Palaan hieman edelliseen kirjoitukseeni. Suurin kimmoke siihen taisi tulla nuoren suomalaisnaisen kirjoituksesta, jossa hän kertoo kaipuustaan perinteiseen naisen asemaan parisuhteessa. Lisäksi hän kaipaa rinnalleen alfa-urosta, joka määrää ja tietää. Muuten seksihalut katoaisivat. Hän myös haluaa täysin luottaa puolisonsa päätöksiin hänen ja koko perheen asioista, ne ovat oikeita, eikä muiden tarvitse niihin puuttua. Lapsia hän ei ehkä kuitenkaan halua.
Yritän ymmärtää erilaisia näkemyksiä, mutta joidenkin nuorten naisten halu luopua naisten tasaveroisista oikeuksista ja jäädä vain miestensä kannateltaviksi tuntuu minusta vähemmän turvalliselta tavoitteelta. Sitä on kuitenkin eletty ja koettu maailman sivun ajan eikä sitä ole isossa kuvassa koettu toimivaksi. Tasa-arvoisuudesta puhumattakaan.
Monet noista nuorista naisista ovat somevaikuttajia. Ja heillä on paljon myötämielisiä seuraajia. Suhtaudun niin ristiriitaisin tuntein näihin julistuksiin. Komea alfauros, joka tekee takuuvarmasti parhaita päätöksiä puolisonsa ja koko perheen puolesta. Niitä on näkynyt vähemmän minun elinpiirissäni. Onkohan tilanne uusien sukupolvien kohdalla erilainen?
Ja kun valtuuttaa miehensä tekemään päätökset ja ansaitsemaan perheen kaikki rahat - miten käy mahdollisessa erotilanteessa? Sitä kuitenkin tapahtuu.
Lisää näkökulmia tähän Ylen sivuilla.
Tänään kävin katsastamassa pari mahdollista sienimetsää. Eivät ole sellaisia. Tähän aikaan vuodesta saattaa kuitenkin löytää paikkoja, joissa koko kesän ajan kasvaneet kantarellit nuokkuvat väsyneinä ja koskemattomina. Niihin paikkoihin kannattaa palata seuraavana kesänä - siellä ei taida käydä ketään muita.
Syksyn viimeiset kantarellit tuli varmaankin poimittua tänään. Yksi kevyt pakkasyö pehmensi jo monet sienet, mutta sen jälkeen monta uutta on punkenut itsensä näkyviin sammalpeitteiden alta. Terveitä ja hyväkuntoisia kantarelleja löytyi vielä - vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa kuukausi sitten.
Tämän viikonlopun metsäreissut olivatkin tavallaan jäähyväiset syksyn kantarellireissuille. Parina aikaisempana vuotena lumi ja pakkanen ovat hyrähtäneet puskista paikalle ja jäähyväiset jäivät jättämättä. Nyt on rauha syksyisen metsäelämän kanssa.
Viimeinen syyslomamme leirintäalueemme oli Kristiinankaupungissa. Kaunis, pieni historiallinen kaupunki, josta pidimme todella paljon. Vanhan kaupungin puutalokadut ovat sykähdyttäviä. Tähän liitän muutaman kuvan Suomen kapeimmalta kaksisuuntaiselta moottoriajoneuvoille sallitulta kadulta: Kissanpiiskaajankujalta. Kujan leveys on noin kolme metriä.
Kiireen kesytys taitaa olla tällä hetkellä tärkein tehtäväni ja haasteeni. Otan muiden aikataulupaineet ihan liian voimakkaina ja välillä unohdan, mihin kaikkeen voin riittää. Tehtävät tulee tehtyä, mutta niiden jälkeinen tyhjyys ja voimattomuus vaativat huikeaa työtä palautumisen eteen.
Huomaan kaipaavani ihmiskontakteja (muutenkin kuin vain kiiretyön tauoilla toimistolla) ja aikaansaamisen iloa. Tykkään työstäni, mutten selvästikään ole onnellinen. Huomaan sen tässä samalla, kun kirjoitan tätä. Jonkun mielestä työn tekemisen ei tarvitse tehdä onnelliseksi. Mutta niin väittää ihminen, jolla on resursseja onnellisuuden aikaansaamiseen työajan jälkeen. Tai ihminen, joka ei piittaa onnellisuudesta, sehän ei välttämättä kuulu työelämään.
Pidän työstäni, mutta koen kovaa riittämättömyyden tunnetta enkä ole onnellinen. Minun täytyy kovasti miettiä, miten jatkan runsailla ikävuosilla raskautettua elämääni tästä eteenpäin.
Ongelmani ovat onneksi pieniä isossa mittakaavassa. Pärjään kyllä. Tämä blogiin kirjoittelu on minulle myös itseni kohtaamista ja itseni kanssa keskustelua. Teidän kommenttinne merkitsevät myös todella paljon. Älä hämmenny tästä terapiakeskustelustani. Olen varmasti paljon onnellisempi kuin luulenkaan.
Ihanaa lokakuuta! Minä ostin itselleni kunnon talvitakin. Nyt vain odottelen kylmiä kelejä 💖
Idylliset kuvat kapeista kujista.
VastaaPoistaKiitos, Maarit!
PoistaMinä olen saanut kotikasvatuksen, jossa on painotettu sitä, että naisella pitää olla oma työ ja omat rahat, jotta pärjää itsekseen. Onnellisuutta lisää, jos löytää itselleen myös omilla jaloillaan seisovan kumppanin ja voi rakentaa hänen kanssaan sellaisen suhteen, jossa ollaan me ja tarvittaessa vuorovedoin huolehditaan toisesta ja muusta perheestä. Tästä kasvatuksesta on vaikea ymmärtää niitä suhteita, joissa on jokinlainen transaktio - sinä maksat ja minä olen kaunis. Tokihan tuollainen suhde ei ole mahdollinen kuin vain pienelle osalle, joka miehistä, joka on riittävän varakas ylläpitämään naista ja mahdollisesti myös lapsia sekä pienelle osalle naisista, joka on niin kaunis, että hän voi lykätä taloudellisen vastuun miehelle. Usein elämässä asiat vaihtelevat. Minua ainakin pelottaisi, että mitä sitten jos rahatilanne romahtaa tai ulkonäkö iän myötä rapistuu. Mihin suhde sitten perustuu? Voi olla, että keskinäinen lojaalisuus ja yhteys murenee.
VastaaPoistaKiitos, rouva Kepponen!
PoistaKotikasvatuksesi kuulostaa hyvin terveeltä ja tasa-arvoiselta. Onnittelut siitä. että olet syntynyt moiseen ympäristöön! Sinun myötäsi terveet arvot siirtyvät kaikesta päätellen myös sinun jälkeläisillesi - aivan mahtavaa!
Toivon, että nuoret osaavat ajatella yli rajojen ja miettiä asioita useammilta näkökulmilta. Olisi upeaa, että edellisten sukupolvien kokemuksista opittaisiin jotain hyödyllistä.
Luin tuon saman artikkelin nuoren naisen parisuhdetoiveista. Toivottavasti kaipuu "perinteiseen naisen asemaan" ei ole kovin yleinen toive. Pelkäänpä, että jossain vaiheessa alfauroksen määräykset alkavat tuntua alistamiselta. Somevaikuttajat näyttävät elävän jossain kuplassa. Ehkä he laskeutuvat vielä tavalliseen arkeen, kun ikää ja kokemuksia kertyy.
VastaaPoistaJatka vain tutkiskelua ja keskustelua itsesi kanssa. Vaikka en aina kommentoi, herää näistä ajatuksia ja pohtimista omassakin elämässä.
Kiitos, Between!
Poista'Perinteisten roolien' pariin haikailevien mielessä ei ehkä siinnä ne vanhat mummut, jotka ovat moisen tien käyneet läpi. Ilman rahaa onni näyttää erilaiselta. Rahan kanssa huono onni näyttää myös kovin erilaiselta. Raha pehmittää ja samaan aikaan kärjistää. Vauraus ei ole ikuista ja rakkautta ei sittenkään saa rahalla, vaikka siltä voi aluksi näyttää.
Kissanpiiskaajankuja. Heh, yksi parhaimmista kujan nimistä mitä olen nähnyt.
VastaaPoistaEräs ikisinkku (oletan niin, heh) kommentoi vain, että a.) luen jatkossakin mielelläni pohdintojasi ja b.) äidiltä jäi niin uusi ja vähän käytetty, minulle passelin kokoinen takki, että pakkasin sen mukaani palatessani Helsinkiin.
VastaaPoistaKiitos ikisinkun terveisistä, Stansta 🥰
PoistaIhanaa, että jaksat lukea turinoitani.
Mahtavaa, että löysit itsellesi hyvän takin äitisi jäämistöstä 💖
Minä otin mukaani kesämekon, joka tuntui sopivalta kaikista ristiriidoistamme huolimatta. Muistelen äitiäni positiivisemmin päivä päivältä.
Minulle taas oma työ, oma ajokortti, omat harrastukset ja oma elämä siinä hyvän miehen rinnalla tasa-arvoisena on tärkeää. Mahdollisuuus osallistua lainanmaksuun ja kaikkeen talouden hoitoon ja päätösten tekoon on todella tärkeää. En halua maailman tärkeimmän ihmisen nääntyvän työn paljouteen . kun minä lekottelisin ja odottelisin kotona kuin pieni linnunpoikanen ruokaa valmiiksi suuhun. Olen saanut vanhanaikaisen kasvatuksen johon juurikin kuului, että vaimon paikka on kotona. Olen aina ollut jonkinlainen kapinallinen
VastaaPoistaVoisiko tunteesi onnen poissaolosta liittyä siihen, että joka tuutissa toitetaan koko ajan, että ihmisen PITÄÄ koko ajan liihotella vaaleanpunaisella hattarapilvellä? Jotenkin tiedostamattasi?
VastaaPoistaMielenkiintoisia pohdintoja: Mitä on onni? Mitä se on juuri minulle? Halauanko koko ajan olla onnellinen vai riittääkö hyvä arki?
Tunnistan hyvin työn jälkeisen vapaa-ajan tekemättömyyden, saamattomuuden ja jaksamattomuuden. Minäkin rakastan työtäni, mutta kyllä takki tyhjenee kummasti, kun huitaisee 14 tunnin työpäiviä viihteellä olevien asiakkaiden hyvinvoinnin eteen.
Näkökulmaa nuorelta naiselta: olen kanssasi täysin samoilla linjoilla. Epätasa-arvoinen suhde, jossa miehellä on päätösvalta, ei todellakaan ole se mitä tavoittelen. Taidan itse olla niin jääräpäinen, ettei se olisi edes mahdollista. Kumppanini on konservatiivisempi, mutta pidän tiukasti puoliani. Päätökset tehdään yhdessä ja kumpikin tulee taloudellisesti toimeen ilman toista. Tosin joskus opinnoissa eteenpäin rämpiessäni heittäytyminen toisen elätettäväksi tuntuu oikotieltä onneen, eli osittain ymmärrän tätä toista näkökulmaa.
VastaaPoistaKiitos, Ronja!
PoistaMainio kannanotto!
Meillä on ollut väliin vuorovetoja, kun toinen on ollut taloudellisesti tiukemmassa paikassa. Lähtökohtana on kuitenkin ollut se, että tehdään yhdessä töitä yhteiseen pesään.
Sitäkään en ihan aina ymmärrä, että taloudessa toinen tienaa hyvin ja toinen kulkee rikkinäisissä vaatteissa heikon taloustilanteensa vuoksi.
Vuoroveto puuttuu yhden elättäjän järjestelmästä. Mitä, jos elättäjä jääkin vaille töitä? Ja miten käykään elätettävän eläkkeen?
Tradwifeilyn lisääntymisestä; näen sen samana kuin muukin länsimaisen, liian hyvään tottuneen ihmisen taantuminen kohti pimeää keskiaikaa. Kun on toimiva terveydenhuolto ja kuolemantaudit kaukana menneisyydessä, aletaankin väittää että lääkkeet on myrkkyjä ja ihmisen keho kyllä tietää ja eteeriset öljyt parantaa kaiken kun vain asennoituu oikein. Tai kun ruokaa on saatavilla yli tarpeen, aletaan kehitellä kaiken maailman dieettejä, joilla pitäisi elää terveenä sataviistoistavuotiaaksi. Kun elämä ei ole jatkuvaa kamppailua, on aikaa ajatella liikaa ja alkaa luottaa joko omiin tai jonkun toisen hulluihin juttuihin liikaa.
VastaaPoistaKiitos, RH!
PoistaMelkoisen analyyttisesti ja syvällisesti pohdiskeltua asiaa. Osaan resonoida tähän ihan kovastikin.
Sukupolvet eivät siis halua (?) oppia edellisiltä sukupolvilta juuri mitään?