suhde syveni aivan eri tavalla kuin minun ja äitini suhde.

Äitini kertoi minulle, että olin aivan ihana lapsi siihen asti, kunnes veljeni syntyi. Sen jälkeen minusta tuli paha. Uhmaikä?

Näin vuosikymmeniä painajaisia, joissa äitini oli mukana. Nyt vihdoin hänen viimeisten vuosiensa myötä olen saanut unissa rauhan hänen suhteensa. Näen edelleenkin levottomia unia, mutta kun äitini on mukana, meillä on vihdoin kaiken jälkeen kaikki ihan ok. Matka ei ole ollut yhtään mutkaton eikä todellakaan helppo. Äitikään ei ollut helppo - missään mielessä.

Sitten paluuta nykyaikaan.

Pihalla on ihanasti lintuja. Jaksoin onneksi vääntäytyä kameran kanssa pihalle eläviä vaanimaan. Se kannatti ja toi hyvää mieltä 💖

Parhaimmillaan pihassa häärii peräti kuusi mustarastasta yhtä aikaa! Se on kaikkien aikojen ennätys 🥰

Punatulkkuja on myös ihan ennätysmäärä. Toistakymmentä punatulkkua häärii kerrallaan pihan ruokinnalla. Näky on ihan mykistävä ja hurmaava 🥰

Olen lisännyt valoisuutta tähän kuvaan. Lintu oli vastavaloon todella tumma ja voin vain arvella, että se on mustarastasnaaras.

Talitiainen pysähtyi korallikanukalla matkalla ruokintapaikalle.

Palatakseni vielä äiti-suhteeseen: Olen läpi elämäni kuunnellut vähätteleviä kommentteja äitisuhteista. Vähättelevien ihmisten mielestä vika on minussa, vaikka he eivät tunne sen enempää minua kuin äitiänikään. Siksi(kin) avaudun tästä aiheesta todella harvoin.

Äitini ei kokemustensa jälkeen osannut toimia yhtään paremmin kuin hän toimi. Se oli silti repivää ja tuhoisaakin toimintaa. Kukaan ei ollut apuna tai tukena, kun olin lapsi ja ihan yksin. Kukaan ei varmaankaan uskonut äidin hurmaavuuden taakse piiloutuvan mitään ikävää.

Nämä ovat isoja asioita minulle ja niin epäuskottavia tarinoita ulkopuolisille. Siksi(kin) en näistä tavallisesti puhu tai kirjoita. Elämä näyttäytyy niin eri tavoin eri ihmisille.