torstai 3. lokakuuta 2024

Outous on vain katsojan silmissä - ja vielä syysloman näkymiä 💖

Kuka muka ei olisi yhtään erikoinen? No, onhan heitä varmaan paljonkin ja se on ihan ok. Siinä, missä yksi näkee erikoisuuden outoutena (ja vikana), toinen näkee sen voittavana ominaisuutena (ja rikkautena). Toivottavasti emme sokeudu erilaisuuden rikkaudelle ja suunnista pelkästään samankaltaisuuden perään. Se olisi monesti houkuttavaa, vaan ei niin tuottoisaa.

Somen kautta leviää paljon erilaisia trendejä, jotka kannustavat seuraamaan, eivät olemaan ihan itsejämme. Somen trendien seuraamisessa oman järjen äänen kuuntelu on aivan kultaa. Se, mikä kuulostaa ja vaikuttaa pelkältä karkilta, on sitä myös todella usein. Kaikkiin unelmiin ei kannata liittyä mukaan.


Kuinka usein olemme varmoja siitä, että osaamme tehdä itsemme kannalta niitä kaikkein parhaimpia päätöksiä? Jotkut uskaltavat luottaa jopa siihen, että joku muu (= puoliso ) osaa tehdä kaikkien kannalta ne oikeat ja parhaat päätökset. Mahtavaa, jos moisia superhenkilöitä (oikein päättäjiä) löytyy tähän maailmaan riittävästi 🙄.



Sillä välin keski-ikäiseen realismiin;

Nämä kuvat ovat Pyhärannasta Uudenkaupungin ja Rauman väliltä. Meren rannalle pääsimme täälläkin. Yöllä satoi, joten kumisaappaat tulivat kerrankin tarpeeseen 👍




Tähän mökkiin voisin majoittua itsekin. Suora näkymä merelle: sisustus moderni ja sytyttävä!


Lokakuuhun on siirrytty. Vielä riittää valoa monin paikoin. Muuten tilannetta kannattaa korjata kynttilöin ja kausivalojen avulla. Nyt on tunnelmoinnin aika 💖🥰💖

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!