Ei tässä hieman normaalimmassakaan toukokuisessa kelissä ole mitään valittamista. Mutta olihan se ylimääräinen lämpö mukavaa!
Viikonlopun suunnitelmat muuttuivat kovin äkkisesti ja nyt sopeutan itseäni uuteen suunnitelmaan. tai siis alunperin minulla ei ollut mitään suunnitelmia viikonlopulle ja nyt sitten viikonloppu onkin ihan täynnä menoa. Hyvä näin, mutta täytyy muistaa ottaa hieman kevyemmin nyt viikolla, etteivät voimavarat lopu kesken... :-)
Mustakurkku-uikku olikin huomattavasti pienempi (pituus 31-38 cm) kuin muistin. Sehän onkin silminnähden pienempi kuin silkkiuikku (46-51 cm), jopa pienempi kuin härkälintu (40-46 cm)...
keskiviikko 11. toukokuuta 2016
tiistai 10. toukokuuta 2016
Henkilökuvauskurssin satoa - Maija
Toinen kurssimallini Maija oli kuin kotonaan kameran edessä. Ei tarvinnut paljon itse pohtia, kunhan ehti pysymään mukana :-)
Tässä ei ole lähellekään koko kuvasarja, nämä ovat vain valintani, minua eniten miellyttäneet kuvat. Maija on muuntautumiskykyinen ja tuo reipas ja 'villi' ulottuvuus näkyy näissä kuvissa aika vähän. Mutta nekin kuvat olivat mahtavia :-)
Tämä ensimmäinen kuva on näistä ainoa, joka on kuvattu sillä entisellä objektiivilla. Värit eivät hehku yhtä hyvin, kuin noissa paremmalla obiskalla otetuissa kuvissa. Kuvankäsittelyvaiheessa huomasin vasta, että taustalla pönötteli kaksi tuntematonta hahmoa. Aika hyvin olen mielestäni saanut häivytettyä heidät pois ja naamioitua pylväiksi ;-) Muuten olisi muuten minulle mieluinen kuva mennyt aivan hukkaan...
Tässä on sitten jo laadukkaampi objektiivi käytössä. Teknisesti tässä kuvassa on varmasti mahdottomasti virheitä, mutta pidän kuvan fiiliksestä. Ja muutenkin tämä on älyttömän paljon parempi kuva kuin mihin olen ennen tätä kurssia pystynyt. Muut kurssilla olivat minua kokeneempia henkilökuvaajia ja heidän tasonsa oli myös sen mukainen.
Tykkään rajata aika lähelle. Kai se on sen koko vartalon vaikeus. Mitä vähemmän ruumiinosia ja taustaa, sitä helpompaa on pitää paletti kasassa ;-)
Eläväisen kuvattavan toinen puoli oli herkempi ja luonnon läheinen. Jotkut vain ovat fotogeenisempiä kuin jotkut toiset... :-)
Maijan edessä oli tässä paljon kuolleita edellisen vuoden kasvannaisia. Kurssin ope kysyi, mikä ajatus tässä asetelmassa oli, kun nuo kuolleet roippeet olivat tuossa etualalla. No eihän siinä ehtinyt olla mitään ajatusta. Haluttiin tuo talo taustalle eikä minua nuo korret häirinneet. En missään vaiheessa edes ajatellut niitä. Ensi kerralla osaan ajatella tarkemmin ;-)
Näissä kuvissa peililaseissa ei näkynyt ähertäviä kuvaajia ;-)
Iso kiitos, Maija! Oli ilo kuvata sinua :-)

Tausta on Maijan oma valinta. Maija harrastaa itsekin kuvaamista ja osasi nähdä paikat paremmin kuin minä. Hyvä niin. Sopivan suuri aukko ja pitkä matka taustaan blurraa taustan todella pehmeäksi. Aurinko paistoi, joten silmät kiinni oli hyvä vaihtoehto.
Eläväisen kuvattavan toinen puoli oli herkempi ja luonnon läheinen. Jotkut vain ovat fotogeenisempiä kuin jotkut toiset... :-)
Maijan edessä oli tässä paljon kuolleita edellisen vuoden kasvannaisia. Kurssin ope kysyi, mikä ajatus tässä asetelmassa oli, kun nuo kuolleet roippeet olivat tuossa etualalla. No eihän siinä ehtinyt olla mitään ajatusta. Haluttiin tuo talo taustalle eikä minua nuo korret häirinneet. En missään vaiheessa edes ajatellut niitä. Ensi kerralla osaan ajatella tarkemmin ;-)
Näissä kuvissa peililaseissa ei näkynyt ähertäviä kuvaajia ;-)
Iso kiitos, Maija! Oli ilo kuvata sinua :-)
sunnuntai 8. toukokuuta 2016
Henkilökuvauskurssin satoa - Julia
Äitienpäivästä huolimatta aion käydä henkilökuvauskurssini kuvien kimppuun ja kertoa omista kokemuksistani niiden parissa. Hyvää äitienpäivää silti kaikille :-)
Ensimmäinen kuvattavani oli Julia. Julian silmät ovat ehkäpä maailman kauneimmat silmät, mutta se ei vielä riittänyt onnistuneeseen kuvaukseen - toki auttoi pitkälle :-) Minunkin panostani tarvittiin, ikävä kyllä ;-)
Tehtävänantona Julian kanssa oli ottaa kokovartalokuva kahdessa eri miljöössä - oltiin siis Heurekan luona Vantaalla. Kokovartalokuva on kokemattomalle vaikea... Tässä kuvassa aurinko päätti häikäistä ja kiusata silmiä. Päädyimme pitämään silmiä kiinni ja vain nautiskelemaan auringosta. Kuvan oikeassa alareunassa maassa kulki metalliputki seinän sisään. Se ei ollut kaunis, eikä sen rajaaminen kuvasta ulos tuottanut hyvää kuvaa. Päädyin siis photoshoppaamaan putken pois. En viitsinyt siistiä seinää sen enempää, se oli kuitenkin ajan kovasti kohtelema.
Kehittämiskohteita käytiin tämän kuvan osalta eilen läpi ja olen taas paljon valmiimpi seuraaviin kuviin :-)

Julia poseerasi kauniisti, mutta haimme kuviin jotain rennompaa...
Rentous korostaa kauniita piirteitä ja tuo kuviin myös sitä sisäistä kauneutta. Minun mielestäni siis :-)
Kun kauniit kasvot ovat kovasti kuvaukselliset, en malttanut millään keskittyä vaikeisiin kokovartalokuviin, joiden taustalla ja lähiympäristössä oli kuitenkin aina jotain, jota en osannut ottaa riittävän hyvin huomioon. Otin siis myös lähikuvia sekä itseäni että Juliaa varten.
Kauniit silmät saavat heti upean täydennyksen, kun silmistä heijastuu edes hitunen valoa.
Tämä oli toinen kurssille toimittamani kokovartalokuva. Värit voisivat olla täyteläisemmät. Osin latteus johtuu huhtikuun lopun luonnon värittömyydestä ja päivän pilvisyydestä (muutamia hetkiä lukuunottamatta). Iso osa johtui kuitenkin objektiivistani. Huomasin sen, kun seuraavan mallin kanssa kokeilin toistakin objektiivia. Laadussa voi olla todella isojakin eroja. Kurssin jälkeen päädyin vaihtamaan 50 mm objektiivini 24-70 mm laadukkaaseen zoomiin. Nälkä kasvaa syödessä ;-)
Tästä Julian kuvasta pidän itse kaikkein eniten. Tässä yhdistyy moni asia kohdalleen... Olipa hieno kokemus!
Kiitos, Julia!
perjantai 6. toukokuuta 2016
Ruskosuohaukkoja?
Olin eilen aivan varma, että nämä ovat ruskosuohaukkoja. Niitä kävi ensin kaksin ja sitten yksin. Tulivat kerrankin ihan kuvausetäisyydellekin.
Nyt sitten kuitenkin hiipii mieleeni epävarmuus siitä, ovatko nämä molemmat todella ruskosuohaukkoja... Toinen on päältä niin kokotumma ja toisella siipien päälläkin vaaleaa.
Jos joku tietää, niin saapi kertoa.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016
Kurki peseytyy - videolla
Kurjen pesukuvien käsittely odottaa tekijäänsä - niitä ennen to do -listalla on aika monta muuta asiaa...
Lyhyt videon pätkä tänne kuitenkin kurjen peseytymisestä. Kurki availee lopussa nokkaansa, muttei päästä ääntäkään. Taitaa kakoa kurkkuaan.
Sää on ihana - nautitaan siitä :-)

maanantai 2. toukokuuta 2016
Sääksi lennossa
Kiitos työkavereille ja erityisesti reissun järjestäneille upeasta tyhy-päivästä!
Sääksiä nähtiin kaksin kappalein. Otin useampiakin kuvia, mutta monet niistä olivat niin samankaltaisia, että tähän vain muutama erilainen.
Sääksi eli kalasääski siis. (Kropan pituus 58-63 cm ja siipien kärkien väli upeat 145 - 170 cm, naaras hieman koirasta isompi.)
Sääkset eivät pidä pesänsä lähellä tapahtuvasta häärimisestä. jos haluat auttaa tätä isoa, upeaa kalansyöjää selviytymään ja lisääntymään, rauhoita pesä kokonaan ja mene odottelemaan sääksen saalistusreissuja vaikkapa lähimmälle järvelle.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Härkälintujen kevätmenoja :-)
Kylläpä luonnossa tapahtuu nyt! Tässä lyhyt video härkälinnuista. Tuuli puhaltaa häikäilemättömästi mikrofoniin, mutta silti tästä saa käsitystä lintujen menosta :-)
Tuohon melkein reviirille on tullut toinenkin härkälintupari, joka tässä kuvan ulkopuolella vasemmalla. Heidän vuokseen koiraalla on välillä oikein hyökkäysasento veden pinnan myötäisesti. Tässä samalla uhkutaan reviiriä liian lähelle tulleelle toiselle parille ja vahvistetaan parisuhdetta yhteisillä rituaaleilla :-)
Ihanaa viikon jatkoa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)