Kallioista sielumaisemaa Mussalossa - ja tyttären syntymäpäivä 💖

Ihan Suomen parhaita merenrantakallioita löytyy Kotkan kaupungin Mussalossa. Tämä taisi olla kolmas tai neljäs kerta, kun kävin tuolla vierailemassa. Edelleen koskettaa ja kutsuu uudelleen. 

Täällä on varmaankin pientä ruuhkaa kesällä kauniilla kelillä. Isoilla kallioilla riittää tilaa aika monen monelle piknikille.

Täällä olen ainakin kahdesti vieraillut kuumassa tyvenessä. Merellä ei selvästikään kuitenkaan aina tuule - ainakaan rannalla. Harvoin meren rannalla joutuu keventämään vaatetustaan.

Meren rannalla kallion ja rantakivien lomassa sielu lepää ja silmä iloitsee. Tänne pitäisi ehtiä joskus ihan istumaan, kuuntelemaan, katselemaan ja tunnustelemaan tuulen virettä iholla. Laitetaan tämä reissulistalle 👍.

Toki, jos ei tykkää kivistä ja kalliosta, tänne ei yhtään kannata tulla. Vieressä olevasta Haminan kaupungista löytyy hiekkarantaa, jos se kutsuu paremmin. Kotkan kaupungissa on myös mahtavan upeita puistoja, jos kaupunkimiljöö sytyttää enemmän 💖.

Kallio jatkuu rannan jälkeenkin matkalla mantereelle. Tallattu polku näkyy tässä selvästi.

Tähän aikaan 'muutama' vuosi sitten olimme paikallisessa sairaalassa ihan tosissaan tyttären syntymän kanssa. Synnytys oli käynnistynyt jo päivällä, jolloin kävimme varmuudeksi sairaalassa tarkastuksessa. Aikeenamme oli mennä synnyttämään hänet naistenklinikalle Helsinkiin niin kuin veljensäkin aikoinaan. Sinne matkaa oli sata kilometriä, lähimpään keskussairaalaan ehkä noin 400 metriä?

Naistenklinikalla vauvat viettivät yöt omissa tiloissaan ja sairaalassaoloaika toisen lapsen kohdalla oli pari yötä. 'Kilpailutin' lähisairaalaa ja sieltä luvattiin vauvan yöpyminen samassa huoneessa ihan vieressä ja kotiutuminen seuraavana päivänä, jos kaikki olisi ok. Lähikeskussairaala veti tässä pitemmän korren. Emme lähteneet ajamaan Helsinkiin.

Nyt lapsi on jo erittäin pätevä aikuinen omassa ammatissaan ja vallan ihana ihminen (kuten tuo ensimmäinenkin lapsemme).

Minäkin uskon olevani oikein pätevä omassa ammatissani. Nyt vanhempani ovat kuolleet, eivätkä ole enää mitään mieltä osaamisistani. Juuri ennen heidän kuolemaansa minun osaamiseni ei onneksi ollut tärkeimmässä roolissa. Mahtavaa, että ehdittiin kohdata vaikka kuinka kovastikin muistisairauksien merkeissä. Ehdin saada arvostuksen kummaltakin vanhemmalta. Tavallaan se on tärkeää, tavallaan ei. Kiva, että sain arvostusta, mutta selviäisin ilmankin.

Lopun ajan arvostus tuli kuitenkin puskista ja ihan ekstrana. Se on aitoa ja arvostan sitä 💖

Vanha valokuva lapsuudestani

 Mummi, minä ja isä. Kuva on otettu kännykällä vanhasta valokuvasta.

Näyttää olevan minun syntymäpäiväjuhlani. En saa laskettua kuvasta kynttilöiden määrää. Neljä tai viisi vuotta?

Kuva on meiltä kotoa. Tunnistan maton ja kahvikupit.

Isä oli 29,5 vuotta, kun synnyin. Hänen ikänsä voi arvioida siitä.

Kakku on varmasti äidin leipoma. Äiti leipoi hyviä kakkuja. Oikealla näkyy minun pikkukuppini. Muistan sen ihan ihmeellisen hyvin. Onkohan se vielä tallessa?

Ihailen tässä nyt kovasti kuvassa päälläni olevaa neuletakkiani. En tietenkään muista siitä mitään, mutta se näyttää todella hienolta meidän työläisperheemme elintasoon nähden.

Kuvan mummi on isän äiti, hänen luonaan olin paljon hoidossakin isän käydessä töissä heidän kotinsa lähellä. Mieleen on jäänyt niistä ajoista vain pelkästään hyviä muistoja. Ne olivat minulle hyviä aikoja.

Löysin tämän kuvan äidin ja isän kotoa selatessani valokuvia. Kukaan ei tätä siellä tarvitse, joten ajattelin ainakin lainata sitä niin kuin muutamaa muutakin kuvaa. Niistä voi teettää valokuvaamossa hyvin uudet kuvat tai kerätä niitä vaikka kuvakirjaksi.

Joka vanhoja muistaa...