Sukka-arvonta on suoritettu!

Sukka-arvonta suoritettiin tällä kertaa vähemmän taiteellisesti numeroidun taulukon avulla. Mies toimi jälleen onnen kantamoisena. Taulukossa oli erilaisten osallistujamäärien vuoksi myös tyhjiä rivejä, joiden vuoksi jouduttiin välillä ottamaan vuoroon vielä uusi numero.

Puolueettoman ja luotettavan onnen kantamoisen arvonnan tuloksena sukat päätyivät uusille haltijoille (tässä vaiheessa vielä virtuaalisesti).

1. Marjapuuronpunaiset (vaaleanpunaiset) valepalmikkosukat voitti  Salli M.
2. Pienemmän raitasukat voitti Suvi ja
3. Kirjoneulesukat päätyivät Stanstalle.

Lämpimät onnittelut!

Nimi- ja osoitetietosi voit lähettää osoitteeseen: luonnonluomaa@outlook.com.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille 💖

Perheviikonloppu aikuisten lasten kanssa

Olen miettinyt lasten ja vanhempien välisiä suhteita monesti ja toistuvasti, koska oma suhteeni vanhempiini oli hankala. Erityisesti aikuisten lasten ja heidän vanhempiensa suhde on alkanut herättää kysymyksiä ja kiinnostusta mielessäni.

Minulla on työkavereita, joiden vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä heistä. Vanhempien luokse mennään silloin suunnitellusti ja matkaan kuluvan ajan vuoksi myös pitemmäksi aikaa. Omien vanhempien ja appivanhempien luokse oli alle sata kilometriä, ja yli yön viipyminen ei lasten kanssa tullut mieleenkään. Toki ennen lasten syntymää saatoimme hyvinkin yöpyä heillä ja olla oikein yökylässä.

Ennen lasten syntymää (ja hieman sen jälkeenkin) miehen suvun päähenkilö ja matriarkka oli mieheni isän äiti, mamma. Mamma piti huolta siitä, että suku tapasi ja piti yhtä. mamma piti huolta myös siitä, että meillä oli oikeanlaisia viherkasveja ja joitakin astioitakin. Hän muisti veitsen terävästi kaikki lahjoittamansa kasvit ja esineet ja tarkasti tilanteen aina vieraillessaan. Se oli joskus hieman stressaavaa, mutta näin myöhemmin ajateltuna myös hyvin kultaista.

Minun suvussani ei ollut ketään yhdistävää päähenkilöä. Isän ja äidin suvut pysyivät hyvin erillään eikä ainakaan meidän perheemme vastannut mihinkään mahdollisiin kutsuihin mistään suunnasta. Olimme erillinen saareke, hieman tekemisissä muiden kanssa olosuhteiden mukaan.

Nyt omat lapsemme ovat aikuisia. Tässä vaiheessa he molemmat asuvat 'kaukana' (korkeintaan 100 kilometrin päässä). Tytär on jo aikaisemminkin tullut vierailemaan useammaksi päiväksi kerrallaan. Nyt kun poikakin asuu kauempana, tilanne on muuttunut jälleen.

Tänä viikonloppuna molemmat lapset olivat meillä yökylässä. Varsinainen vierashuone on vielä vaiheessa, joten majoituksen suhteen mentiin niillä resursseilla, mitä oli. Miehen työhuone toimii yhtenä vierashuoneena, mutta toinen vierashuone on tosiaan vielä työn alla. Puutteista huolimatta viikonloppu oli uskomattoman antoisa ja positiivinen.

Millaisia kokemuksia sinulla on perheen kohtaamisista, kun lapset ovat jo aikuisia? Miten menee? Mikä on hyvää? Ja mikä ei toimi? Mitä olet oppinut? Mitä suosittelet?

Meillä lautapeli nousi nostavaan rooliin, vaikkemme perinteisesti olekaan olleet mitään lautapelien pelaajia. Vapaus tehdä myös omia asioita näytti toimivan. Muiden huomioiminen positiivisesti ja vieraanvaraisuus nousivat myös arvoon arvaamattomaan.

Yhteinen ruokailu on tietenkin aina kaiken A ja O. Me käymme ainakin kerran syömässä ulkona, jolloin monimuotoinen perheemme jäsenet voivat kaikki saada mieluistaan ruokaa. Ilman mitään tuskaa ja hikeä.

Tämä viikonloppu oli aivan mahtava ja tuotti minulle mahtavan paljon hyvää mieltä. Kiitos, rakas perheeni 💖

Kenen kanssa keskustelet - kenen kanssa pidät yhtä?

Tehtiin eilen miehen kanssa lumen alta paljastuneita tekemättömiä syystöitä. Rajattiin tekemiset tuntiin ja aloitettiin tärkeimmistä. Patiolla kesän ruukuissa kasvaneet viimeiset tuijat pääsivät maahan pihan reunoille. Huoh! Olisi harmittanut, jos olisivat jääneet istuttamatta.

Omenanraadot on kerätty pois jyrsijöitä kutsumasta, isoimpia lehtikertymiä haravoitiin hieman pensaiden juurille. Piha ei ole siisti eikä nuhteeton, mutta valmis ottamaan talven ja lumet vastaan. Olen kovasti kiitollinen tästä lumisateen jälkeisestä syksyn jatkoajasta.

Työpäivän jälkeen on pimeää. Vielä reilun kuukauden ajan päivä lyhenee, kunnes päästään aallon pohjalle. Sieltä sitten hitaaseen valaistumiseen. Polttelen jo tuoksukynttilöitä. Hämäryys väsyttää, muuten voin miellyttävän hyvin.

Pori - Yyteri

Valokuvilla ei voi mässäillä liikaa. Keväästä syksyyn on helppo ottaa huomattavasti enemmän valokuvia kuin ehtii katselemaan. Nyt pimeydessä ja hämärässä kamera ei räpsy tiheään ja valoisan ajan kuvat ovat oivallista läpikäytävää. Melkeinpä terapiaa.

Minua kalvaa ihmisten yksinäisyys. On aivan kamalaa, että ihmisen täytyy tuntea yksinäisyyttä tahtomattaan kaikkien muiden ihmisten ja kaiken uuden teknologian keskellä! Yksin oleminenhan ei tarkoita sinällään välttämättä ollenkaan yksinäisyyttä. Yksinäisyys on tunne ja kokemus.

En ole tavannut ihan mahdottoman montaa yksinäistä ihmistä, mutta minun tapaamani yksinäiset ihmiset ovat olleet mielenkiintoisia ihmisiä. Toki eivät pintahohdokkaita liitäjiä, mutta omalla aidolla tavallaan pintakiillon ulottumattomissa ja ihania. 

Kaiken kaikkiaan en ymmärrä nykyajan taipumusta arvioida muita pintapuolisesti, olla laiska ja jättää rapsuttelemasta pinnan alle ja samaan aikaan tehdä hylkypäätöksiä ihmissuhteissa nopeasti ja melkein harkitsematta. Tämä koskee niin tuttavuuksia, ystävyyksiä kuin seurustelusuhteitakin. Yksinäisiksi päätyy niin taviksia kuin 'upeinakin' itseään pitäviä ihmisiä. Aikamoista mahtavien ihmisten tuhlausta.

Tavalliselta tai vähän kummalliseltakin vaikuttavan ulkokuoren alta paljastuu aina lopulta aito ihminen. Vaikka kukaan ihminen ei ole täydellinen, hän saattaa olla mielenkiintoinen, huumorintajuinen, yllätyksellinen, rohkea, jalo, sydämellinen, kätevä käsistään, älykäs, herkkä, hauska, hyvä kuuntelemaan, hyvä ymmärtämään tai jotain muuta sellaista. Elämäni parhaat ihmiset (lapsiani lukuun ottamatta) eivät ole räjäyttäneet tajuntaani ensimmäisillä tapaamisilla. He ovat olleet mielenkiintoisia ja miellyttäviä ihmisiä, mutta jossain määrin tavallisia. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että olen päätynyt jatkamaan suhdettani heidän kanssaan. Pinnan alta on paljastunut ajan myötä puhdasta kultaa.

Pori - Siikaranta

Kranttuja ihmisiä on vaikeaa muuttaa. Mutta teitä muita kannustaisin katsomaan ympärillenne vielä hieman avarammalla mielellä. Se ei velvoita vielä mihinkään, mutta voi avata ovia johonkin uuteen hyvään 💖

Sukka-arvonta marraskuu 2024

Meille tuli viime viikonloppuna talvi. Lumiaurakin on käynyt jo ja puiden oksia on katkeillut lumen painon ja kovan tuulen seurauksena. Toivottavasti lumi sulaa vielä hetkeksi pois, minulla jäi vielä syksy hieman kesken.

Käsityökärpänen on puraissut myöhään ja heikosti, mutta nyt on vihdoin syksyn ensimmäinen sukkapari valmiina. Sen 'kunniaksi' pistän pystyyn taas villasukka-arvonnan. Arvottavana ovat kahdet keväällä valmistuneet ripelankasukat ja yhdet valepalmikkosukat.

Kaikki sukat ovat Novitan 7 veljestä -lankaa. kestävät hyvin hellän konepesun.

Vasemmalta ensin marjapuuronpunaiset valepalmikkosukat, joiden ko'oksi arvelen  noin 40. Sukat näyttävät kivoilta myös varret käännettyinä. Sukat näyttävät kuvassa kovin kapoisilta, mutta valepalmikko 'aukeaa' vähänkin venytettynä isommaksi ja mielestäni myös kauniimmaksi.

Keskellä noin kokoa 36 olevat raidalliset ripelankasukat. Ja oikealla kirjoneuleiset ripelankasukat noin kokoa 39.

Ripelankojen hävittäminen sukkiin oli toivottoman hidasta, joten käynnistin yksiväristen isoäidinneliöiden tehtailun. Ripelankahaaste on nyt selätetty vähäksi aikaa 🤭.

Arvonta alkaa nyt ja kestää sunnuntaihin 17.11. klo 23:59 asti.

Lukijaksi kirjautuneet voivat osallistua kolmella arvalla per sukkapari ja muut yhdellä arvalla sukkaparia kohti. Kaikkien sukkaparien arvontaan voi siis osallistua ja arpoja on tuo 1-3 lukijastatuksestasi riippuen.

Kun arvonta on suoritettu, tiedustelen täällä ja mahdollisesti omassa blogissasi osoitetietojasi, jotta voin postittaa sukat sinulle. Ilmoitan sinulle sähköpostiosoitteen, johon voit ilmoittaa omat tietosi.

Olikohan tässä vielä jotain muuta? Aina jotain jää mainitsematta. Kysy, jos on jotain epäselvää. Vastaan mielelläni.

Ja niin: EN pahastu siitä, jos et osallistu arvontaan. tiedän, ettei kaikilla todellakaan ole sukkien tarvetta 💖.

EDIT 1: Lisäyksenä: Muistathan kertoa, minkä sukkaparien arvontaan osallistut. Jos et mainitse mitään, oletan sinun osallistuvan kaikkien parien arvontaan. Kukin osallistuja voi kuitenkin voittaa vain yhden sukkaparin.

EDIT 2: Lukijaksi voit kirjautua myös nyt ja saat enemmän arpoja 🥰

Minä palaan nyt toisen sukkaparini kimppuun, se on mainio keino selättää marraskuun asettamia haasteita. Miten sinä nautit marraskuusta?

Arvoristiriita - ok - mutta miksi pitää ärhennellä?

Pakenin aikoinaan melkein kokonaan facebookista ikävän ja ahdistavan keskustelukulttuurin vuoksi. Kavensin muutaman vuoden aikana 'ystävälistaani' melkoisesti ja pyrin pääsemään haitallisen puheen ja kirjoituksen ulottumattomiin.

Sama aggressiivinen ja vastakkain asetteleva viestintätyyli tulee silti vastaan monessa muussakin foorumissa. Kun hyökkäävä keskustelu- ja kommentointityyli on kerran omaksuttu, sitä käytetään ikävän usein myös arkisissa läsnäkohtaamisissa.

Jos olet välttynyt verbaaliselta pomotukselta, voit hymyillä hieman nykyistä enemmän. Tilanne vaikuttaa hyvältä 👍

Mielensä pahoittamisen kulttuuri on päässyt kasvamaan ihan vaivihkaa. Kaverisi voi pahoittaa mielensä siitä, että kerroit tuntevasi olosi epämukavaksi. Tai siitä, ettet ollut hänen kanssaan samaa mieltä.

Sinä itse voit pahoittaa mielesi vaikkapa siitä, ettet voi olla kohtaamisissa oma itsesi tai koet painostusta siirtyä epämukavuusalueellesi.

LinkedIn:ssä näkee keskusteluja, joissa esimerkiksi etä- ja läsnätyön kommentointi hipoo tunteellisuudessaan sopivuuden rajoja. Tunteellisuutta korostetaan harvoin (?) myönteisesti. Minun haarukkaani jääneet kommentit ovat pahimmillaan äärikontrolloivia, hieman halveksivia ja luokittelevia. 

Äärimmäisetkin mielipiteet on aina mahdollista esittää rakentavasti, yhteistä keskustelua edistäen. Nykyinen trendi näyttää painuvan voimakkaiden kannanottojen puoleen. Ja sehän ei suosi meitä taviksia.

Voisitko tehdä palveluksen?

Seuraavan kerran, kun törmäät tuhnuluokan kommenttiin, jaksaisit vastata rakkaudella ja perspektiivillä. Hyvät teot eivät mene hukkaan. Niistä viriää melkein aina jotain näkymätöntä, joka joko puhkeaa kukkaan tai jää vain valmistelemaan maaperää seuraavaa kukintakautta varten 💖🌼💖

Ihanaa syksyn jatkoa! 💖🍄🌼🌲

Siirryttiin talviaikaan, etätöistä vääntäminen jatkuu ja syyskuisen käpytikan kuvia

Se on talviaikaa nyt. Kellon vääntely rassaa samoin kuin oman (ja perheen) elämänrytmin muuntelu. Vaan valittaminen ei nyt auta, joten täytyy vain sopeutua itselleen sopivalla tavalla.

Ihastelen sitä, että aamulla on muutaman päivän ajan lisää nukkumisaikaa (kunnes totun tähänkin). Yritän muistaa, että koiran iltaruoka pitää antaakin kolmelta neljän sijaan. Senkin ajan saa hivutettua kohdalleen parissa viikossa. Mutta vaikka selviydyn, en tykkää tästä kellonaikojen rassaamisesta. Onkohan kukaan koskaan löytänyt mitään hyötyä tästä kaikesta? Tutkitusti?

Yllättävän monen yrityksen johto näyttää ajavan työntekijöitä etätöistä läsnätöihin yhä voimakkaammin. Tämä etä- ja läsnätöitä koskeva keskusteludebatti ei näytä johtavan minnekään. kaikkein vähiten toisten ymmärtämiseen.

Läsnäoloon ei pakoteta, vaan houkutellaan. Kuulemma. Tavoitteena on melkoisen suuri läsnätyön määrä. Houkuttelun keinoja avaavat vain harvat. Pakolliset läsnäpalaverit luetaan usein houkuttelukeinojen piiriin.

Jos kyse on muusta kuin epäluottamuksesta ja epävarmuudesta, se olisi hyödyllistä viestiä ihan avoimesti. Nykyinen 'houkuttelu' ei kasvata luottamusta eikä työnantajan pitovoimaa - vetovoimasta puhumattakaan.

Kehitys tapahtui jo. Sitä ei voi peruuttaa, sitä voi vain yrittää suunnata edelleen, jos suunta ei tyydytä. Suuri osa palavereista on jo etäkokouksia. Niiden suorittaminen läsnätöissä avotyötilassa on haastavaa ja rajoittavaa. Ennemmin tai myöhemmin johdon täytyy päättää, haluaako se työntekijät mahdollisimman lähelle vain työtehon ja -laadun korkealle.

Meidän työpaikallamme pyritään tekemään töitä siten, että työt sujuvat mahdollisimman hyvin. Toki aina itse kukin joutuu tekemään kompromisseja. Ilman yleviä periaatteita kompromissit olisivat kuitenkin kyntämistä. Periaatteilla on merkitystä!

Taas palaan Poriin syyslomalle Siikarantaan, Reposaareen. Nyt pääosassa on käpytikka, joka nakutteli kovin raa'an näköisiä vihreitä männyn käpyjä. Käpypuu oli jo kelottunut vanha puu, jossa tikalla oli selvästikin oma käpykolonsa 🐦.

Se on jotenkin minun mielestäni hassua, että jotkut välttelevät erilaisia ihmisiä työelämässäkin. Ja kuitenkin erilaisuudesta on hyötyä ja siitä opimme. Yksi kertoo, millainen sohva on kaunis ja hyvä istua. Toinen kertoo sen, miten se rakennetaan kestävästi. Miksi pitäisi valita jompi kumpi?

Ihanaa talviajan alkua! Kyllä me taas selätämme tämänkin talven! Jotkut meistä osaavat jopa nauttia siitä 💖🥰😍.

Kesän vesimyyrä muistuttamassa muusta elämästä kaiken kiireen keskellä

Kesäkuussa tapasin ihanan vesimyyräni pohjan ja pinnan rajamailla. Onneksi sain kuvan. Taas on yksi kokemus lisää plakkarissa 👍

Siellä hän kurkisteli - pohjan ja pinnan välissä 💖

Käsityöt odottavat tekijäänsä. Kahdet ripelankasukat jonottavat arvontaan pääsyä. Tästä edetään hetki kerrallaan ⛅

Yritän nollata oloani työpäivien jälkeen. Osa duuneista on todella koukuttavia, onneksi nykyinen elämäntilanne kestää niiden tuomat haasteet 💖

Silti elämä on paljon muutakin kuin työtä. Perhe jaksaa pitää minut tietoisena siitäkin 💖