Syksyä ja kiirettä. Vuosi vuodelta tämä tahti vain tiivistyy.

Vanhan pihatuijan ja villiviinin yhteiselo näyttää erityisen kauniilta näin syysaikaan. Tuija oli iso ja pystyssä jo vajaat 30 vuotta sitten, kun muutimme tänne. Villiviini on meidän omia istutuksiamme.

 

Töissä on kiirettä ja melkoista intensiivisyyttä. Vapaa-ajan puuhastelut tuppaavat jäämään jalkoihin kaiken kiireen keskellä.

Ensimmäinen pakkasyö on kuitenkin nyt koettu. Kantarellit eivät vielä lannistuneet. Kahdesti olen käynyt vielä etsiskelemässä uusia kantarellimetsiä. Niitä löytyikin kaksin kappalein.

Olen syöttänyt ja tarjoillut sieniä omalle perheelle, omille ystäville ja työkavereillekin. Hurjan sienimäärän myötä olen päätynyt tarjoilemaan kantarellisaaliita ihan tuntemattomillekin - lähellä ja kaukana. Hyvän ystävän äiti ottaa onneksi vastaan ylijäämäsieniä, joita on siis tänä kesänä ja syksynä siunaantunut ihan mahdottoman runsaasti.

Olen toiminut omien uskomusteni mukaan vähän kerrallaan. Kerään sieniä sen mukaan (muka), mitä jaksan käsitellä. Jos en kaikkea jaksa, niin komposti lienee yhtä hyvä paikka kuin maastoonkin mätäneminen. Pihan ja kodin siivouksen ja uudistamisen suhteen vähän kerrallaan on ollut myös erittäin toimiva motto. Kaikkea ei vain jaksa kerralla.

Nyt pitää lähteä nukkumaan, että jaksaa uuden hektisen viikon taas rynnistää läpi. Siksi kirjoitinkin tänne nyt sen verran kerrallaan, kuin jaksoin ja ehdin. Onneksi kiireet eivät ole ikuisia. Pian tämä hoppu hyytyy. Niin se vain on 👍.