Laurinmäkeä ja työn imua

Olen puhertanut tämän viikon vuoroin kiireessä ja vuoroin työn imussa. Näiden kahden olotilan välinen ero on välillä hienon hieno, toisinaan ihan järkyttävän suuri. Tällä viikolla kyse on ollut pienestä sävyerosta.

Kiireessä sitä puskee eteenpäin pienessä (negatiivisessa) paineessa (kun on pakko). Työn imussa puskeminen tulee omasta innostuksesta, kun ei malta pysähtyä, vaan päättää ehtiä tekemään vielä ihan vähän. Kyse on pienen pienestä aikatauluerosta. Liian pienet siirtymä- ja palautumisajat vievät negatiiviseen kierteeseen, ihan pienen pieni lisäväljyys aikataulussa kallistaa vaa'an jo työn imun puolelle.

Kysymys on myös valinnoista - mikä on omaa valintaa, mikä ulkoa annettua. Oma valinta moitivoi ja sitouttaa ihan eri tavalla kuin jokin ulkopuolelta tuleva pakko.

Mutta enimmäkseen olen tällä viikolla kulkenut työn imun puolella, erityisesti tänään :-)



Tähän väliin laitan kuvia Janakkalan Laurinmäen reissulta.

Torpparimuseossa on nähtävänä vanhoja torppia ja muita rakennuksia, työkaluja, rekiä jne.

Kaikissa rakennuksissa on kyltti, jossa kerrotaan tarkemmin rakennuksen taustasta ja historiasta.

Tuulimyllykin on siirretty tänne jostain muualta.

Laurinlähde oli toinen paikalla sijaisevista lähteistä. Lähteen pinta oli korkealla ja siitä valui vettä lähiympäristöön pieninä noroina.

Tällä kammatulla ja huolitellulla luontokappaleella oli jokin nimikin. siitä erottaa nopeasti silmät, nenän / kuonon ja hiukset :-)

Luontopolku myötäilee suuren osan matkasta juoksuhautojen reunaa.

Laurinmäen päältä avautuu parhaista kohdista kaunis ja värikäs syysmaisema.

Kuvan mittasuhteet hämäävät. Juoksuhauta on oikeasti ihan syvä ja kohtuullisen leveäkin. Tässä kuvassa ei ole hyvää mittasuhdetta antavaa kohdetta. Puutkin näyttävät niin ohuilta ja nuorilta, vaikka ovat oikein kunnon isoja puita.

Eilen kävin taas Helsingissä toimistolla. Aamulla työskentelyhytissä kanssani istui nuori mies, puku päällä ja teki selvästikin töitä kannettavalla tietokoneellaan. Minun flunssani nuhineen ja yskineen alkaa vähitellen taittua. Hieman vain, mutta kuitenkin. Tällä matkaseurallani oli kunnon nuha ja huolestuneena katselin Tikkurilan tienoilla hänen käyttämäänsä nuhjuisen ruhjuista ja perusteellisesti käytettyä nenäliinaa. 

Emomainen ajatus kulki päässäni niin, että tuon täytyy olla miehen viimeinen nenäliina, muuten hän ei yrittäisikään käyttää sitä. Minulla oli runsaasti, todella runsaasti nenäliinoja - isossa ja pienemmässä matkapaketissa. Mieleni teki tarjota tuo pieni matkanenäliinapaketti hänelle. Mutta ymmärsin, että se voisi myös vaikuttaa turhan tungeksivalta hoivaamiselta ja aikuisen ihmisen reviirille tungeksimiselta. Pähkäilin puoleen ja toiseen ja yritin päättää, mikä olisi vähiten väärä tapa toimia.

Lopulta poistuin kaikkine nenäliinoineni nuorelle miehelle sanaakaan virkkamatta junasta Pasilassa. Eihän hän tiennyt minun olevan varsinainen nenäliinakuningatar... 

Mitä sinä olisit tehnyt minun asemassani? Entä hänen asemassaan, jos olisin tarjonnut nenäliinoja? Kyllä elämä on pullollaan vaikeita tilanteita...