maanantai 19. heinäkuuta 2021

Ihana viileys ja kesän ensimmäinen sisilisko

Ihastelin aamusta asti 'viileää' päivää. Oli ihanaa pukea päälleen pitkälahkeiset housut pitkän, pitkän tauon jälkeen. Ikkunoiden kanssa ei ole tarvinnut pelata, ei kaihtimien eikä aukomisen tai sulkemistenkaan kanssa. Ulos on voinut mennä yhtä hyvin aamulla, päivällä kuin illallakin. Aivan ihanaa.

Sudenkorennot eivät lennelleet kovinkaan ahkerasti, mutta yksi sisilisko näyttäytyi. Patsasteli lämpimällä kivellä ja minä yritin saada siitä hyvän kuvan. Aina meinaa häntä jäädä epäteräväksi. Tällä kertaa sain otettua parhaan kuvan toistaiseksi. Sisiliskokaan ei odotellut kivellä iän kaiken, vaan päätti suunnata varjoisella hetkellä kiven alle piiloon. Tai vain omiin oloihinsa.

Sisiliskon pitkä häntä vie mahdottomasti tilaa kuvassa. Muut yksityiskohdat jäävät siinä vähän paitsioon.


Tässä toinen, melkein samanlainen kuva kuin yllä, rajattuna sisiliskon vartaloon. Tästä näkee hieman tarkemmin.


Ja vielä äskeistä kuvaa zoomattuna hieman lähemmäs.

Nämä ovat niin upeita otuksia. Ihanaa oli nähdä taas 🥰.

12 kommenttia:

  1. Ihanaa tosiaan kun on hiukan viileämpää. Muutama päivä sitten näin minäkin sisiliskon mökin terassilla. Sisilisko on asunut jo muutaman vuoden samassa paikassa. Tai en tiedä onko sama yksilö. Nyt sisilisko näytti kovin pullealta ja pysyi paikallaan vaikka kuinka kauan. Menin pois jotta se uskaltaisi liikkua. Kun jonkin ajan päästä tulin takaisin niin se oli piiloutunut harjan alle. Nyt en ole sitä nähnyt ja mietin oliko sillä mahdollisesti poikaset vatsassa ja oli sen takia niin uuvuksissa vai tekikö helle sen olon tukalaksi. Laitoin vesiastian sille että saa juomista jos on janoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullea sisilisko on hyvin todennäköisesti odottava mammasisilisko. Aika kapoisiahan nuo sisiliskot muuten ovat. Poikaset syntyvät heinä-elokuussa eli ihan näinä päivinä 👍. Sisilisko tulee sukukypsäksi neljäntenä kesänään (kolmivuotiaina?) (Wikipedia), naaraat synnyttävät joka vuosi ja sisilisko voi elää peräti kymmenvuotiaaksi.

      Poista
  2. Meillä ei oo enää puupinoja pihalla, niin ei nää sisiliskojakaan niin paljoa. Muutamia kuitenkin, kyllä ne aina paikkansa löytää tällasessa rähjäsessä pihapiirissä.
    Ja onneksi ei ihan kylmää ollu, niin koirat pysyi lämpimänä nukutuksesta heräillessään - villapaidat niillä kyllä oli päällä illalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on yksi sisiliskopaikka, jota käyn tarkkailemassa muutaman kerran kesässä. Hyvin satunnaisesti muualla näen niitä.

      Voi teidän koiramussukkanne 🥰.

      Poista
  3. Si-si! vastasi innostunut italialainen lisko, ollen valmiina discoamaan enitaim!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!