Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirakuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirakuvaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Mitä kukaan ei kertonut vanhempien vanhenemisesta, kuten edunvalvonta - ja mausteena Kirsin pennut

On paljon asioita, joita ei ole ajatellut eikä niihin ole varautunut. Osan asioista on ehkä tiennyt tavallaan kuin otsikkotasolla, mutta arki menee iholle eikä lopu johonkin kellon aikaan. Se on ihan eri asia.

Kuten se, että vauvoista (parhaimmillaan) tulee murrosikäisiä. Oman lapsen murrosikää ei osaa kuvitella ajoissa, en minä ainakaan osannut. Onneksi meillä mentiin melkoisen kevyillä murrosiän haasteilla. Ihan riittävän vaativaa se silti oli minulle 😂. Tunteita ja äänen volyymiä aina välillä riitti.

Tietoa olisi varmaan ollut saatavilla, mutta kymmenvuotiaan lapsen äitinä minusta lapsi oli silloin aivan täydellisen parhaimmillaan, enkä halunnut ajatella tulevaa ja ottaa selvää. Ei ollut aikaakaan. Ruuhkavuodet olivat todella ruuhkaisia.

En myöskään tiennyt itseni heikkoja kohtia tiukassa kasvatustilanteessa. Minulla ei ollut toimivaa mallia, enkä ollut muutenkaan valmistautunut. Ruuhkavuodet.

Mahdottoman paljon siinä pääsi oppimaan itsestään ja kehittämään itseään. Mutta pahaa mieltä eikä traumoja ei ole jäänyt kenellekään, onneksi. Välimme kummankin lapsen kanssa ovat läheiset ja täynnä luottamusta. Mutta siis vauvakuumeen iskiessä en todellakaan ajatellut noin pitkälle 👍.


Vielä vähemmän olen ajatellut sitä, mitä tapahtuu, kun vanhempani vanhenevat. Emme ole olleet läheisiä, enkä ajatellut, että siitä ei kukaan välitä, kun apuani jossain vaiheessa tarvitaan. En edes ajatellut, millaista apua ikäihminen voi tarvita tullessaan heikompaan kuntoon.

Edunvalvonta on asia, mitä olemme pohtineet mieheni kanssa omalla kohdallamme. Pitääkin tarkistaa, mitä olemme saaneet aikaiseksi sen suhteen. Edunvalvontavaltuutuksen voi tehdä itse, kun on vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. No, ehkä tuo mielen voima ja terveys riittävät. Kun vanhus (tai nuorempikin) syystä tai toisesta ei enää pysty hoitamaan asioitaan itsenäisesti, valtuutusta ei voi enää tehdä. Silloin täytyy hakea yleistä edunvalvojaa (jollei lähipiiristä löydy siihen tehtävään riittävän luotettavaa ja kaikille osapuolille sopivaa henkilöä). 

Edunvalvoja-asioiden käsittelyaika on noin kuusi kuukautta. Se on pitkä aika odottaa siinä vaiheessa, kun asiat eivät enää suju. Minun tapauksessani edunvalvontahakemus on pitänyt tehdä melkoisen lyhyen ajan sisällä molemmille vanhemmille. Laskujen hoito vaatii äidin allekirjoitusta, mutta muusta hän ei selviydy. Paikalle tarvitaan siis toinenkin aikuinen.

Isän hoivakotiin siirtyminen poikii erilaisia tilanteita, joihin on otettava kantaa, samoin äidin luona käyvät kotihoitajat. Ne ovat tosin niitä helpoimpia juttuja.


Hoidan isän postin siellä käydessäni. Äidin posti on hänen omissa käsissään. Onneksi kotihoitajat auttavat. Papereita silti unohtuu tai hukkuu.

Edunvalvojan määräämistä varten tarvitaan erityinen lääkärinlausunto. Se pitää toimittaa melko pikaisesti eteenpäin. Mukaan tarvitaan omainen, mutta kaksi viikkoa myöhässä löydetty ilmoitus ei jättänyt vapaapäivän järjestämisen kanssa pelivaraa. Toivottavasti lykkäyspyyntöön tulee suotuisa vastaus.


Niin paljon kaikkea, mitä en ole osannut ajatellakaan. Ja kaikkea, mistä en ole koskaan kuullutkaan. Kuten lonkkahousut. 

Samaan syssyyn kuuluu tämä seurustelu ja yhteistyö sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät juuri aikaisemmin ole kuuluneet elämääni. Toivon, että muilla tilanne on helpompi. Etäisen lähisukulaisen kanssa harjoitettu yhteistyö on minun kohdallani kuitenkin vaikeaa, hankalaa ja jotenkin epäasiallista. Otan minun mielestäni epäasialliset kommentit ja vastaukset henkilökohtaisena, mutta kyseessä voi toki olla ihan vuosien varrella kärjistynyt puhetyylikin. Oli mitä oli, joudun käyttämään paljon ylimääräistä energiaa selvitäkseni keskustelutilanteista ja palautuakseni noista niin sanotuista keskusteluista.

Provosoidun vielä liian helposti. Vaikka olen kevään, kesän ja syksynkin ajan harjoitellut kovasti tunteitteni ja vuorovaikutukseni hallintaa, tässä mennään ihan liian usein ihon alle. Puolet viasta on minun. Pitää muistaa pitää se opittu etäisyys muiden tunnereaktioihin tai niitä muistuttaviin vuorovaikutustapoihin. Mutta puolet viasta sälytän kyllä sinne toiseen suuntaan. Asteikolla 0-10 vuorovaikutuksen asiallisuudesta tämä menee minun kategoriassani aika lähelle tuota nollaa. Ehkä vähän allekin. Toki nyt vain vertaan lähipiiriini, tuttuihini ja työkavereihini. Voi olla, että olen liian ankara.


Oletko koskaan löytänyt itseäsi tai läheistäsi näistä negatiivisista sukukekkereistä, joihin pääset kutsulistalle vain, koska sinulta halutaan jotain? Itse asiassa aika paljonkin. Miten selviydyit tai olet suunnitellut selviytyväsi?


Jos vanhempasi ovat vielä elossa ja terveessä järjen kunnossa - kannusta edunvalvontavaltuutuksen tekemiseen. Elämä helpottuu sitten pahan tilanteen tullen teillä kaikilla ihan mahdottoman paljon!


Jotain vastapainoa kaikelle tuskalle tähän loppuun. Kirsin koiranpentu 🐕.


Tsemppiä sateisiin ja päivien lyhenemiseen!

lauantai 16. lokakuuta 2021

Kuntoutuksen jälkifiiliksiä ja Kirsin koiranpentuja (taas)

Kiila-kuntoutuksessa käytiin läpi taas monen monta elämän ja työelämän kannalta mielenkiintoista aihetta. Kuten sitä, onko elämän merkityksellisyys kiinni siitä, mitä on saanut aikaiseksi. Näkökulmia on tietenkin monia, mutta itse olen edelleenkin vahvasti sitä mieltä, että omilla saavutuksilla on hyvin vähän tekemistä elämän merkityksellisyyden kanssa. Jos mitään muuta ei saavutusten lisäksi ole, ne ovat toki merkittävässä roolissa.

Omien arvojensa mukaan eläminen lisää mielestäni elämän merkityksellisyyttä. Hyvien asioiden tekeminen sinänsä lisää mielestäni elämän merkityksellisyyttä, vaikkei noilla teoilla saisikaan aikaan mitään näkyvää ja huomattavaa.

Hyvien asioiden tekemättä jättäminen ei ole kuitenkaan este merkitykselliselle elämälle. Kukin viljelee hyvää ja katkaisee pahaa omalla tavallaan ja omalla kapasiteetillaan. Kukin siis omien voimavarojensa mukaan.

Kuntoutuksessa saimme Nyyti.fi-sivustolta noukitun listan omista oikeuksista. Hyvä muistilista etenkin joustavan ja kiltin ihmisen elämään.

" Minulla on oikeus
  • pyytää haluamaani joltakulta toiselta, kunhan ymmärrän, että hänellä on oikeus kieltäytyä
  • vastata kieltävästi pyyntöihin tai vaatimuksiin, joita en voi täyttää
  • kieltäytyä silloinkin, kun pyytäjä haluaisi minun suostuvan, on minuun nähden auktoriteettiasemassa tai kärsii tunne-elämän häiriöistä
  • sanoa ei kaikelle, mihin en koe olevani valmis, mikä tuntuu vaaralliselta tai mikä loukkaa arvojani
  • käyttää omaa arvostelukykyäni päättääkseni, onko jonkun toisen ihmisen pyyntö kohtuullinen
  • muuttaa mieltäni, tehdä virheitä, epäonnistua ja olla epätäydellinen
  • ilmaista kaikkia tunteitani – sekä myönteisiä että kielteisiä
  • olla oma itseni ja päättää omista asioistani sekä tehdä päätöksiä tunteitteni pohjalta
  • suuttua rakastamalleni ihmiselle ja olla vastuussa suuttumukseni ilmaisuista
  • pelätä ja sanoa, että minua pelottaa
  • sanoa ”en tiedä”, ”en ymmärrä” tai ”en välitä” jos koen, että joku asia ei koske minua
  • puolustaa ja selittää käyttäytymistäni sekä arvioida, milloin en selitä käyttäytymistäni
  • kaivata omaa tilaa ja aikaa, muuttua ja kasvaa
  • olla leikillinen ja kevytmielinen
  • olla onnellinen, terve ja voida hyvin tuntematta syyllisyyttä
  • olla tuntematta syyllisyyttä asioista, joihin en ole syyllinen
  • valita ystäväni ja olla ympäristössä, jossa minua kohdellaan hyvin
  • siihen, että muut kunnioittavat tarpeitani ja toiveitani
  • arvioida itse käytöstäni, ajatuksiani ja tunteitani sekä ottaa itselleni täysi vastuu niistä ja niiden seurauksista
  • päättää itse, missä määrin minun on löydettävä ratkaisuja toisten ihmisten ongelmiin
  • olla epäjohdonmukainen ratkaisuissani
  • puolustaa itseäni silloinkin, kun se loukkaa jotakuta toista, jos vaikuttimenani on puolustus eikä hyökkäys
  • kertoa jollekulle toiselle omista tarpeistani – silloinkin kun toinen ajattelee, että tarpeeni ovat aiheettomia tai epäjohdonmukaisia, hän ei halua kuulla tarpeistani, loukkaantuu tai kiihtyy minua kuunnellessaan tai itse ajattelen, että minulla ei pitäisi olla sellaisia tarpeita. "

Huomenna lähden käymään entisessä kotikaupungissani tapaamaan isääni ja äitiäni. Matka kaikkineen vie suurimman osan päivästä ja pyrin lähtemään matkalle rennoin rantein. Isän tapaaminen on ollut toistaiseksi vain iloa ja mukavia yllätyksiä. Jossain vaiheessa vastaan tulee väistämättä myös huonompi päivä. Sekin pitää ottaa vastaan, kun tilanne tulee eteen.

Äiti tahtonee lähteä käymään isän luona hoivakodissa ja sinne siis menemme. 


Kirsin koiranpentujen kuvien läpikäyminen on edelleen vaiheessa, tänään sain sienestysreissun ja parin broilerikiusauksen valmistamisen jälkeen homman etenemään aavistuksen eteenpäin 👍.






sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Hyvää elämää Ja Kirsin koiranpentuja

Hyvän elämän määritelmäni elää jatkuvasti. Mukautan sitä todellisen elämäni rytmiin ja siinä onkin tekemistä.

Minun hyvän elämäni ei tarvitse välttämättä tuottaa muille iloa ja positiivisia elämyksiä. Pahoittelen, mutta se on vain niin. Tämä on minun ainoa elämäni ja pyrin elämään sitä parhaan kykyni mukaisesti. Jos minulla olisi käytössäni useampi elämä, pyhittäisin varmasti muutaman niistä teille kaikille ja joillekin aivan erityisesti.

Nyt mennään kuitenkin yhden elämän taktiikalla ja se pitää pitää mielessä.

Minun hyvään elämääni kuuluu kuitenkin lähimmäisten arvostaminen, auttaminen ja tukeminen. Toki aina niissä rajoissa, missä kulloinkin pystytään kulkemaan. Joten en ohita teitä, vaikka pidänkin itseni viime kädessä etusijalla. Onneksi te itse pidätte itsenne etusijalla, ettekä ole riippuvaisia vain minun valinnoistani ja toimistani 💝.

Minulla on se etu puolellani, että olen kasvattanut kaksi lastamme jo täysi-ikäisiksi aikuisiksi. Voin luottaa myös heidän harkintakykyynsä, vaikka olenkin tiiviisti sparraamassa heitä matkalla eteenpäin. Minulla on hyvä mahdollisuus keskittyä vihdoin myös itseeni.

Läheisistä huolehtiminen johonkin rajaan asti kuuluu myös minun hyvään elämääni. En ole valmis mihin vain ja toteuttamaan muiden villejäkin unelmia. Koen, että juuri nyt voin keskittyä omiin unelmiini ja jopa toteuttaa niitä. Onneksi puolisoni on kanssani samaa mieltä 💖.

Tämä liittyy ikuisuusaiheisiini perheestä, hyvästä elämästä ja vastuullisuudesta. Minulla on ollut äitini kanssa näistä todella erilainen näkemys kautta aikojen. Hän on sodan jälkeisen ajan lapsi, minä olen syntynyt jo ihan erilaiseen maailmaan. Omat lapseni ovat jo niitä milleniaaleja, joista työelämässä supistaan touhukkaasti ja jopa hieman pelokkaasti.


Tämän päivän aktiviteetteihin kuului sienimetsässä käynti, sienten käsittely (kuivaamista varten) ja formulakisojen seuraaminen. Vauhdikas päivä siis 😉.

Illalla kävin läpi vielä Kirsin koiranpentujen kuvia. Niitä riittää vielä...







maanantai 27. syyskuuta 2021

Ihanien pienten koiranpentujen kuvaamista 💖

Kirsin koiranpentujen kuvaaminen on melkein jo perinne. Kirsin kennelissä kasvaa Bichon frisé -koiria ja niiden pentuja. 

Minä en ole ollut mitenkään mukana tyttären koiranpennun valinnassa aikoinaan, vaan sen operaation hoitivat tytär ja mies ihanasti ihan yhdessä. Minun näkökulmastani koiranpentu siis vain saapui taloon tyttären hoitovastuulle ja sen hän hoitikin meillä asuessaan upeasti.

Koiranpentujen elämään en ole koskaan joutunut opettelemaan. Enkä sen puoleen myöskään aikuisten koirien elämään. Viime vuosien aikana olen päätynyt uppoutumaan myös meillä asuvan ja meidän perheeseemme kuuluvan koiran elämään. Meistä on tullut sellainen ihan pieni lauma 👍.

Aikaisemmin olen kuvannut Kirsin koiranpentuja noin viisiviikkoisina, jolloin ne eivät ole olleet vielä ihan elämänsä iskussa. Aikaisemmin niitä on ollut myös (vain) neljä. Nyt pennut olivat vilkkaita kahdeksanviikkoisia ja heitä oli peräti viisi kappaletta. Harmonisia kuvia ei kannattanut edes tavoitella. Mutta mikäs onkaan parempaa kuin oikea fiilis ja toiminta!

Tässä tyypillinen tilanne. Viisi energistä koiranpentua ja tässä kuva 😂.


Toki parempiakin kuvia saatiin (ja kuvien käsittely on vielä vaiheessa, tässä vasta ensimmäisen session tunnelmia).





Suu auki oleva koira oli kaikkein leikkisin ja haastoi sisaruksia leikkiin. Hiljaisin sisaruksista erottuu myös kuvissa nopeasti.




Mahdottoman herttaisia kullannuppuja olivat. Vilkkaita, eläväisiä ja elämäniloisia touhuajia. Veivät sydämeni 💖.


Syyslomakuvia sitten ihan lähiaikoina 👍.