Mummi, minä ja isä. Kuva on otettu kännykällä vanhasta valokuvasta.
Näyttää olevan minun syntymäpäiväjuhlani. En saa laskettua kuvasta kynttilöiden määrää. Neljä tai viisi vuotta?
Kuva on meiltä kotoa. Tunnistan maton ja kahvikupit.
Isä oli 29,5 vuotta, kun synnyin. Hänen ikänsä voi arvioida siitä.
Kakku on varmasti äidin leipoma. Äiti leipoi hyviä kakkuja. Oikealla näkyy minun pikkukuppini. Muistan sen ihan ihmeellisen hyvin. Onkohan se vielä tallessa?
Ihailen tässä nyt kovasti kuvassa päälläni olevaa neuletakkiani. En tietenkään muista siitä mitään, mutta se näyttää todella hienolta meidän työläisperheemme elintasoon nähden.
Kuvan mummi on isän äiti, hänen luonaan olin paljon hoidossakin isän käydessä töissä heidän kotinsa lähellä. Mieleen on jäänyt niistä ajoista vain pelkästään hyviä muistoja. Ne olivat minulle hyviä aikoja.
Löysin tämän kuvan äidin ja isän kotoa selatessani valokuvia. Kukaan ei tätä siellä tarvitse, joten ajattelin ainakin lainata sitä niin kuin muutamaa muutakin kuvaa. Niistä voi teettää valokuvaamossa hyvin uudet kuvat tai kerätä niitä vaikka kuvakirjaksi.
Joka vanhoja muistaa...
Oi, miten söpö pieni rusettipää olet ollut.
VastaaPoistaVähävaraisesta työläisperheestä minäkin olen kotoisin. Vaatteita oli lapsuudessani huomattavasti vähemmän, kuin nykyisin. Neuleita kuitenkin enemmän, koska aina oli joku mummu tai täti niitä kutomassa. Ehkä sinunkin neuletakkisi on jonkun läheisen tekemä?
Ota ihmeessä kuva talteen. Ainakin siksi aikaa, kun teetät siitä itsellesi kopion. Sisareni vei muiden mielipidettä kysymättä vanhempieni kuvat. Sellaisetkin, jotka on otettu ennen sisaren syntymää. Meillä oli veljien kanssa puhe, että skannaisimme kuvat jaettaviksi kaikille. Nyt se ei enää ole mahdollista. Harmillista.
Kiitos, Between!
PoistaNeuletakin tekijäksi tai ainakin antajaksi ajattelin mummiani, mutta oikeasti minulla ei ole mitään hajua. Äidillä on ollut kymmenen sisarusta, joten otaksun, ettei hänen äidillään ole ollut mahdollisuuksia neuloa lasten lapsille mitään. Muistaakseni hänellä oli myös nivelreuma. Ainakin häntä pienenä hoitelin ja suunniteltiin mummin kanssa, että ryhtyisin lääkäriksi. Paha haavojen ja veren aiheuttama huonovointisuus ja melkeintä paniikki olivat niitti niille suunnitelmille.
Kummitädiltäkin olisin ehkä saattanut saada tuon neuletakin, mutta hänenkään kanssa emme ole olleet yhteydessä vuosikymmeniin.
Kuvasta teen kopion, se säilyy varmasti kauemmin kuin tämä kuvavanhus. Meitä jälkeläisiä on vain kaksi ja olen myös aivan varma, ettei veljeni halua tätä kuvaa itselleen. Varmistelen silti kaikkien kuvien osalta tasapuolisen saatavuuden. Kaikkea pitää ajatella myös meidän perillistemme näkökulmasta.
Vanhat valokuvat on niin hienoja! Niissä on upeat värit ja hetki vangittuna sellaisena kuin kuvaushetkellä sattui olemaan. Filmikameralla ei otettu kymmeniä kuvia, että tulee täydellinen kuva, saatika käsitelty kuvaa jälkikäteen.
VastaaPoistaOlet saanut soman rusetin päähäsi ja päällä kaunis angora(?)takki. Ihana kuva <3
Kiitos, Marja!
PoistaMuista hyvin filmikameran rajatut mahdollisuudet. Monesti jotkut kuvat eivät vain onnistuneet, siinä meni aina hukkaan sen hetken taltiointi. Kuten se, kun olin nenäleikkaukseni jälkeen parikymppisenä sairaalassa ja kasvoni olivat sen seurauksena läpeensä turvonneet. Poikaystäväni (nykyinen mieheni) otti minusta silloin kuvat, mutta ne eivät jostain syystä onnistuneet. Omalla tavallaan surullista, toisaalta taas onnekasta 👍.
Kuvien rajauskin on nykyään helpompaa, kun jokaisen kuvan jälkeen tulosta voi tarkastella saman tien. Myös tietoisuus hyvästä kuvan asettelusta on paljon aikasempaa parempaa.
Tuo on totta, mitä kirjoitat. Sitä paitsi ainakin meidän suvussa on sellaisia henkilöitä, jotka jotenkin onnistuvat laittamaan silmät kiinni liki kaikissa kuvissa. Joten digillä ehkä saattavat jossain kuvassa, ja oikein hyvällä tuurilla, olla silmät auki :D
PoistaNiin suloinen kuva ja sinä olet tosi suloinen pikkutyttö.
VastaaPoistaKiitos, Marja!
PoistaMahtavaa, että on kuvia muistuttamassa niistä hyvistä hetkistä, joista itsellään ei ole mitään muistikuvaa.
Tärkeä hetki suloiselle pikkutytölle!
VastaaPoistaKiitos, Ripranie!
PoistaOn aivan mahtavaa löytää lapsuutensa tähtihetkiä tällä tavalla. Muuten niitä ei minun mielessäni olisi. Meillä ei koskaan keskusteltu tällaisista hetkistä tai ainakaan muisteltu niitä.
Tästä kuvasta teetän kopion ja talletan siitä kopion omaan sydämeeni 💖
ihana rusettipää ja minä taisin olla samanlainen pienenä. Äitini puki minut ja siskoni aina samanlaisiin itsetehtyihin leninkeihin ja rusetit päähän; työläisperheestähän minäkin:)
VastaaPoistaKiitos, Irkku!
PoistaMinun vaatemuistini on onneton, kuten on kiinnostuksenikin vaatteisiin aina ollut. Olen yrittänyt terästäytyä tässä suhteessa, sillä noita vaatteita pitää vain arjessa (kuin juhlassakin) käyttää. Vanhat valokuvat ovat parasta muistiani menneisyydestä tässä suhteessa.
Vanhoja valokuvia pitäisi useamminkin muistaa katsella. Joka kerta kun jotain vanhaa albumia selaa, miettii miksei tee sitä useammin. Voin ihan kuvitella tunnelmasi tuolla kuvanottohetkellä<3
VastaaPoistaKiitos, Kristiina!
PoistaMinäkin voi kuvitella omassa mielessäni tuon kuvan tunnelman. Äiti on kireä. En muista häntä rentona tällaisissa tilanteissa koskaan. Toki ulospäin hän on varmasti ollut hurmaava, kuten aina.
Äiti ei yhtään tykännyt mummista ja sen on täytynyt tuntua ilmapiirissä. En yhtään tiedä, havaitsinko sen itse jo silloin.
Ihana muisto;-)
VastaaPoistaKiitos, Anne!
PoistaKannattaakin tehdä kopioita. Ei tule sanomisia jälkikäteen. Olen törmännyt myös sellaiseen ettei kuvia saa lainaksi vaikka kuinka lupaa palauttaa ne tai sanoo että tulee kylään siksi aikaa kun ottaa kopiot tai kuvaa ne uudelleen.
VastaaPoistaPerikunnilla on ihmeellisiä taipumuksia heittäytyä kummallisiksi pienistä ja hyvin helposti sovittavista asioista. Surullista.
PoistaTälläset vanhat valokuvat ovat aarteita!
VastaaPoistaOlet sinä ollut niin nätti tyttö!
Mullakin on muutamia kuvia lapsuudestani, mutta ei montaa, koska meillä ei varmaan ollut silloin edes kameraa.
Meitä sisaruksia on kolme, ja joskus aikoinaan kuvia jaoimme keskenämme, mutta ollaan nyt myöhemmin niitä toisillemme lähetelty ja onkin ollut kiva huomata, että tollanenkin kuva oli olemassa.
Noista vanhoista valokuvista vielä sen verran, että olisi silloin , kun vanhemmat vielä elivät, pitänyt kirjoittaa kuvan taakse, että ketä kuvassa on. Nyt ei ole ketään, keneltä kysyy, kun molemmat ovat jo kuolleet.Meilläkin on paljon sellasia kuvia, ettei tiedetä, ketä kuva esittää, mikä nyt harmittaa.
Hyvää syyskuun loppua sulle!
Kiitos, Harakka!
PoistaMielessäni olen sama nätti tyttö edelleenkin. Vähemmän huoliteltuna, sillä äidin tiukat opit eivät ole menneet perille. Mutta ehjänä tai ainakin melkein 💖.
Meillä ei juuri vanhoista ole puhuttu eikä vanhoja valokuvia käyty läpi. Äiti ei keskustellut aiheesta (tai en tiedä, en koskaan uskaltanut viedä keskustelua sinne asti). Isän kanssa mistään ei päässyt keskustelemaan kahden. Nyt hän ei muista enää paljonkaan.
Söpö :) tuohon aikaan ei räpsittykään kuvia muuten vain, minusta ei ole ainakaan montaa kuvaa lapsena. Muistan isän kameran, missä oli tarvittaessa muovinen kertakäyttöinen salamakuutio, joka suli hiukan kun sen käytti. Niitäkään ei passannut tuhlata, joten mieluummin varmaan kuvattiin päivänvalolla ja ulkona.
VastaaPoistaNykyään taas taitaa harvempi teettää kuvia paperisiksi, mahtaako jälkipolville mitään jäädäkään muistoksi...
Olenkin ajatellut isäsi kuvia katsoessa, että on varmasti ollut komea mies nuorena.
Kiitos, RH!
PoistaMonet ikääntyneet miehet (ja naisetkin) ovat olleet yllättävänkin komeita ja kauniita nuorenpana. Ja varmasti omalla tavallaan myös vanhempana. Ikääntymisrajoitteiset ihmiset eivät aina osaa hahmottaa ihmisen elämän kaarta lapsuudesta vanhuuteen. Se on ikävää.
Ikuisuus sitten nuoruus ja aikuisuus ovat olleet paljon haastavampia asioita kuin moni osaisi aavistaakaan. Niistä ajoista selviäminen ei ole vai historiaa, vaan myös vahvaa selviytymistä. Nykyisinä aikoina nuoruuden ohittaneena oleminen ei ole säälittävää muumioitumista, vaan yhden sukupolven mahtavaa selviytymis- ja uudistumistaistelun voittamista matkalla uuteen aikaan.
Ilman meitä ei olisi heitä. Kunnioitetaan toisiamme.
Valokuvien kunnioittaminen ja säilyttäminen on tärkeää eikä onnistu ilman ponnisteluita. Kuinka monet valokuvat ovat haihtuneetkaan sinne jonnekin kovalevyjen poksahdellessa ikuisuuteen 😞.
Herttainen kuva! Vanhat kuvat kannattaa tosiaan "uudistaa", jotta säilyvät paremmin vielä kymmeniä vuosia. Välillä tulee ihmeteltyä tätä nykyistä kuvien tuhlausta, kun varsinkin reissuilla tulee otettua hirvittävästi kuvia - kuka niitä enää vuosien tai vuosikymmenten päästä jaksaa katsoa?!
VastaaPoistaKiitos, Hitunen!
PoistaPalasin juuri syksyiseltä lomalta ja kuvia tuli otettua enemmän kuin muutama 🙄. Niitä ei kenenkään onneksi tarvitse katsoa enää vuosien jälkeen. Blogiin tuikkaan niistä kuitenkin muutaman, kunhan pääsen siihen asti 💖.