Marras- ja joulukuu ovat minun kalenterissani tuhdin täyteläisiä kuukausia. Tuohon jaksoon mahtuu niin henkilökohtaisia kuin työhönkin liittyviä paineita. Kalenteri on täytetty ääriään myöten, eikä oma suorituskyky pysy ollenkaan tavoiteaikataulussa.
Tänään oli hektinen ja tiivis työpäivä. Sen jälkeen varasin ajan lääkäriltä (odottanut jo kauan) ja tilasin äidille hänen pankistaan lisää maksupalvelukuoria (kyllä tässäkin sai jonottaa). Vein pienen sukkapaketin postiin, hain joululahjatilauksen postin noutopisteestä (johon ei siis voinut jättää paketteja) ja hain tilaamani valokuvat valokuvausliikkeestä. Serkkuni Satu lupautui ystävällisesti ja ilman pyytämistä keräämään isäni nuoruuteen ja lapsuuteen liittyviä kuvia omien vanhempiensa arkistoista. Tästä lisää myöhemmässä julkaisussa.
Olosuhteiden myötä sukkatehdas on taas käynnistellyt toimintaansa. Muutamat sukat ovat sieltä jo putkahtaneet ulos, hyvin yksinkertaisella mallilla tosin.
Äiti pyysi villasukkia. Hänelle tein ruskeavalkoiset sukat (keskellä). Ne sitten joko miellyttävät tai sitten eivät.
Punaiset sukat on tehty osin työkaverilta saaduista langoista ja omista hankituista (raidat). Ne menevät peruslangan lahjoittaneelle työkaverille. Hän ei onneksi nurise vastaan 🥰.
Siniset sukat syntyivät monipolvisen keskustelun jälkeen. Toinen työkaveri heitti ehdotuksen sukista ilmaan ja tartuin siihen. Myöhemmin hän ihmetteli, että "Oletko tosissasi?" Kävimme pitkän keskustelun siitä, mistä pitää maksaa ja mistä ei. Ja jääkö joku kiitollisuuden velkaan, kun joku toinen neuloo hänen lapselleen sukat. Minä en huoli sukistani maksua, jollei siitä ole erikseen etukäteen sovittu. Eikä kukaan jää mihinkään kiitollisuuden velkaan. Ei huolta.
Lahjan antaminen on ihanaa, mutta sen vastaanottaminen on nähtävästi hieman vaikeampaa.
Onko sinulla ajatuksia siitä, miten lahjan voi antaa toiselle ilman tunnetta siitä, että joku jäisi kiitollisuuden velkaan? Kaikki hyvät tärpit ovat tervetulleita!
Upeaa joulun odotusta!
Tuo on vaikea kysymys. Meillä on mökillä yhteinen porakaivo kolmen mökkinaapurin kanssa. Kaivo on meidän tontilla ja meille tulee sähkölasku siitä pumpusta joka pumppaa veden ylös maasta. Me maksamme sen ja muut osakkaat maksavat sovitun osan laskusta sitten meille. Yksi osakas ei ollut moneen vuoteen maksanut osuuttaan, mutta sitten hän ehdotti kerran että hän voisi laskea veneemme vesille ja syksyllä vetää sen ylös, hänellä kun on nelivetoauto jolla nosto käy hyvin. Nyt voisi ajatella että me ollaan sujut, mutta minä olen jo ruvennut miettimään, että pitäisikö meidän jollain lailla korvata hänelle tuo veneen nosto. Siis näin ajattelen vaikka hän on meille velkaa monen vuoden osuutensa sähköstä. Tällaisia me olemme, eikä muuksi muututa (tai siis minä olen. Mieheni ei asiaa edes ajattele. Miehet pääsee aina helpommalla, kun ne ei mieti niin syvällisesti asioita, ehkä)
VastaaPoistaPitää vielä lisätä, että nyt hän on jo auttanut veneen kanssa useamman vuoden ja se onkin sovittu hänen osuudekseen sähköstä.
PoistaMikä on naisen mielestä syvällistä, on monen miehen mielestä vain turhan monimutkaista 🤭.
PoistaMainiota, että olette löytäneet yhteisen sävelen!
Tuttua pohdintaa. Lahjojen antamisesta ja saamisesta tulee helposti melkoista kilpavarustelua. Itse tykkään antaa tekemiäni juttuja täysin ilman vastinetta. Kudon sukkia ja pipoja, syksyllä säilön. Aina tulee tehtyä yli oman tarpeen, joten miksi ei ilahduttaisi muita. Tunnistan itsessänikin tarpeen korvata saamani asiat jollain tavoin toiselle. Naapurin kanssa meillä on löytynyt aika hyvä tasapaino. He tuovat meille keräämiään sieniä ja Marit käy leikkaamassa Ukkokullan hiukset. Minä taasen pidän heidät villasukissa ja leipoessani vien lämpimäiset heillekin. Kyse on minusta enemmänkin oravannahkakaupasta kuin varsinaisista lahjoista. Meistä jokainen on jossain elämänsä vaiheessa saajana ja antajana.
VastaaPoistaEhkä sukat saaneelle työkaverille voisi sanoa, että hänen vuoronsa antajana saattaa tulla jossain vaiheessa, joten jääköön vastapalvelus myöhemmäksi. Ei se välttämättä hänen kiitollisuudenvelkaansa taltuta. Tällaisissa tapauksissa antamiseen kytkeytyy helposti oman työn vähättely (ota nyt,kun näitä sukkia nyt tulee liukuhihnalta). Sääli, sillä itse ainakin sisällytän tekemisiini ylen paljon tunnetta.
Minä olen mahdottoman pihi omien sukkieni kanssa, en jaa niitä helposti. Mutta jos joku mukava tuttu sattuu sanomaan minulle, että voi, kunpa hänelläkin olisi joku, joka tekisi hänelle sukat, niin kyllähän minä mielelläni tarjoudun ne tekemään tai kaivamaan valmiiden sukkien korista, jos sopivat sattuvat löytymään 😊. Siitä eteenpäin alkaa sitten se vaikea osuus ja jonkin verran neuvottelua, kun toinen alkaakin perumaan puheitaan ja tarjoamaan rahaa.
PoistaNämä ovat näitä satunnaislahojen saajia. Tavanomainen ja pitkäaikainen yhteistyö sujuu monen kanssa helpommin.
Minusta olisi kiva ajatella, että sen sijaan, että saisin vastalahjan, lahjan saaja voisi jossain vaiheessa itse pistää puolestaan hyvän kiertämään silloin, kun joku on jonkun sellaisen asian tarpeessa, mikä on itselle helppo juttu toteuttaa. On tosi hyvä fiilis, kun pystyy ilahduttamaan toista pienellä jutulla. Mutta sukkiani ei saa kukaan, joka ei niitä kaipaa 🤭.
Haa. Olihan siulla täällä enemmänkin sukkia. :)
VastaaPoistaOli, oli! Mutta joululahjoiksi näistä ei suoraan päädy mitkään.
PoistaJoskus on kiva yllättää ihminen, joka ei yhtään osaa odottaa lahjaa - ja jos joku yllättävä ihminen antaa mulle lahjan, niin voi että tulee stressi että miten korvaisi! Oon yrittänyt kääntää ajatuksiani niin, että koska minä itse nautin siitä, että olen ajatuksella jonkun lahjan jollekin antanut, niin ehkäpä se minua lahjonut ihminenkin saa iloa ihan vaan siitä antamisesta. Eikä edes odota mitään takaisin.
VastaaPoistaYhdet sukat on ilmeisesti olleet niin hieno lahja, että päätyivät seinälle :)
Pyyteetön ja pyytämätön lahjan saaminen (ja jopa vahingossa pyydetty) ovat kovia kokemuksia, jotka antavat polttoainetta elämään. Suora näkymä ihmisyyden ytimeen: antamiseen, pyyteettömyyteen ja osin tunteellakin arviointiin.
PoistaLahjan antamiseen kuuluvat suurin piirtein samat elementit. Suosittelen harrastamaan 🥰
Kirjoitin sinulle pitkän kommentin, joka katosi bittiavaruuteen. Pöh!
VastaaPoistaMinulle toimii termi yllätyslahja. Käytän sitä itse ja minuun on käytetty sitä. Tavallisesta lahjasta tulee sellainen olo, että olisiko minulla pitänyt olla vastalahja. Yllätyslahjaanhan on vaikea varautua juurikin yllätyksen vuoksi.
Minä olen oppinut ottamaan vastaan yllätyslahjoja. Minulla on ystävä, joka on kova yllätyslahjojen antaja. Usein ne ovat jotain pientä, mutta tilanteeseen niin sopivaa. Kun sain uuden työsuhdeauton, sain kaveriltani yllätyksenä siihen wunderbaum tuoksun nimeltä uusi auto :)
Minä sain viime kevättalvella kaveriltani hänen tätinsä tekemät sukat. Ne ovat olleet jalkaani aivan täydelliset. Näin etätyöaikana on tullut käytettyä villasukkia paljon normaalia enemmän. Meidän karhea laattalattia suorastaa syö sukkia. Olen jo parsinut kyseisiä villasukkia kahdesti, mutta kyllä ne hajoavat jalkaan. Laitoin ystävälleni viestiä ja kuvan sukista, että mitä pitäisi tehdä, että saisi uudet sukat. Ystäväni oli lähettänyt kuvan tädilleen, joka toi seuraavalla vierailulla ystävälleni kaksien uusien sukkien sijasta myös kolmannet. Ne ovat minulle :) Ihana täti.