Muuttoa ja lomamuisteluja

Arki hyppää silmille aina, kun siihen on tilaisuus. Olet valmis tai et, sieltä se tulee.

Meillä ihana arjen uutinen oli se, että poika sai työtarjouksen Tampereelta. Siellä töitä näyttää riittävän, täällä meillä ei niinkään. Uuden työn myötä tuli pikamuutto työn perässä lähemmäs työpaikkaa. Kuinka nopeasti kaikki voikaan tapahtua!

Muutto tehtiin kuluneena viikonloppuna talkootöinä. Pojan työt alkavat maanantaina, joten sikäli muuttoaikataulu oli passeli. Pakkaamisen kanssa ei ihan pysytty kireässä aikataulussa ja sen puolesta teki tiukkaa.

Tänään ollaan huokailtu tiukan projektin jälkeistä taukoa ja mietitty kaikkea sitä, mikä jäikin ottamatta muutossa mukaan. Marginaalisen pieni osa tavaroista jäi vanhaan asuntoon, sillä isoa kiirettä ei ollut. Asunto pitää pintaremontoida ennen myyntiin laittamista.

Pojan aiempi asunto oli anopin entinen koti. Sinne anoppi muutti jonkin aikaa puolisonsa (apen) kuoleman jälkeen. Kun anoppi joutui siirtymään terveysongelmien myötä hoivakotiin, poika siirtyi hänen asuntoonsa 'talonmieheksi'. Anopin kuoltua poika jäi vuokralle samaan asuntoon.

Olemme olleet mieheni kanssa onnekkaassa asemassa, kun olemme päässeet tukemaan lastemme elämää. Omassa lapsuudenkodissani olisin maksanut vuokraa vanhemmilleni, jos olisin joutunut jäämään sinne asumaan vielä lukion jälkeen. Vuokralla olisin saanut paikan veljeni huoneesta vuodesohvalta. Oli aika selvää, että haluan jotain muuta elämältäni. Mieheni vanhemmat ovat tukeneet meitä aina parisuhteemme aikana. Heiltä olen oppinut paljon. 💖

Syyskuun lomalla näin paljon vihervarpusia leppien urpujen kimpussa. En arvannutkaan että niiden siemenet olisivat ihan näin herkullisia!

Jälleen näyttää siltä, että töissä helpottaa hieman parin hektisen viikon jälkeen. Kalenteri tuppaa tavallisesti kiristymään enemmän kuin vapautumaan. Mutta jäädään odottamaan optimistisesti hieman rennompia aikoja. Kertaakaan vielä ei ole mennyt ihan hönöilyksi työajan kanssa julkisella sektorilla. Se on äärettömän painavaa asiaa 🥰.

Äiti, isä, sanomalehdet, Pixie ja sieniä 😳

Tulossa on mahdottoman kiireinen ja kirjava työviikko. Työn lisäksi sinne ei muuta mahdukaan kuin palautumista. Minusta on mahtavaa päästä uusien työhaasteiden pariin. Toivon vain tulevani myös kuulluksi kiireisen aikataulun ja tulospaineiden ristitulessa. Haaste on upea, mutta jos aikataulupaine on sellainen, että työn joutuu tekemään keskinkertaisesti, oma fiilis jää rankasti miinuksen puolelle. Huomenna toivottavasti selviää, mitä minua ylemmät miettivät urakastani ja tavoitteistani.

Elämä olisi paljon mukavampaa ja miellyttävämpää, jos en olisi niin kovin työorientoitunut. Tai jos ainakin pääsisi keskittymään edes johonkin omaan osaamisen vahvuusalueeseensa. Mutta näillä nyt mennään. Ja nukutaan epävarmuudessa juuri tilanteen mukaisesti 👍. Tai siis minä nukun.

Viime maanantaina kävin äidin luona palvelutalossa. Äiti oli ollut koko päivän superaktiivinen ja kun minä saavuin hänen luokseen, päästiinkin nopeasti rennompaan olotilaan. Äiti rentoutui vihdoin ja nukahti samoin tein.

Heräsi välillä sen verran, että halusi jalkoihinsa hänelle tuomani kisu- tai pupuliukuestesukat. Laitoimme ne jalkoihin ja lepo sai jatkua.

Isällä on korona, eikä häntä päässyt tällä kertaa tapaamaan.

Äidin ja isän kotona oli taas täysi sanomalehtivillitys. Laitoin jo pari kuukautta sitten edunvalvojalle sanomalehden laskun mukana viestin, että lehden voisi perua. Mutta hän ei ollut perunut lehteä. Onneksi sain katkaistua tilauksen puhelimitse. Jäin taas miettimään, miksi moinen edunvalvoja on edes toimessaan. Hän tietää, ettei edunvalvottavan kotona ole ketään lukemassa lehteä, mutta hän antaa tilauksen jatkua. Ja minä pääsen käymään kerta kerran jälkeen lehdet tarkasti läpi, jotta mahdollisesti sekaan joutuneet laskut löytyisivät ajoissa. 😡

Pixie-koiran kanssa otettiin tällä kertaa videokuvaa. Ei mitään muuta ihmeellistä kuin Pixie 💖

Ja tässä Pixie syksyisen lehmuksen alla. Ihan sävy sävyyn menevät 👍.

Suppilovahveroita alkaa vihdoin löytyä. Toki suhteessa edellisiin syksyihin aika niukasti. Mutta kun on tarkkana kuin porkkana ja jaksaa kävellä kilometrejä toisensa jälkeen, niin niitä todellakin löytää joistakin tutuista metsistä. Ehkä hieman eri paikoista kuin aikaisemmin, mutta löytyy kuitenkin 💖.

Ja siellä täällä näkyy aina muutama kantarellikin 💖.

Ehkä tämä ylihektinen työelämäkin näillä eväillä tästä sujuu. Lokakuu on vielä aivan mahtavaa aikaa 💖.

Laurinmäkeä ja työn imua

Olen puhertanut tämän viikon vuoroin kiireessä ja vuoroin työn imussa. Näiden kahden olotilan välinen ero on välillä hienon hieno, toisinaan ihan järkyttävän suuri. Tällä viikolla kyse on ollut pienestä sävyerosta.

Kiireessä sitä puskee eteenpäin pienessä (negatiivisessa) paineessa (kun on pakko). Työn imussa puskeminen tulee omasta innostuksesta, kun ei malta pysähtyä, vaan päättää ehtiä tekemään vielä ihan vähän. Kyse on pienen pienestä aikatauluerosta. Liian pienet siirtymä- ja palautumisajat vievät negatiiviseen kierteeseen, ihan pienen pieni lisäväljyys aikataulussa kallistaa vaa'an jo työn imun puolelle.

Kysymys on myös valinnoista - mikä on omaa valintaa, mikä ulkoa annettua. Oma valinta moitivoi ja sitouttaa ihan eri tavalla kuin jokin ulkopuolelta tuleva pakko.

Mutta enimmäkseen olen tällä viikolla kulkenut työn imun puolella, erityisesti tänään :-)



Tähän väliin laitan kuvia Janakkalan Laurinmäen reissulta.

Torpparimuseossa on nähtävänä vanhoja torppia ja muita rakennuksia, työkaluja, rekiä jne.

Kaikissa rakennuksissa on kyltti, jossa kerrotaan tarkemmin rakennuksen taustasta ja historiasta.

Tuulimyllykin on siirretty tänne jostain muualta.

Laurinlähde oli toinen paikalla sijaisevista lähteistä. Lähteen pinta oli korkealla ja siitä valui vettä lähiympäristöön pieninä noroina.

Tällä kammatulla ja huolitellulla luontokappaleella oli jokin nimikin. siitä erottaa nopeasti silmät, nenän / kuonon ja hiukset :-)

Luontopolku myötäilee suuren osan matkasta juoksuhautojen reunaa.

Laurinmäen päältä avautuu parhaista kohdista kaunis ja värikäs syysmaisema.

Kuvan mittasuhteet hämäävät. Juoksuhauta on oikeasti ihan syvä ja kohtuullisen leveäkin. Tässä kuvassa ei ole hyvää mittasuhdetta antavaa kohdetta. Puutkin näyttävät niin ohuilta ja nuorilta, vaikka ovat oikein kunnon isoja puita.

Eilen kävin taas Helsingissä toimistolla. Aamulla työskentelyhytissä kanssani istui nuori mies, puku päällä ja teki selvästikin töitä kannettavalla tietokoneellaan. Minun flunssani nuhineen ja yskineen alkaa vähitellen taittua. Hieman vain, mutta kuitenkin. Tällä matkaseurallani oli kunnon nuha ja huolestuneena katselin Tikkurilan tienoilla hänen käyttämäänsä nuhjuisen ruhjuista ja perusteellisesti käytettyä nenäliinaa. 

Emomainen ajatus kulki päässäni niin, että tuon täytyy olla miehen viimeinen nenäliina, muuten hän ei yrittäisikään käyttää sitä. Minulla oli runsaasti, todella runsaasti nenäliinoja - isossa ja pienemmässä matkapaketissa. Mieleni teki tarjota tuo pieni matkanenäliinapaketti hänelle. Mutta ymmärsin, että se voisi myös vaikuttaa turhan tungeksivalta hoivaamiselta ja aikuisen ihmisen reviirille tungeksimiselta. Pähkäilin puoleen ja toiseen ja yritin päättää, mikä olisi vähiten väärä tapa toimia.

Lopulta poistuin kaikkine nenäliinoineni nuorelle miehelle sanaakaan virkkamatta junasta Pasilassa. Eihän hän tiennyt minun olevan varsinainen nenäliinakuningatar... 

Mitä sinä olisit tehnyt minun asemassani? Entä hänen asemassaan, jos olisin tarjonnut nenäliinoja? Kyllä elämä on pullollaan vaikeita tilanteita...