Lomateemalla jatkan kirjoituksiani.
Syyskuun lomaviikko on meillä jo pitkä perinne. Ensimmäistä kertaa koskaan meille luvattiin nyt sadetta lomaviikoksi. Kerta se ensimmäinenkin. Mieluummin sateessakin lomalla kuin töissä 🤭
Myönnän, että lomaviikon eteen tein etukenossa aivan julmetusti töitä. Tein kaiken mahdollisen etukäteen ja valmistauduin loma-ajan tarpeisiin kirjoittamalla valmiiksi monikäyttöisiä tekstejä meneillään olevista projekteista, joita voisi käyttää tarvittaessa lisäuutisointiin. Tekstit menivät siis jo muuhun käyttöön ennen lomaani, joten mitään varsinaista ekstraa en tehnyt. Suunnittelin ja koordinoin vain kaiken paremmin kuin arkiarjessa.
Pori on rakas lomapaikka. Kun loma sijoittuu Länsi-Suomeen, Pori on melkein aina listoilla. Yyterin hiekat ja rannat ovat erityisesti lomasesongin ulkopuolella aivan täydellistä ulkoilumaisemaa 🥰
Siikaranta on toinen vakiopaikkamme, siitä sitten myöhemmin.
Tässä katettu kävelyreitti Yyterin rantaan. Kulkeminen sinne on näin helpompaa ja ihmiset hairahtuvat tällä tavoin myös paljon harvemmin tallaamaan suojeltua dyynialuetta.
Yyteristä siirryimme Siikarantaan kallioisempaan maisemaan. Tuuli alkoi myös kasvaa huomattavasti näiden melkein tyynien maisemien jälkeen.
Koti on ihana, mutta loma tuottaa minulle kunnollista arjesta irtautumista usein vasta, kun pääsen matkalle jonnekin ihan erilaiseen paikkaan. Nautin myös muiden arjesta. En innostu turistikausista, vaan olen innoissani, kun pääsen tutustumaan paikkoihin turistikausien ulkopuolella. Muiden arjen seuraaminen tuo oivalluksia oman arjen viettämiseen. Mutta muiden arjessa vierailu tuo rentoutumista ja uteliaisuutta jo sellaisenaan.
Kotiin palaaminen intensiivisen lomareissun jälkeen on myös oma projektinsa. Ensin täytyy luopua lomamatkasta. Sitten siirrytään loma-asetelmiin omaan kotiin. Ja sitten valmistaudutaan siirtymään takaisin työelämään.
On tärkeää, ettei hairahdu jäämään suremaan loman loppumista. Loma on lomaa ja siten myös väliaikaista ja palautumiseen tähtäävää. Loman tavoitteena on saada uudet asetelmat arkeen. Uusi ajattelutapa, uusi tärkeysjärjestys ja uusi mielenrauha.
Yyterin rannat ja hiekat jäävät sydämeeni, ja siksi jatkan entistäkin innokkaammin oman työni tekemistä. Yyterin reissu ei ratkaise kaikkea, mutta säännöllisten (kiitollisten) irtiottojen jatkaminen ratkaisee jo aika paljon.
Arjen tasoitusta tuovat sienimetsäseikkailut ovat nekin pian oman reittinsä päässä. Siihen asti nautin metsäterapiasta ihan täysillä. Mitä sinä suosittelet syksystä nauttimiseen?
Yyteri on poikkeuksellisen hieno paikka. Olen käynyt siellä kahdesti. Lapsena viettäessäni serkun luona kesälomaviikkoa ja nuorena aikuisena Pori Jazzissa.
VastaaPoistaLomamatka virkistää monin tavoin. Hyvää muualla käymisessä on myös se, että koti tuntuu taas kivalta paikalta.
Yyteri näyttäytyy lomasesongin ulkopuolella ihan uudella tavalla. Suosittelen 💖
PoistaEn kyllä muista ollaanko koskaan käyty noissa maisemissa. On kyllä upea ranta.
VastaaPoistaSuosittelen pistäytymään, kun olet lähelläkään noilla hoodeilla. Hiekka tunkeutuu kenkiin, joten kannattaa varautua sen suhteen tavalla tai toisella 👍
PoistaA holiday fuels one with an added appreciation for life. One is filled with new knowledge and experiences - primed for the next time. I have travelled the world all my life and it has enriched my life beyond measure. Sadly, I have never been to Finland.
VastaaPoistaHoliday, traveling and new location are keys to relax, reset mindset and rewire your mind. It is a challenge you can take. It is an opprtunity you can take. And it is a chance of the year - that you can take or leave.
PoistaYou must visit Finland in summertime and in wintertime. Visit the coast and northern Lapland. Then you know 💖
Upea paikka.
VastaaPoistaKiitos, Anne 💖
PoistaTuolla kelpaa lomailla ja nauttia kävelyistä upeassa maisemassa.
VastaaPoistaJuuri näin, Kristiina!
PoistaSuositteluni matkalistalle 💖
Yyteri on kyllä hieno paikka! Minun pitäisi joskus päästä tsekkaamaan myöskin Kalajoki, joka on toistaiseksi kokonaan kokematta.
VastaaPoistaMinun syysvinkkini ovat juurikin ulkona liikkuminen ja sienestäminen ja pienet uintipulahdukset luonnonvesissä aina kun se on mahdollista. Sitten kun pimeys ja loska pääsevät niskan päälle, ainoat vinkkini on kirjat ja televisio ja suklaa :)
Yyterillä olen käynyt monen monta kertaa, suosittelen. Kalajoella olen käynyt kerran, sekin on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka 💖
PoistaMe oltiin Siikarannassa 8-12.9. ja siihen kohtaan osui juuri ne kesäisen lämpimät päivät! Sitten onkin satanut näihin päiviin asti...
VastaaPoistaMahtavaa! Me olimme matkassa heti teidän jälkeenne. Sade ei ollut onneksi jatkuvaa, poutaakin oli ensimmäisenä vuorokautena oikein runsaasti 🥰
PoistaKiitos, kun pääsin vaeltamaan kanssanne Yyterin rannoilla ja nimenomaan turistikauden ulkopuolella. Oli rauhoittavaa ja kaunista.
VastaaPoistaLomareissu katkaisee arjen aina hienosti. Sait paljon lisäenergiaa ja iloisella mielellä jatkoit niin kotihommia kuin työprojekteja.
Harmi, etten osaa antaa vinkkiä syksyyn. Olen kevätihminen ja aamuihminen.
Kiitos, Sirpa!
PoistaSelviät syksyt kuitenkin selvästikin jotenkin? 🤔