Kantarelleja ja kurkia

Perjantaina kävin omalla tutulla sienipaikalla katsastamassa sitä, ovatko jatkuneet sateet jaksaneet kannustaa sieniä kasvamaan. Ja niitä löytyi kuin löytyikin! Suppilo- ja kosteikkovahverot ovat vielä enimmäkseen pieniä, mutta jonkin verran löytyi noita isompiakin. Lisäksi kantarelleja löytyi sieltä ja täältä. Ihan riittävästi kantarellikastiketta varten.

Eilen kävin etsimässä uusia sienipaikkoja. Kävin harppomassa monessa mukavassa metsässä, joista en kuitenkaan löytänyt sieniä. Päädyin myös niin huonokuntoiselle metsätielle, että aloin taas uskoa siihen, että tarvitsen todellakin maastoauton näille retkilleni... Pohdiskelin, millainen hinausauto saisi minut ja autoni pois tuolta vaikeuksien keskeltä, mutta jälleen kerran kiviset ja mäkiset kohdat hitaasti ja varovaisilla ajolinjoilla ajaen ja mutaisten lammikoiden kohdalla vähän reippaammalla vauhdilla puskien selvisin kuin selvisinkin. Ei sillä tiellä ollut tietenkään mitään varoitusmerkkejä odottavasta kurjuudesta.

Mutta tämän kurjan tien läpi ajaneena päädyin sellaisen metsän laitaan, josta löytyikin yhdestä paikasta ihan kiitettävä määrä kantarelleja. Merkitsin paikan heti ensimmäiseksi kännykän maastokarttasovellukseen, jotta osaan vuoden kuluttua käydä katsastamassa paikan uudelleen. Ja sitten keräsin sieniä :-)

Kantarelleja oli sitten siivottuna ja paloiteltuna vajaat kaksi litraa (molempien päivien saaliit yhteen laskettuna). Osa menee pakastimeen odottelemaan herkkuhetkeä :-)

Tässä kantarellit ensimmäisen kevytsiivouksen jäljiltä. Suurin osa näistä löytyi paksun sammalkerroksen alta, hieman lakkia vain pilkotti sammaleen joukosta. Sammaleen keskeltä noukittu sieni oli aina enemmän ja vähemmän kietoutunut yhteiselämään sammaleen kanssa. Joidenkin lakki oli pinnaltaan oikein rosoinen kuusen neulasten ja edeltä pusketun sammaleen versoista.

Tässä hieman lakkisatoa. Vain pari sientä löytyi ihan rehellisesti lakki kokonaan maan (ja sammaleen) pinnan yläpuolelta. Kaikki muut ovat muovautuneet ympäristönsä näköiseksi.

Kun sitten kotona siirryin valoisalle verannalle sieniä siistimään, mieheni soitti ja kertoi kurkiparven lentävän meille päin. Ehdin juuri ajoissa pihalle katsomaan kurkiparven nostattelua korkeammalle - pitkälle matkalle aikoivat selvästi lähteä. Muuton makua tässä. Vähitellen kurjet pääsivät niin korkealle, että ne erotti enää joissakin lentosuunnissa. Kuvia ei silloin enää kannattanut ottaa. Toki korkealle ne ovat näissäkin kuvissa.

Ihanaa syyskuista sunnuntaita! Puolivälissä syyskuuta mennään. Vielä riittää onneksi valoa :-)