Pohdintaa ja ruskohukankorento

Puolitoista viikkoa juhannukseen. Siitä alkaa sitten ainakin minun kohdallani työelämän rauhoittuminen: palaverit vähenevät ja kiire siirtyy vähitellen lomien jälkeiseen aikaan.

Eilen kävin vielä Tampereella (ei siis Helsingissä, eli melkein kuin ulkomailla konsanaan) 3PMO -tilaisuudessa. Koska useimmille tuo ei kerro vielä yhtään mitään, niin selvennän, että kyse on projektitoimistoihin liittyvästä tapahtumasta. Tämäkään ei varmaan avaa asiaa kovinkaan paljon enempää ;-). Mutta liittyy siis omaan työhöni, projektitoiminnan kehittämiseen. Oli virkistävää verkostoitua ja keskittyä alustuksien myötä pohtimaan oman työn kehittämistä edelleen.

Minulle jatkuva uuden opetteleminen ja kehittäminen on se suola. Turhaannun, jollen pääse haistelemaan uusia tuulia ja tuomaan parhaita paloja niistä omaan työhöni. On aina niin voittajaolo, kun oppii tai tekee jotain uutta. Toki silläkin on rajansa. Tässä iässä palautuminen ei tapahdu enää yhtä nopeasti kuin nuorena. Jatkuvassa uutuusähkyssä oleminen ei enää kutsu. Toisaalta tässä iässä osaamispohja on jo melko leveä, paikoin jopa syvä, joten aikaa kannattaa käyttää myös vanhan tiedon soveltamiseen eikä pelkkiin uutuusharppauksiin.

Ja toisaalta: kukin tyylillään. Erilaisia ihmisiä tarvitaan. On mahtavaa, että työyhteisöstä löytyy tyyppi, joka jaksaa jatkuvasti hypätä uudesta haasteesta uudempaan. Ja vähintään yhtä vapauttavaa on se, että löytyy joku, joka jaksaa (jopa iloisesti) tehdä rutiineja ja toistuvia tehtäviä. Ja sitten kaikkia meitä muita tuonne välille. Kunnia jokaiselle, joka viitsii, tekee ja välittää. Enkä nyt puhu vain työelämästä.

Mutta se niistä jaarituksista. Viikon vanhoja ruskohukankorennon kuvia tähän kuvitukseksi :-) Mahtavaa viikon jatkoa!