keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Muista, että joskus se, ettet saa haluamaasi, on onnekasta...

Juteltiin siivoamisesta ja järjestyksestä työkaverin kanssa lounastauolla muutama päivä sitten ja totesimme pienen vertailun jälkeen olevamme hieman eri kartoilla asian suhteen. Minä olen ilahtuneena vasta viime aikoina yli 50 vuoden iässä oppinut hurmaantumaan siitä, miten helppoa on löytää tavaroita, kun ne löytyvät omilta paikoiltaan. Kati oli oivaltanut tämän saman jo lapsuudessaan :-)

Erilaisuus on enemmän rikkautta kuin tuskaa, jos sen osaa kohdata oikein. Niin toivottavasti tässäkin tapauksessa :-)

Kon Mari -kirjoja lueskellessani olen saanut uusia alkeellisia ajatuksia järjestyksestä. Olen valaistunut, vaikken oikeaan konmaritukseen kykenekään. Pystyn kuitenkin pieniin askeliin, jotka helpottavat elämääni. Uskon sipulin kuorimisen tekniikkaan - kerros kerrokselta kohti ydintä.

Vakuuttelen itselleni, että tavaroiden läpikäyminenkin on merkityksellistä, eikä haittaa, etten ole jatkuvasti toteuttamassa elämäni intohimoa: valokuvaamista. Pyrin tasapainottamaan kodin sisäistä ja ulkoista toteuttamisen tarvetta.

Päätän siis antaa itselleni anteeksi ajankäyttöni valinnat - olivat ne sitten heikkoja tai todella huonoja ;-) Tein parhaani ja se riittäköön.



Dalai-lamaa lainaten: " Muista, että joskus se, ettet saa haluamaasi, on onnekasta."

Tässä tapauksessa kärhön siemenet ovat jo talveentuneet - ihan luonnon luomaa :-)

18 kommenttia:

  1. Mihin mun siivousinto on kadonnut, monta vuosikymmentä siivosin pari kertaa viikossa, nyt on saavutus pari kertaa kuukaudessa!?Toisaalta ei ole enää sotkijoitakaan paikalla samassa määrin. Haluan sellaisia asioita, jotka aika varmasti pystyn itse varmasti toteuttamaan. Se kyllä tuo hyvää mieltä ja iloa. Eilen tapahtuneesta yllättävästä asiasta olen tosi iloinen! Töissä yhtä isoa työaluetta alkaa hoitamaan ostopalveluna palkattu henkilö ainakin kevään. Tietää merkittävää helpotusta! Ei oikein vielä usko todeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä muuttuu, samoin ihminen.
      Upeaa on päästä kokemaan erilaisia tärkeysjärjestyksiä ja erilaisia intohimoja :-)
      Yhden elämän aikana.

      Poista
  2. Tykkään siivoamisesta, mutta konmaritus kuten myös kuolinsiivous on jäänyt tekemättä. Ehkä pitäisi aloittaa ennenkuin on liian myöhäistä. 😏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin voi kokeilla. Uudet kokeilut ja kokemukset tekevät meillä parempaa kuin kuvittelemmekaan :-)

      Poista
  3. En tykkää siivoamisesta, mutta tavarat ovat meillä kyllä aina järjestyksessä, eikä "kasoja" juuri meiltä löydy. Mutta sitten taas tuo pölykerros...no se on ihan eri asia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä löytyy kasoja ja välillä jopa hieman pahempaa ;-)
      Kasojen määrä ja korkeus ovat pienentyneet ja järjestyksen määrä on lisääntynyt.
      Kyllä tämä tästä ;-)

      Poista
  4. En tykkää siivoamisesta, mutta sitäkin enemmän siitä ilosta, kun siivous on selätetty ja koti on puhdas. Perfektionistina kaikenlainen järjestely on kuulunut elämääni iän ja kaiken. Nyt koen ruhtinaallisena sen, että kykenen joskus jättämään viikkosiivouksen väliin tai siirtämään sen toiselle päivälle ja käytän sen ajan johonkin yllätykselliseen ja erilaiseen.
    Konmaritukseen suhtaudun jotenkin ristiriitaisesti. Toisaalta turha tavara ahdistaa, mutta toisaalta koko elämänsä historiaa ei ehkä pitäisi nakata pois.
    Mukavaa huomista naistenpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähestymme keskiarvoa siis aivan vastakkaisista päistä ;-)

      Minulla on tapana tehdä kaikkea omavaltaisesti soveltaen. Sellainen on suhteeni konmaritukseenkin. Valitsen parhaat palat, hylkään soveltumattomat ja siinä välissä sovellan kaikkea ihan omalla tavallani ;-)

      Upeaa naistenpäivää sinullekin!

      Poista
  5. Ai täälläkin puhutaan siivouksesta ;)
    Joku kai sanoi jotenkin niinkin, että varo mitä toivot, koska se saattaa toteutua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvin sanottu sekin.
      Aina ei voi etukäteen tietää, mikä koituu itselle hyväksi ja mikä ei.

      Poista
  6. Kuva on todella upea. Hyvää Naistenpäivää.

    VastaaPoista
  7. Olipa hyvä ajatus tuo ajankäytön konmarittaminen! Oma ajankäyttöni kaipaisi kipeästi tuuletusta ja turhien aikavarkaitten karsimista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sama tilanne kaikilla meillä.
      Ympäristö yllättää ja olosuhteet opettavat.
      Valmista ei tule koskaan.
      Matkalla silti eteenpäin :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!