Sukkatalkoissa - miten lahjan vastaanottaminen voikaan olla niin vaikeaa?

Marras- ja joulukuu ovat minun kalenterissani tuhdin täyteläisiä kuukausia. Tuohon jaksoon mahtuu niin henkilökohtaisia kuin työhönkin liittyviä paineita. Kalenteri on täytetty ääriään myöten, eikä oma suorituskyky pysy ollenkaan tavoiteaikataulussa.

Tänään oli hektinen ja tiivis työpäivä. Sen jälkeen varasin ajan lääkäriltä (odottanut jo kauan) ja tilasin äidille hänen pankistaan lisää maksupalvelukuoria (kyllä tässäkin sai jonottaa). Vein pienen sukkapaketin postiin, hain joululahjatilauksen postin noutopisteestä (johon ei siis voinut jättää paketteja) ja hain tilaamani valokuvat valokuvausliikkeestä. Serkkuni Satu lupautui ystävällisesti ja ilman pyytämistä keräämään isäni nuoruuteen ja lapsuuteen liittyviä kuvia omien vanhempiensa arkistoista. Tästä lisää myöhemmässä julkaisussa.

Olosuhteiden myötä sukkatehdas on taas käynnistellyt toimintaansa. Muutamat sukat ovat sieltä jo putkahtaneet ulos, hyvin yksinkertaisella mallilla tosin.

Äiti pyysi villasukkia. Hänelle tein ruskeavalkoiset sukat (keskellä). Ne sitten joko miellyttävät tai sitten eivät.

Punaiset sukat on tehty osin työkaverilta saaduista langoista ja omista hankituista (raidat). Ne menevät peruslangan lahjoittaneelle työkaverille. Hän ei onneksi nurise vastaan 🥰.

Siniset sukat syntyivät monipolvisen keskustelun jälkeen. Toinen työkaveri heitti ehdotuksen sukista ilmaan ja tartuin siihen. Myöhemmin hän ihmetteli, että "Oletko tosissasi?" Kävimme pitkän keskustelun siitä, mistä pitää maksaa ja mistä ei. Ja jääkö joku kiitollisuuden velkaan, kun joku toinen neuloo hänen lapselleen sukat. Minä en huoli sukistani maksua, jollei siitä ole erikseen etukäteen sovittu. Eikä kukaan jää mihinkään kiitollisuuden velkaan. Ei huolta.

Lahjan antaminen on ihanaa, mutta sen vastaanottaminen on nähtävästi hieman vaikeampaa.

Onko sinulla ajatuksia siitä, miten lahjan voi antaa toiselle ilman tunnetta siitä, että joku jäisi kiitollisuuden velkaan? Kaikki hyvät tärpit ovat tervetulleita!

Upeaa joulun odotusta!

Lahja tuli :-)

Matka Tallinnaan pojan kanssa on varattu. Olen tyytyväinen, että olen saanut homman etenemään.

Paketti-ilmoitus tuli eilen. Noudin paketin heti kotipaikkakunnalle saapumisen jälkeen ja kotona ilta sujui valmistellen. Se oli siis se syntymäpäivälahjani, joka nyt jo saapui. Ja sehän on siis kamera. Eilisilta meni akkua ladatessa. Tänään pääsin kokeilemaankin sitä hieman, mutta illalla pimeässä se ei ollut kovin tuloksekasta. Oikea yritys sitten viikonloppuna :-)

Päädyin kameraan, sillä objektiivit eivät tärpänneet. Hyvä laajakulma olisi maksanut reilut tuhat euroa, mutta aika vähän minä laajakulmaa nykyään käytän. Käyttäisinkö enemmän, jos hankkisin hyvän? Vaikea sanoa. Pohdin myös vähän pitempää putkea. Canonin 500 mm putki maksaa käytettynäkin noin 5 000 euroa. HUH!

Siis kamera. Canon eos 7d mark ii. Sen kanssa harjoitellaan lähiviikot. Sen avulla 400 mm putkeni ulottuvuus kasvaa 520 mm:stä (nykyinen kroppikerroin 1,3) 640 mm:n (kroppikerroin 1,6). Eli yli sadan millin pidennys putkeen paljon, paljon halvemmalla. Lisäksi paljon sellaista, mitä vanhassa kamerassani ei ole. Lisäksi vanha kamera jää käyttöön - liian vähän siitä olisi saanut hyvitystä käyttöarvoonsa verrattuna.

Uusi kamera on pienempi, kevyempi ja hiljaisempi kuin vanha kamera. Se ottaa myös 10 kuvaa sekunnissa ja minulle se riittää hyvin. Kroppikenno on lintukuvauksessa enemmän edukseen kuin täyskenno. Vanhalla kameralla ei saa videokuvaa, mutta nyt voi pitkillä kuvausretkillä pitää valmiudessa kahta runkoa eri objektiiveilla.

Kyllä kannatti vanheta ;-)

Uusia kuvia odotellessa viime viikonlopun käpytikka.