maanantai 28. kesäkuuta 2021

Koronatuskastelua ja käpytikan poikasia

Pietarissa on todettu viimeisen vuorokauden aikana ennätykselliset 110 koronakuolemaa. Suomalaiset futisfanit ovat tuoneet jalkapallon EM-kisoista Pietarista Suomeen ainakin 300 tartuntaa. Siihen sitten altistumiset päälle. Osa jalkapallofaneista on lähdössä Pietariin uudestaan. Lippuja peleihin ei ole enää saatavilla kuin korkeintaan hyvällä tuurilla pimeiden markkinoiden kautta. Eikä Suomi ole enää mukana kisoissa. Ja silti he haluavat lähteä.

Iso kiitos kaikille vastuullisille futisfaneille, jotka ovat matkustaneet turvallisesti, pitävät karanteeninsa ja käyvät kahdesti koronatestissä. Oman itsensä kanssa saa ottaa riskejä minun mielestäni ihan oman olonsa mukaisesti, mutta muiden välinpitämätön altistaminen on minusta ehdottoman väärin. Koska radikaalit tartuntataudit eivät varmastikaan lopu tähän, toivon lainsäätäjien ottavan pian kantaa siihen, kuinka luvallista tai luvatonta on hankkia terveysriski ja välinpitämättömyyttään jakaa sitä eteenpäin. Minun oikeustajuni ei taivu siihen, että moinen voisi mitenkään olla ok.

***

Tänään oli ihanan helteetön päivä! Sisätiloissa oli välillä kaikkien tuulettimien kanssa jopa viileää. Ihanaa! Yksi lepopäivä näiden kuumien päivien väliin 💖.

***

Käpytikan poikaset ovat lähteneet pesästään ja välillä niitä näkee lähiluonnossa. Olen todella harvoin nähnyt käpytikan poikasia pesän ulkopuolella, joten tämä on ollut aivan mahtavan ihanaa seurattavaa.

Käpytikan poikasia on kaksi tai kolme. Yksi näyttää kovin pystyvältä, mutta sitten on yksi tai kaksi enemmän avun tarpeessa olevaa poikasta. Tässä yksi poikanen (päälaki punainen) odottelemassa vanhempaa ja ruokalastia.


Isä (niska punainen) saapui pian paikalle upean ruokasaaliin kanssa 😍.


Vaikka poikanen opetteli kovasti itsekin saalistamista, lisäravinto tuli selvästikin tarpeeseen 😊.


Kiitollisena seuraan luonnon ihmeitä tässä ihan pihapiirin tuntumassa. Taidan silti lähteä pian vähän kauemmaskin - ihan vaihtelun vuoksi 😊.

***

Luonto tekee hyvää 💖. Mitä luonto antaa sinulle ja miten?

12 kommenttia:

  1. Eläimiä on hauska seurata, yksenkertaistaa omaakin ajatukenjuoksua kun katsoo kun joku touhuaa vain ns tarpeellisia tekoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä 👍.

      Emon odottaminen, kutiavan kropan rapsuttaminen ja ruuan etsiminen ovat eläimen kannalta todella tärkeitä juttuja juuri silloin, kun niiden hetki on. Ei somea, ei muiden miellyttämistä, ei uraputkia. Vain sitä olennaista 💖.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, Kuvakehrääjä!

      Sitähän nuo ovat, kun vain sattuvat kohdalle havaittaviksi 💖.

      Poista
  3. Totesit napakkaan tapaasi futisfanien käyttäytymisestä mielipiteen, jonka allekirjoitan sataprosenttisesti. Käsittämättömän vastuutonta toimintaa ja muiden terveydellä leikkimistä.

    Söpöt tikat. Minusta ne ovat sympaattisia lintuja, joita onneksi näkee usein omassakin pihapiirissä.
    Viimeiseen kysymykseesi voisi vastata vaikka kuinka laajasti, mutta juuri nyt luonto on elintärkeä elementti niin arjessa kuin juhlassakin.

    Ihan hirvittää, lentääkö tämäkin kommentti bittiavaruuteen, kuten on tapahtunut ihan liian usein. Katsotaan, kuinka käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Luonnosta kannattaa hakea voimavaroja ympäri vuoden. Vaikken olekaan talvi-ihminen, löydän talvestakin jotain kuvattavaa ja ennen kaikkea kesältä jääneet ylijäämäkuvat pääsevät silloin hyvin ansaitsemaansa lähitarkasteluun 🥰.

      Poista
  4. Ymmärän kyllä noita ihmisiä mutta kuitenkin. Jalkapallo on monelle elämää tärkeämpää. Ja vihdoin suomikin pääsi isojen poikien seuraan. Mutta joukossa se tyhmyys yleensä tiivistyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsensä 'uhraaminen' on yksi juttu. Minusta ihan ok. Lähipiirinsä altistaminen on ihan toinen juttu. Tuntemattomien altistaminen vielä pahempi.

      Kyse ei ole vain siitä, mitä teet, vaan mitä teet sen jälkeen.

      Poista
  5. Pesiä ei tässä ole, mutta juomassa tikat (tai tikka) käy tuossa keittiön ikkunan edessä olevalla juoma-astialla. Ja eilenillalla kattelin ennustetta, että tänäänkin piti oleman mukavan vilpoisa päivä, sadetta ja vähän yli 20, mutta niin vaan oli sateet, pilvet ja vilpot häipyneet kartalta aamuun mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juoma-astiaa minäkin pidän tuolla pihalla ja yritän jopa muistaa vaihtaa/lisätä siihen vettä.

      Sadekuuroja minäkin odotin vapaapäiväkseni. Mutta tulikin taas yllättävän lämpöistä. Hattukin jäi viileiden kelien uskossa kotiin :-(

      Poista

Kiitos kommentistasi!