Uuteen vuoteen historiallisella palapelirupeamalla

Enää muutama tunti jäljellä tätä vuotta. Uuden vuoden lupaukseni ovat vasta muotoutumassa. Syytän kiireitä ja väsymystä. Niistä syytän kaikkia muitakin riman alituksia.

Olen kuitenkin tuumaillut oikein kunnon tovin sitä, mitä ensi vuoden aikana haluan tehdä toisin. Jatkuvaa kiirettä ja väsymystä en halua toistaa, elämä on aivan liian lyhyt sellaiseen, vaikka parasta ennen -päiväystäni ei olekaan vielä julkaistu.

Haluaisin lähteä taas omille retkilleni silloin tällöin. Kaveeraisin mielelläni enemmän vanhan ystäväni, kameran kanssa. Selviytymismoodi on ehdottomasti vaihdettava haaveilumoodiin. Unelmointi on jäänyt ihan liian vähiin viime vuosina.

Sisäinen seikkailijani kaipaa ja janoaa kaikkea uutta ja erilaista. Elämään pitäisi muistaa sisällyttää enemmän hassuja ja rohkeitakin kokeiluja. Pienikin juttu voi osoittautua isoksi sitten myöhemmin.

Ostin perheelle joulun pyhiksi tuhatpalaisen palapelin. Löysin kirpputorilta myyntipisteen, jossa oli useita sarjakuvamaisia palapelejä myynnissä. Kaikissa palapeleissä oli joko maininta, että kaikki palat ovat tallessa tai että yksi pala puuttuu, joka sekin oli merkitty palapelipohjaan. Emme ole mitään palapelikansaa, mutta ajattelin kokeilla perheelle tällaista yhteistä tekemistä, johon kukin saisi osallistua oman halunsa ja mielenkiintonsa mukaan. Kaikkien piti olla mukana pelin alussa kuitenkin vähintään noin kymmenen minuuttia. Tämä oli uusi avaus siis meille kaikille.

Päädyin kansikuvien perusteella tällaiseen Jan Van Haasterenin palapeliin, joka oli täynnä riemukkaita yksityiskohtia. Tässä pieni ote palapelin kannesta.

Aloitimme palapelin kanssa joulupäivän iltana. Tässä käännetään paloja vasta oikein päin.

Ensimmäinen iso etappi saavutettiin, kun palapelin reunat oli saatu hahmotettua.

Pian tämän jälkeen joukko harveni. Teimme sitä hetken kolmisin (minä ja nuoriso). Sitten tein palapeliä vuoroin kummankin lapsen kanssa ja vuoroin yksinäni malttamatta lopettaa. Musta aluslevy oli alla juuri sitä varten, että pelin voi välillä siirtää ruokailuhuoneen pöydältä pois, mutta niin ei käynyt. Addiktoiduin taas oikein kunnolla tähän. Tein toki muitakin asioita, mutta kaikki 'ylijääneet' vapaahetket kuluivat palapelin kanssa 🫣

En asettanut touhulle mitään muita tavoitteita, kuin toisinaan se kuuluisa "vielä yksi pala".

Aika pian huomasin, ettei tästä ole minulle ympärivuotiseksi harrastukseksi. Käsityötkin jäivät ihan kokonaan.

Maanantai-iltana se sitten vihdoin valmistui. Mieli sai rauhan, vaikka näen silmissäni vieläkin palapelin palasia, kun ummistan silmäni.

Nyt palapeli on pakattu takaisin pussiin ja laatikkoonsa. Seuraavan palapelin aika on ehkä sitten ensi jouluna. Näin koukuttavaa tekemistä voi olla ohjelmistossa vain rajatun ajan vuodesta.

Palapeli maksoi kirppiksellä vain 9 euroa. Kaikki palat olivat tallella, kuten hintalapussa lukikin. Toki matkalla oli moneen kertaan suurta epäluuloa siitä, että palat ovat vaihtuneet jonkin toisen palapelin kanssa ihan vääriin paloihin. Mutta ihan oikeita ne sitten kuitenkin kaikki olivat.

Tämä oli hauska rupeama oman normaalialueen ulkopuolelta. Uskon, että se teki aivoilleni hyvää. Ja ehdottomasti sain paljon ilon ja onnistumisen kokemuksia.

Nyt on hyvä palata ajatuksiin hieman paremmasta uudesta vuodesta. Silloinkin täytyy päästä kokeilemaan montaa oman mukavuusalueen ulkopuolista juttua.

Oletko sinä tehnyt uuden vuoden lupauksia?

Ihanaa ja voimaannuttavaa uutta vuotta! ❤️

Joulu saa - ehkä myös elämä?

Tänä viikonloppuna kävin Hämeenlinnassa Wetterhoffin talon korttelijoulumarkkinoilla sekä Hämeenlinnan joulumarkkinoilla. Kävin fiilistelemässä joulua ja etsimässä jotain valtavirrasta näkymätöntä kädentaidon tulosta. Löysin avainnauhan (töissä henkilökortti ja avain pitää olla jatkuvasti näkyvillä ja käytössä). Avainnauhojen etsiminen on ollut pitkäpiimäistä puuhaa, mutta onneksi luonnekkaita avainnauhoja löytyy aina silloin ja tällöin.

Pieni palvelumuotoilu voisi tehdä terää näille kummallekin tapahtumalle jatkossa. Ihanaa oli silti vierailla myös nykyisissä tapahtumissa.

Perheen jouluaiheiseen whatsapp-ryhmään on pitänyt ilmoitella omia joululahjatoiveitaan. Lupasin omat toiveeni sinne jo aikoja sitten, mutta vieläkään en ole saanut kirjatuksi mitään. On vaikea keksiä tässä iässä jotain 'helposti' minulle lahjoitettavaa kivaa. Tuntuu, että minulla on jo kaikki (sitä loppuelämän hurmaavaa etelän asuntoa lukuun ottamatta 🤭).

Otan (aina) vuosilomaa joulua edeltävät pari arkipäivää. Tarvitsen jouluun valmistautumiseen aikaa hengitellä sisään ja ulos, kiireettömyyttä ja hellää hyvän mielen touhuamista ilman mitään paineita. Pari joulua edeltävää päivää ovat aivan ehdottomasti minun jouluni parhaimpia päiviä. Toki on ihanaa sitten pysähtyä ja vain nauttia.

Tässä iässä on mahtavaa se, ettei lahjoja tarvitse olla enää kuormakaupalla, vaan voidaan keskittyä olennaiseen. 

Jouluruokailu on meillä moniulotteista. Perheen joulu-whatsappiin ilmoitellaan jouluruokatoiveet ja niistä koostetaan joulun menu. Jokainen saa mieleistänsä ruokaa ja toivottavasti hävikkiä syntyy vain vähän, jos sitäkään ❤️Jouluruoan ei tarvitse olla perinteistä jouluista ruokaa, vaan se voi olla mitä vain omaa herkkua silloin haluaakaan syödä.

Tässä on silti vielä jäljellä todella tiukka viikko töitä ennen omia vuosilomia. Tekemistä on paljon ja toivon, että saan kaiken tarvittavan maaliin ajoissa.

Tällainen työhullu joulun lähestyminen ei vastaa millään tavoin omia arvojani. Täytyykin miettiä, mitä muutoksia elämään täytyy jatkossa tehdä. Käytetyn ajan pitäisi suhteutua omiin arvoihin. Nyt huomaan käyttäväni työn perustekemiseen paljon enemmän aikaa kuin arvomaailmani kertoisi. Minä ja läheiseni ovat ehdottomasti tilanteen suurimmat kärsijät. 

Kuinka kauan minulla on aikaa tilanteen korjaamiseen? Ja milloin on liian myöhäistä? Milloin on otollisin aika päästä nauttimaan läheisteni seurasta ja hyvästä elämästä heidän kanssaan? Siinäpä mietittävää.

Pixie on jo vanha, palveluja saa vain työaikaan 😯

Meidän ihana Pixie-koiramme täyttää maaliskuussa peräti 16 vuotta. Siinä on paljon vuosia ja ikää koiralle.

Viimeisen vuoden aikana ikääntyminen on näkynyt Pixiessä oikein kunnolla. Ja niin saakin olla.

Näkö- ja kuuloaistit ovat heikentyneet. Niiden mukaan pitää arkea räätälöidä. Niveletkään eivät tykkää enää rappusista entiseen malliin ja sekin pitää ottaa huomioon.

Minusta Pixien ikääntyminen on herttaista. En tiedä sitten, miten hän itse tilanteen kokee.

Pixie ei oikein ymmärrä, mistä mikäkin ääni kuuluu. Kun häntä kutsuu, hän on usein hämillään, kun ei yhtään ymmärrä, mistä ääni kuuluu. Hän jää helposti odottamaan ihmisen paluuta siitä suunnasta, mihin ihminen poistui. Hän ei huomaa lähestyvää ihmistä eikä kuule lähestyviä askeleita. Hän on kovasti ihmeissään, kun muutaman tervehdyksen ja heippa-huutelun jälkeen silitän häntä. Hänen näkökulmastaan kaikki tulee ihan 'puskista'.

Rappusetkaan eivät maita enää entiseen tapaan. Yläkerrasta alakertaan mennään välillä omin jaloin ja välillä Pixie-hissillä (minä tai mieheni kantaa). Alakerrasta hän ei enää könyä itse yläkertaan, vaan odottaa alhaalla aikansa ja haukahtaa sitten, jos ei saa muuten riittävästi huomiota.

Pihalla Pixie saattaa lähteä kävelemään omilleen. Hän kuulee, kun häntä huudetaan, muttei ymmärrä, mistä ääni kuuluu. Hän jää usein hämmentyneenä paikoilleen odottamaan sitä jotain merkkiä, mitä tapahtuu ja minne pitää mennä.

Eilen kävin hieronnassa. Meillä on työsuhde-etuna hieronta, jota voi käyttää ePassi-sovelluksen kautta. Havahduin marras-joulukuun vaihteessa siihen, etten ole muistanut hierontaetua kokonaiseen vuoteen. Siitä sitten 'nopeasti' varaamaan aika lähellä toimivalta hierojalta, jolla on myös ilta-aikoja. Se olikin sitten vaikeaa.

Yhä useammat palvelut on varattavissa nykyään vain tavallista toimistotyötä tekevän henkilön kuumimpaan työaikaan. Hiusten leikkaus tai hieronta pitäisi monesti pystyä varaamaan vain kello 9-14 väliselle ajalle. Minun työkalenterini ei ainakaan siedä mitään työpäivän aikaan varattuja keskeytyksiä. Lääkärinajan voin hyväksyä työpäivän keskelle, mutta kaikki sitä vähemmän vaativat tapaamiset pitäisi pystyä järjestämään työajan jälkeen.

Onko tämä vain kanta-hämäläinen ongelma ja haaste vai onko tilanne samankaltainen ympäri Suomea?