keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Vallan kummalliset kesäkelit...

Kyllä on ollut niin väärän vänkyrä kevät ja kesän alku, että naurattaisi, jos ei palelisi. Uusi kesämekko odottaa kaapissa sopivia kelejä. Olen poikkeuksellisesti töissä sekä kesä- että heinäkuun. Kun siistien työmekkojen määrä oli pieni (yksi), ostin innoissani toisenkin, kun kerran löysin. Mutta eipä ole vielä ollut sopivaa tilaisuutta. Lämpimät päivät ovat osuneet joko etäpäiviin tai muuten erikoisiin olosuhteisiin.

Viime maanantai oli yksi näistä lämpimistä päivistä. Olimme kuitenkin kehittämispäivällä Suomenlinnassa. Luvassa oli paljon jaloittelua ja mahdollisesti viileää merituulta. Viileää ei ollut kuin ihan aamulla kotoa lähteissä ja tietenkin junassa! Junassa on paikka paikoin mahdottoman kylmiä ja hyytävän vetoisia paikkoja enkä uskalla lähteä matkaan ilman takkia ja junahuivia. Junahuivi on siis erillinen lämmike vain junamatkaa varten, muuten se kulkee laukussa.

Lintuja lenteli sinisellä taivaalla paljon. Tämän isokoskelon tunnistin vasta kuvasta. Kauempaa katsottuna se oli vain kummallisesti räpistelevä lintu ;-)


18 kommenttia:

  1. Upea kuva! Tosi kummallisia ilmoja. Äsken tuli taivaan täydeltä isoja rakeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne!

      Samat sään vaihtelut koettu täälläkin tänään taas ;-)

      Poista
  2. Mielettömän hieno kuva. Lähistöllä tuli rakeita. Parin kilometrin päässä tuli hetken vettä tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Matti!

      Tääläkin siirryttiin tänään rakeista aurinkoiseen minuuteissa...

      Poista
  3. Moi. Mahtava kuva. Sää tänään ollut ihan outo. Ei uskoisi että on kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Helsingissä oli kuulemma eilen jopa ukkostellut!

      Poista
  4. Hyvä tsuumi on ehdoton lintujen tunnistuksessa. Ja mulla on autohuivi miehen autossa, kun sen ilmastointi jostain syystä puhaltaa aina mun oikeaan olkapäähän, enkä tajua mistä se tuuli oikein tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmastoinnit osuvat aina siihen arimpaan paikkaa. Kukahan niitäkin suunnittelee? Ei ainakaan kukaan matkustajan roolissa matkaileva :-(

      Poista
  5. Minullakin alkoi tänään kesäloma ja mietin tässä, kumpi olisi parempi päivä kuvausretkelle: sateinen vai sumuinen 😀 Olen niin kova hikoilemaan, että nämä 15 asteen säät kelpaavat kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumuinen kelpaisi minulle :-)
      Oikein kovaan sateeseen kun ei kameraa raaski viedä.

      Upeaa kesälomaa!

      Poista
  6. Ei juurikaan ole kesämekkoja tarvinnut.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marliska!

      Huomiseksi tänne Hämeenlinnaan on luvattu todella rutkasti vettä. Onneksi työpäivä sujuu Helsingissä vähäisemmän vesisateen kanssa ;-)

      Poista
  7. Niinpä, on ollut vaihtelevaa, väliin aurinkoa ja +25 C ja väliin ukkosta ja rakeita. Mutta ei valiteta, luonto on runsasta ja vihreää, eikö se jo ole kesää.
    Oikein hyvää juhannusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei valiteta!

      Olen nyt käyttänyt juhannuksen aikaan kesämekkoa kotioloissa sisällä :-)

      Sitä paitsi ulkona on nyt todella kaunista! Siitä kannattaa nauttia :-)

      Poista
  8. Kuvassa ei ainakaan räpistele ;) Komea lintu ja kuvakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikkeen pysäyttävässä still-kuvassa on puolensa :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!