Miten pieni ihminen voisi auttaa torjumaan ei-toivottua yksinäisyyttä?

Samaan aikaan kun poliitikot ovat huolissaan suomalaisten ikärakenteesta ja vauvojen puutteesta, minä olen huolissani yksinäisistä ja jopa syrjäytyvistä ihmisistä. En ole huolissani siitä, että ihmiset päättävät elää sinkkuina. Tunnen pahaa mieltä siitä, että kumppania kaipaavat ihmiset eivät löydä juuri edes ystäviä kumppanista puhumattakaan. Ei se ole ihme, että näissä oloissa vauvoja ei putkahtele Suomeen ennätysvauhtia eikä ikärakennekaan muutu paremmaksi.

Minun nuoruudessani iltaisin nuoret kerääntyivät torille. Lahden tori kuhisi nuorisoa niinä harvoina iltoina, kun siellä itsekin kävin. Ja autoralli torin ympäri kävi kuumana. En koskaan kysynyt, miten muut saapuivat tuonne toisiaan kohtaamaan. Sovittiinko tapaamiset torille vai saavuttiinko sinne itsekseen katsomaan, kehen siellä törmäisi. Oli miten oli, tällaisia avoimia ja yleisiä kohtaamispaikkoja ei enää ole ollut aikoihin.

Eivätkä yksinäiset ihmiset ole vain teinejä, päinvastoin. Ikä lisää yksinäistymisen mahdollisuutta. Tahaton ja ei-toivottu yksinäisyys koskettaa minua kovasti, sillä ilman onnekasta kohtaamista olisin todennäköisesti päätynyt ei-toivottuun yksinäisyyteen jo nuorena.

Haluaisin parantaa maailmaa tässäkin suhteessa, mutta tunnen itseni aika kädettömäksi ja avuttomaksi. En tiedä mitä tehdä. Haluaisin tehdä pienen oman osani ensin kerran ja sitten ehkä vielä uudelleenkin. Maailman parantamisen vetovastuuseen en juuri nyt löydä itsessäni kapasiteettia ;-) Tuleeko sinulle mitään ehdotuksia mieleen?

Ihanaa joulukuun alkua!