Puukiipijä vieraanamme

Kevensin kuormittunutta työaikasaldoani viime viikolla ja otin perjantaiksi saldovapaata. Eteläisen Suomen hiihtolomien vuoksi perjantaille osui harvinaisen palaveriton päivä ja työkuormakin sieti yhden päivän mittaisen lisähapen hengittämisen.

Neljä päivää töitä ja kolme päivää vapaata. Voimia jäi lepäämisen ja palautumisen lisäksi rutkasti myös muihin mukaviin asioihin. Tämä oli samalla jonkinlainen testiviikonloppu mahdollisesti tulevaa varhennettua osa-aikaeläkettä varten. Mahdollisesti viittaa pessimismiini siinä suhteessa, etteikö hallitus voisi keksiä vielä jotain 'kivaa', jottei näille aikaistetuille eläkkeille pääsisikään. Itse kaipaan lisääntyvältä vapaa-ajalta myös lisätilaisuuksia parisuhdeajalle. Oman ja muiden elämien rajallisuus kutsuu tekemään tärkeitä valintoja.

Minun kohdallani osa-aikaisuus tarkoittaisi nelipäiväistä viikkoa ja kolmipäiväistä viikonloppua. Tämä viikonloppu vahvisti ajatusta siitä, että sillä tavalla elämästä pääsisi nauttimaan enemmän ja monipuolisemmin.

Tänään jaksoin kauniin ja leudon kelin myötä päivystää pihalla kameran kanssa pitkälti toista tuntia. Elävien olentojen valokuvaaminen ei ole liikuntalaji, vaan tasaista paikallaan olemista kamera ojossa valmiina. Linnut ja oravat eivät pidä kameran liikuttelemisesta, joten valmiusasennossa pitää olla melkein aina.

Olipa ihanaa seurata luontoa ja nauttia valosta ❤️ Puukiipijä kävi vierailulla pariinkin otteeseen.

Näillä positiivisilla energioilla jaksan varmasti ensi viikon kolmen Helsinki-päivän putken. Toki yövyn Helsingissä yhden yön, muuten putki olisi liian koetteleva. Pitkät pimeässä työmatkojen ajelut tuntuvat nyt raskaammilta kuin 10 vuotta sitten. Ja ihan kamalan raskaitahan ne olivat silloinkin. Silloin, aikanaan, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin reissata, riutua ja jotenkin elpyä viikonloppujen aikana. Nyt pohdiskelen toistuvasti vaihtoehtojani. Etenkin, kun nyt sain taas maistaa iloa siitä, että jaksoin tehdä vapaa-ajalla sitä, mistä nautin.

Valo lisääntyy ja maaliskuu lähestyy. Kevät lähestyy herkin askelin ja minä nautin siitä ❤️

Kevät toi puulaatikon ja kuvaussession

Maaliskuu on kevätkuukausista ensimmäinen. Nyt se tarkoittaa sitä, että linnut laulavat jo kurkku avoimena kevätlaulujaan. Valoa on tuhdisti enemmän kuin kuukausi sitten. Ja lumipeite madaltuu vähä vähältä.

Tässä kevättä odotellessa pitää siivota vanhempien asuntoa myyntikuntoon. Nyt, monen ja monen tyhjennysreissun jälkeen, huoneet alkavat olla siivoamista vailla tyhjinä kuvattaviksi. Kiinteistövälittäjä haluaa siis kuvata huoneet myyntiä varten. Vielä olisi se siivoaminen ja viimeisten kaappien tyhjentäminen. Miten paljon tavaraa voikaan löytyä yhdestä asunnosta?

Parvekkeelta löytyi tällainen puulaatikko, joka herätti heti kellot siitä, että tämä voisi kelvata jollekin. Emme siis lisänneet sitä jätekuormaan, vaan toimme kotiin. Otin siitä pari kuvaa ja pistin paikalliseen facebookin roskalavaryhmään siitä ilmoituksen. Ihan pienessä ajassa sillä oli jo neljä ottajaa. Se noudettiinkin ihanan pian.

Tämän näköinen laatikko pääsi uuteen kotiin. Hyvä niin.

Tyttären kanssa kuvattiin, kun hän kävi täällä meidän luonamme 'maalla' rentoutumassa. 

Millaista äänimaailmaa sinä kaipaat rentoutuessasi? Minun mieheni kuuntelee autoa ajaessaan paljon radiota. Minä kuuntelen radiosta vain harvoja valittuja asiaohjelmia. Sekaohjelmat (sekalaista musiikkia ja turinaa/höpötystä) eivät sovi minulle yhtään. Kaikki muut perheestäni kuuntelevat paljon musiikkia. Minä kuuntelen mieluusti hiljaisuutta. Välillä myös asiaohjelmia, jos hyviä on tarjolla.

Minkälaista äänimaailmaa sinä kaipaat rentoutuessasi? Tai siivotessasi tai muita arkisia askareita tehdessäsi?

Perheen kesken syömässä ja tytärtä kuvaamassa

Erikoisammattitukinnon hyväksytyksi tuleminen käynnisti jonkinlaisen projektin jälkeisen tyhjyyden. Pari päivää on ollut suunta hakusessa ja voimat vähissä. Olisi tehnyt mieli riemuita tuloksesta kaikilla kanavilla, mutta ei sitä kehtaa. Monet työkaverit ovat ohittaneet vastaavat tilanteet olan kohautuksilla ja pienellä välinpitämättömyydellä. On jotenkin noloa olla niin ylpeä omista tekosistaan, vaikka aika paljon panostinkin. Kai tässä pitää esittää vaatimatonta ja suomalaista hiljaista linjaa. (HYVÄ MINÄ, SILTI!!!)

Lauantaiksi saatiin kokoon taas koko perhe ja käytiin ruokailemassa paikallisessa ravintolassa (siis sellaisessa, joka oli näin aikoina auki - hyvä, että oli!). Ravintolan valitseminen on aina melkoisen kartoituksen tulos, sillä meidän perheemme ruokamaku ulottuu todella laajalle alueelle. Ravintolassa pitäisi olla niin monipuolinen menu, että kaikille löytyisi helposti jotain. Ja ennen kaikkea tietenkin ravintolan pitäisi olla auki!!! Ei ole niin helppoa ja yksinkertaista ainakaan täällä Hämeessä. Mutta olimme tyytyväisiä ravintolamme tarjontaan ja palveluun 👍

Tyttären kanssa kävimme valokuvailemassa Aulangolla. Ensimmäinen kohde oli Verkatehtaalla, mutta unohdin kännykkäni ja sen mukana pysäköintisovellukseni kotiin. Kolikkoautomaatit olivat suljetut ja huputetut. Lompakosta löytynyt euron kolikko ei auttanut nyt tilannetta mihinkään.

Kun keli on kylmä ja kuvaukset ulkona, pysymme viimeiseen asti lämpimässä autossa ja vasta kun kohde on riittävän selvä, siirrymme ulos. Kuvat otetaan nopeasti useammasta kuvakulmasta ennen kuin nenä ja posket alkavat punottaa. Meillä on tähän jo aika hyvä yhteinen rutiini 👍

Kuvia tuli otettua paljon, mutta erityisesti itseäni varten otin lähikasvokuvia pitemmällä objektiivilla. Taustan saa silloin blurrattua (sumennettua) mukavaksi kuin itsestään. Editoin kuvia tyttärelle erä kerrallaan. Tähän otin yhden minun lempikuvistani - lähikuvan.

Minulle kuvassa tärkeintä ovat silmät ja katse. Kuvattavat itse jaksavat murehtia hymyn tai muiden olosuhteiden vuoksi erilaisilta näyttäviä kasvojen (tai vartalon) piirteitään. Usein jotain sellaista, jonka he luokittelevat omaksi heikkoudekseen ja mitä he juurin sen vuoksi erityisesti tarkkailevat. Miksi ihmeessä me jaksammekin tarkkailla omia heikoimpia puoliamme sen sijaan, että keskittyisimme siihen, mikä meissä on upeaa ja mikä kuvassa loistaa aivan erityisesti?

Minä näen tyttären kuvassa suoran ja rehellisen katseen, aidon hymyn ja läsnäolon, keskittymisen kuvaushetkeen ja siihen pysähtymisen, lempeyttä, armollisuutta, kokemusta, viisautta ja hyvää tahtoa. Hän saattaa katsoa kuvaa erilaisin silmin kuin minä, mutta toivon, että hän näkee lisäksi myös sen saman kuin minä 💖

Mitä sinä haluaisit näkyvän parhaassa valokuvassa itsestäsi? Ulkonäkösi parhaat piirteet? Luonteesi valon? Vai ehkä molemmat?

Tämä henkilökuvaus koukuttaa yhä enemmän 💯

Ihanaa tammikuun loppua sinulle!

Kevät on ihan tässä...

Arvontasukat lähtevät postiin toivottavasti huomenna. Kalenteri on ollut pullollaan varauksia ja tässä sitä sitten mennään.

Suunnittelen lomia. Kevätloma on aikalailla hanskassa. Kesäloman mökkivaraus on vielä hieman ilmassa - toivottavasti onnistuu.

Pidentynyt päivä ja lisääntyneet etätyöt ovat parantaneet/kasvattaneet energiavarastojani huimasti. Kevät on upeaa aikaa ja lisääntyneiden etätöiden myötä en kärsi enää jatkuvasta univajeesta. Aivan mielettömän upeaa!

Helge on lintu- ja luontoaktiivi. Tällä kertaa hän esiintyi paikallisen ilmaisjakelulehden sivuilla linnullisissa merkeissä :-) Erinomainen esimerkki, miten upeisiin ihmisiin on päässyt tutustumaan luonto- ja valokuvausharrastusten myötä :-) Kiitos kaikille muillekin :-)

Upeaa maaliskuun jatkoa kaikille!