Pohdintaa ja ruskohukankorento

Puolitoista viikkoa juhannukseen. Siitä alkaa sitten ainakin minun kohdallani työelämän rauhoittuminen: palaverit vähenevät ja kiire siirtyy vähitellen lomien jälkeiseen aikaan.

Eilen kävin vielä Tampereella (ei siis Helsingissä, eli melkein kuin ulkomailla konsanaan) 3PMO -tilaisuudessa. Koska useimmille tuo ei kerro vielä yhtään mitään, niin selvennän, että kyse on projektitoimistoihin liittyvästä tapahtumasta. Tämäkään ei varmaan avaa asiaa kovinkaan paljon enempää ;-). Mutta liittyy siis omaan työhöni, projektitoiminnan kehittämiseen. Oli virkistävää verkostoitua ja keskittyä alustuksien myötä pohtimaan oman työn kehittämistä edelleen.

Minulle jatkuva uuden opetteleminen ja kehittäminen on se suola. Turhaannun, jollen pääse haistelemaan uusia tuulia ja tuomaan parhaita paloja niistä omaan työhöni. On aina niin voittajaolo, kun oppii tai tekee jotain uutta. Toki silläkin on rajansa. Tässä iässä palautuminen ei tapahdu enää yhtä nopeasti kuin nuorena. Jatkuvassa uutuusähkyssä oleminen ei enää kutsu. Toisaalta tässä iässä osaamispohja on jo melko leveä, paikoin jopa syvä, joten aikaa kannattaa käyttää myös vanhan tiedon soveltamiseen eikä pelkkiin uutuusharppauksiin.

Ja toisaalta: kukin tyylillään. Erilaisia ihmisiä tarvitaan. On mahtavaa, että työyhteisöstä löytyy tyyppi, joka jaksaa jatkuvasti hypätä uudesta haasteesta uudempaan. Ja vähintään yhtä vapauttavaa on se, että löytyy joku, joka jaksaa (jopa iloisesti) tehdä rutiineja ja toistuvia tehtäviä. Ja sitten kaikkia meitä muita tuonne välille. Kunnia jokaiselle, joka viitsii, tekee ja välittää. Enkä nyt puhu vain työelämästä.

Mutta se niistä jaarituksista. Viikon vanhoja ruskohukankorennon kuvia tähän kuvitukseksi :-) Mahtavaa viikon jatkoa!

Epäonnea silkkiuikkujen pesällä :-(

Silkkiuikkujen pesä oli kärsinyt tyrskyistä pahasti. Näytti siltä, kuin se olisi hajonnut kahtia. Toista puoliskoa kunnostettiin nyt urakalla.

Syystä tai toisesta pesä ei ainakaan minun silmissäni kohentunut juurikaan parin tunnin aikana, vaikka emot touhusivat ja raahasivat tavaraa pesään ihan urakalla. Toivottavasti pesän vakaus ainakin kasvoi, vaikken sitä omilla silmilläni huomannutkaan.

Munista oli jäljellä enää toinen, se uudempi ja valkoisempi. Välillä se näytti olevan todella lähellä pesän reunaa ja pidättelinkin henkeäni, kun pelkäsin sen putoavan pesästä milloin tahansa...

Tässä vaiheessa muna valui jo todella lähelle pesän reunaa! Pelastivat sen keskemmälle pesää, onneksi... Huoh...

Pesän kohentaminen jatkui edelleen ja toivon, että pesä saatiin sellaisiin mittoihin, ettei tuo ainokainen muna olisi jatkuvasti vaarassa pudota pesän reunan yli.

Isolampikorento ja tytönkorento

Ihan aluksi: Ulkona touhutessa sattuu ja tapahtuu. Jos vähänkään tuntuu siltä, että haavaa ei välttämättä ole saanut ihan puhtaaksi, se kannattaa näytättää ammattilaisella. Vaikka jonottaminen ensiavussa tuntuu ajan tuhlaukselta ja haava selvästi isoa pienemmältä, se kannattaa. Ymmärrän sen nyt.

Pari viikkoa sitten teloin jalkani puutarhassa (kiikkerät sandaalit, paljaat jalat ja paksuja talven törröttäjiä) ja sain horjahtaessani jalkaan ihan kohtuullisen haavan. Talven törröttäjästä jäi haavaan paloja, jotka päätin haavan puhdistamisen jälkeen itse nyhtää pinseteillä pois. Onhan se nyt jälkikäteen todettava, että omat työkalut, taidot ja hygienia eivät hyvällä yritykselläkään yllä ammattilaisen tasolle. Kovasta yrityksestä huolimatta haava tulehtui ja turposi - haavaan taisi sittenkin vielä jäädä jotain.

Kävinpä reilun viikon jälkeen työterveydessä näyttämässä jalkaani ja sain siihen antibioottikuurin. Antibioottikuuri ei tehnyt kuitenkaan ihmeitä eikä jalka osoittanut paranemisen merkkejä, hieman jopa päinvastoin. Tänä aamuna kaksi viikkoa haavan syntymisen jälkeen marssin sitten ensiapuun ja siellä jalkaa operoitiin ja putsattiin oikein kunnolla. Toivon, että jalan paraneminen alkaa vihdoin tämän kaiken jälkeen. Tuo haavaan jäänyt palanenkin olisi ollut huomattavasti helpompi poistaa heti tapaturman jälkeen kuin nyt, kun se oli jo alkanut hajoamaan...

Mutta sitten kuvia isolampikorennosta (tähän olen päätynyt) ja jostakin tarkemmin määrittelemättömästä tytönkorennosta. Kovalla tuulella lupiini piti korennon jalkojen alla paremmin kuin kivi, jolle se ensin laskeutui. Lupiini tosin huojui kovasti tuulessa ja korennot sen mukana.

Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

Vauhdin lisäksi tarvitaan tilannetajua ja muutosherkkyyttä

Kevät ja alkukesä ovat kiireistä aikaa luonnossa. Ja työpaikoilla. Ja kouluissa sekä harrastuksissa. Maailma tehdään jälleen kerran valmiiksi, jotta sama kiire päästään aloittamaan alusta kesälomien jälkeen.

Olen edelleen sitä mieltä, että työelämässä ei osata keskittyä riittävästi olennaiseen - etenkään julkisella sektorilla. Jos kaiken tekemisen tarpeellisuutta arvioitaisiin kunnolla, aika paljon jäisi hylättyjen tai supistettujen töiden listalle. Mutta tätä ei tietenkään tohdi ehdottaa, sillä a) on liian kiire, jotta ehdittäisiin miettimään muutoksia ja b) hienon ja näkyvän tekemisen kyseenalaistaminen ei kerää kannustusjoukkoja. Kiire vanhojen ja näyttävien velvoitteiden parissa ei jätä aikaa luovalle ajattelulle. Eikä siis uudistumiselle.

Pysähtyminen ja suunnan vaihtaminen ovat olleet osa menestymisen strategiaa kautta aikain niin eläin- kuin ihmiskunnassakin. On hieman harhaa ajatella, että tuo menestynyt toimintatapa olisi vanhentunut.

Oman työn suuret oivallukset ja kehityshyppäykset ovat tavallisimmin pysähtymisen, uudelleen arvioinnin ja hienoisen (joskus isonkin) suunnan muutoksen tulosta. Ilman niitä tulisi kiihdytettyä iäti kohti joskus muinoin asetettua suuntaa. Nopeasti muuttuva työelämä ja yhteiskunta eivät tue jämähtänyttä suunnan asettelua. Miksi ihmeessä takerrumme siihen?

Nykyään puhutaan paljon ketterästä kehittämisestä. Se vaatii kykyä nopeisiin muutoksiin ja uudelleen arviointeihin. Menestymisen ja häviämisen logiikka on toisaalta erilaista ja toisaalta samanlaista kuin luonnossa. Työelämä tarvitsee kehittyäkseen vähemmän fyysistä kykyä ja enemmän strategista ajattelua. Molemmissa kuitenkin tilanneherkkyys, suunnan vaihtelut ja nopeus ovat avainasemassa, jos aikoo pärjätä.

Kuvissa nopea ja ketterä koiraspuolinen neidonkorento. Hyvissä voimissa :-)

Ihanaa kesäviikon jatkoa!

Silkkiuikkujen pesintää

Hieman kohtuuttoman kylmää hautoville linnuille ja linnunpoikasille tämä nykyinen keli, vaikken kaipaa mitenkään erityisesti menneitä helteitäkään. Säätiedotus lupaa kelin lämpenemistä uudelleen jo ensi viikonlopuksi ainakin tänne meidän leveysasteillemme. Toivottavasti linnut jaksavat sinne asti.

Tänään meillä satoi. Ei paljon, mutta jonkin aikaa siinä määrin, että auton tuulilasinpyyhkijät pääsivät ihan tositoimiin. Pitäisi hankkia uusi sademittari, että pääsisi paremmin seuraamaan sateen todellista määrää. Vanha mittari... ei ole enää toimintakunnossa :-(

Toisaalta kaupungin keskustan toisella reunalla tien reunat pölisivät kuivuuttaan. Aika paikallinen pilven repeäminen oli siis kyseessä.

Jos parina viime vuotena silkkiuikkujen pesintä ja hautominen ovat olleet takkuisia ja ensimmäistä poikuetta on haudottu jopa heinäkuun puolelle asti, niin nyt ainakin tällä silkkiuikkuparilla oli jo kaksi komeaa munaa. Silkkiuikkujen pesiä hautojineen oli muitakin, joten nyt ollaan vain aikaisessa.

Kuvat ovat viime lauantailta eli ihan kesäkuun alusta. Aurinko porotti ja lämmintä riitti.

Välillä puolisot vahvistelivat parisuhdettaan äänillä ja eleillä. Tämä oli erityisen tarpeen, sillä lahdella hengaili (näin oletan) kaksi sinkkukoirasta, joilla oli kovasti haku päällä.

Keli oli lämmin, joten munat jäivät hetkeksi itsekseen pesään, kun hautoja kävi sukeltelemassa ja vilvoittamassa itseään.

Välillä munia peiteltiin kosteilla kasveilla ja toinen emoista meni peiteltyjen munien päälle hautomaan.

Vahdin vaihdon jälkeen toinen emoista kaivoi peitellyt munat esiin ja kohotteli niitä suotuisampaan asentoon.

Sen jälkeen isot koivet läpsyen varovasti taas munia hautomaan :-)

Taistelevat fasaanit

Eilen näin pullean muhkean koirasfasaanin. Jäin sitä kameran kanssa tarkkailemaan ja pian selvisi, että koirasfasaaneja olikin kaksi. Molemmat pulleita kuin mitkäkin. Epäilen, että sulilla ja höyhenillä on kumpainenkin liioitellut kokoaan niin isoksi kuin suinkin pystyi.

Ryhtyivät sitten ottamaan mittaa toisistaan. Luulen, että toisen vaimo tai vaimoja oli hautomassa siinä jossakin lähellä. Valaistus oli heikko, mutta tilanne mitä herkullisin. Kirkas auringonvalo synnytti tummia varjoja ja siellä kaiken seassa nämä kaksi nokittelivat toisilleen.

Välillä toinen yritti poistua paikalta, mutta toinen taas hyödynsi tilanteen heti ja syöksähti perään. Vähitellen ne kuitenkin erkanivat toisistaan ja näyttivät päätyvän sopuisaan eroon omille teilleen, mutta sitten toinen päättikin kiivaana rynnätä takaisin toisen luo. Ja nokittelu alkoi taas alusta.

Toisella kerralla ero näytti onnistuvan paremmin. Kumpikin siirtyi tavattoman hitaasti omaan suuntaansa ja ilmaisivat raikkaalla lauluäänellään omistavansa tämän reviirin. Kumpainenkin vuorollaan aina vastauksena toisen haasteeseen...

Eilen taisin saada jonkinmoisen auringonpistoksen. Tänään tällä viileällä kelillä ei ole onneksi samanlaista vaaraa. Mukavaa hieman viileämpää viikkoa!

Haarapääskyjä ja räystäspääsky

Haarapääskyjen pesien teko ei ole siistiä puuhaa. Pesän muuraaminen tehdään luonnon tuotteilla ja tarvikkeiden kerääminen sekä kuljetus tapahtuu linnun omalla nokalla.

Miltä tuntuisi rakentaa oma koti tyhjästä joka vuosi uudelleen? Minä en jaksaisi, vaikka eläinten asumukset ovatkin huomattavasti ihmisten koteja yksinkertaisempia.

Mutta haarapääskyt jaksavat. Eläköön luonto :-)

EDIT 2.6.2018: Ylimmässä kuvassa on tietenkin räystäspääsky.