Matka suppilovahveroon

Syksyinen sienikuume riivaa minua jo kolmatta vuotta peräkkäin. Sienien, lähinnä suppilovahveroiden, etsiminen ja löytäminen koukuttavat niin, ettei kamera ehdi mukaan. Kyse on paljon siitä löytämisen ilosta: Kun löytää yhden suppiksen, löytää niitä monta. Joskus aivan mahdottoman monta :-)

Mutta kyse on paljon myös vihreän metsän rauhoittavasta vaikutuksesta, sammalmättäiden paksusta jatkumosta ja parhaimmillaan vain luonnon omista äänistä. Löydän ehkä joskus tulevaisuudessa samanlaisen rauhan jostain muustakin luontoympäristöstä, mutta juuri tällä hetkellä juuri tämä on yksi parhaista hyvän olon resepteistäni.

Eräs työkaverini ihmetteli sitä, miten olen voinut muuttua niin paljon aikuisiällä: metsää kaihtavasta ja kauniita luontonäkymiä arvostamattomasta yksilöstä luontokeskeiseksi, jopa luontoa ylistäväksi luonnon vaalijaksi. Mutta kyse ei ole niinkään paljon muutoksesta kuin uuden löytämisestä. Jos et tiedä jonkin olemassaolosta, todennäköisesti et osaa kaivata sitä. Ja silloin vain priorisoit elämäsi sen mukaan.

Mutta kun löydät jotain kiinnostavaa, ehkä jopa mukaansa tempaavaa, tilanne ja mittasuhteet muuttuvat. Valinnan voi aina tehdä vain tiedossa olevien vaihtoehtojen kesken.

En ole ollut myöskään visuaalinen henkilö. Lapsena saatu perusteellinen palaute kasvatti minut käsitykseen, ettei mikään visuaalinen ole minun alaani. Päinvastoin: minun pitäisi pitää sormeni poissa tuolta alueelta. Asia oli ymmärretty kovin nopeasti. Mitäs lapsi siinä kyselisi - aikuisethan tietävät.

Olen rikkonut rajojani ja löytänyt elämään uusia kauniita sävyjä. En tiedä, missä järjestyksessä, mutta olen kuitenkin ylittänyt esteitäni, järisyttänyt ennakkoluulojani (ennen kaikkea itsestäni) ja tehnyt kokeiluja, yhä isompia ja rohkeampia (omassa mittakaavassani tietenkin).

Juuri nyt olen sekoitus vanhaa ja uutta. Ajattelen enimmäkseen uudella tavalla. Kriisitilanteet laukaisevat vanhat toimintamallit, eivätkä ne ole kovin hyviä. Kannattanee siis vältellä kriisejä ;-) Käyttäydyn ulkoisesti vanhalla tutulla tavalla - ihan harkitsematta ja miettimättä. Sieltä se tulee selkärangasta. Herätän selvästikin ristiriitaisia tunteita, mistä en yhtään, ollenkaan pidä.

Sen syvempiin syövereihin menemättä jaan kanssasi muutaman kuvan - suppilovahveroista tietenkin :-) Suppilovahvero edustaa minun silmissäni luonnon upeinta muotokieltä. Jokainen yksilö on silminnähden erilainen. Ja edustavat silti samaa lajia. Niinkuin me ihmisetkin.