torstai 1. heinäkuuta 2021

Kuvia kurjista ja vapaapäivän kepeää holtittomuutta (?)

Hektisen kolmipäiväisen työviikon jälkeen nukuin melko heikosti. Hyvä puoli oli se, että minulla oli vapaapäivä ja pystyin helposti kääntämään huonot puolet hyviksi. Heräsin ennen kuutta ja puoli tuntia valvottuani totesin, että saman tien voisin lähteä matkaan tutkimaan kameran kanssa luontoa. Mikä mahdollisuus!

Ensimmäisessä kohteessani näin mahdottoman paljon perhosia. Nokkosperhosia oli ihan ruuhkaksi asti, mutta muitakin perhosia näkyi mukavasti. Täytyy taas tarkistaa Luontoportin sivuilta perhosten lajit ennen julkaisua.

Seuraavalla ajopätkällä pääsin pysähtymään tien varteen. En ensin tiennyt, mitä kuvaamaan, mutta pianpa tuo selvisi, että pellolla oli kurkiperhe. Aluksi näin vain neljä ruskeaa puikulaa 😅.

Vanhemmat ja kaksi poikasta. Äippä taisi olle se, joka lähti nopeasti toisen poikasen kanssa kauemmaksi. Isoja nuo poikaset ovat jo! Jaksavat todellakin lentää pois syksyn tullen 💖.

Melkein aikuisen kokoisia! Vain pään väritys kertoo, että ovat tämän vuoden poikasia.



Tämä oli rohkea aikuinen, arvelen koiraaksi eli poikasten isäksi.


Komea ilmestys poikanenkin jo 💗.


Äippä vartioi poikasten lähellä muuten matalana, mutta kaula pitkänä.

Olipa hienoa, että nukuin huonosti ja tuli lähdettyä matkaan! Takaisin tultuani söin lounaan ja kävin koiran kanssa perusteellisille päiväunille. Vapaapäivänä siihen oli erinomainen mahdollisuus!

Ihanaa heinäkuun alkua!

11 kommenttia:

  1. No joo, kyllähän noista siipisulistakin näkyy, ettei mitää aikuisia vielä olla.

    VastaaPoista
  2. Onpa ne jo isoja! Kyllä kesä on karannut taas pitkälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on kyllä aikaisessa.
      Pellotkin pursuilevat heinäpaaleja.
      Harvinaisen aikaisin.

      Poista
  3. Kesällä on parasta juuri aikaiset aamut! Hieno kurki- ja perhosretki sinulla on ollutkin. Kurki on niin lapsuuteni lintu, että sen näkeminen saa aina hyvälle tuulelle ja hieman kaihoisallekin. Lapsikurkia en ole kyllä itse luonnossa nähnyt jostain syystä.
    Rentoa viikonloppua sinulle! (Yritän itsekin muistaa ottaa rennommin, ja nauttia luonnon yltäkylläisyydestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      En ole itse yhtään aamuihminen, mutten sen paremmin iltaihminenkään.
      Silloin kun herääminen osuu aikaiseen aamuun, luonto näyttää kyllä aina parastaan :-)

      Poista
  4. Loistava asenne! Sen sijaan että jäisit tuleen makaamaan eli sänkyyn ja voivottelemaan kun uni karkasi, nousist pystyyn ja lähdit ulos. Oikeasti, näin se kannattaa hoitaa niin ei ketuta elämä. Mitä väliä jos herää, ulos!

    Les Miserables -perhekuvat oikein hienoja, kannatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sus'!

      Vapaapäivinä olen oppinut ottamaan ilon irti hetkistä ja viettämään päivän minulle sopivalla tavalla. Onnekseni olen hyvä nukkumaan päiväunia eikä vapaapäivän varhainen kukkuminen kostaudu missään :-)

      Poista
  5. Kyllä tuollaisten kuvien jälkeen voi itsensä päikkäreillä palkita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!