Hitaasti ja hieman passiivisestikin etenevän kirjalistani ytimessä on juuri nyt ollut Katja Myllyviidan Häpeän hoito. Kiila-kuntoutuksen rautainen psykologi Elisa suositteli tätä kirjaa minulle ja se on ollut aivan täysosuma.
En olisi osannut arvatakaan kuinka ytimeen ja syvälle tuo kirja osuisi. Löysin sieltä itseni ja menneisyyteni moneen kertaan. Sen myötä löysin myös paljon ajattelemisen aihetta, ihan ratkaisumallejakin. Erinomainen kirja minulle juuri tähän elämänvaiheeseen.
Joskus sitä kuvittelee jo käsitelleensä vanhat ongelmansa ihan loppuun asti ja sitten ne nostavatkin päätään uhmakkaina kuin mitkäkin. Tuollainen ylläri-pylläri sotkee pasmat ihan kunnolla. Itsensä kyseenalaistaminen on silloin ihan primitiivireaktio.
Itsemyötätunto on isona teemana tuossa kirjassa. Sitä olen opetellut jo kauan, mutta kirjassa on paljon muutakin. Paljon työstettävää minulle, vaikka olen paljon kirjallisuutta kahlannut.
Asiasta kolmanteen:
Joutsenet kävivät taas ruokailemassa lammella parin päivän ajan. Paikalle kerääntyneet kännykkäkuvaajat ajautuivat liian usein liian lähelle niitä ja niinpä joutsenet päättivät poistua jonnekin muualle. Olen luontokuvausaikojeni alkuvaiheissa ollut aikamoinen hätähousu. Lähelle on (omasta mielestä) pitänyt mennä eikä minulla ole ollut käsitystä noiden eläinten sietokyvystä. Myöhemmin vasta tajusin kömpelyyteni.
Kännykkäkameroiden heikko zoomauskyky houkuttaa lähestymään kovasti, mutta se ei ole kenenkään kannalta kestävä ratkaisu. Läheltä voit kuvata, jos olet paikalla jo ennen eläimiä ja ne saapuvat sinne sinun jälkeesi. Silloin hienovaraisesti ja hiljaa voit kuvata niitä lähempääkin. Jälkikäteen lähestyminen kannattaa jättää suotuisaan välimatkaan.
Luontohavainnoistani jaan tällä kertaa pesää rakentelevan naakan. Savupiipun kupeessa se tiiraili tilannetta sopivan pesärisun kanssa 😊.
Ihanaa alkavaa huhtikuun viimeistä viikkoa!