maanantai 3. joulukuuta 2018

Miten pieni ihminen voisi auttaa torjumaan ei-toivottua yksinäisyyttä?

Samaan aikaan kun poliitikot ovat huolissaan suomalaisten ikärakenteesta ja vauvojen puutteesta, minä olen huolissani yksinäisistä ja jopa syrjäytyvistä ihmisistä. En ole huolissani siitä, että ihmiset päättävät elää sinkkuina. Tunnen pahaa mieltä siitä, että kumppania kaipaavat ihmiset eivät löydä juuri edes ystäviä kumppanista puhumattakaan. Ei se ole ihme, että näissä oloissa vauvoja ei putkahtele Suomeen ennätysvauhtia eikä ikärakennekaan muutu paremmaksi.

Minun nuoruudessani iltaisin nuoret kerääntyivät torille. Lahden tori kuhisi nuorisoa niinä harvoina iltoina, kun siellä itsekin kävin. Ja autoralli torin ympäri kävi kuumana. En koskaan kysynyt, miten muut saapuivat tuonne toisiaan kohtaamaan. Sovittiinko tapaamiset torille vai saavuttiinko sinne itsekseen katsomaan, kehen siellä törmäisi. Oli miten oli, tällaisia avoimia ja yleisiä kohtaamispaikkoja ei enää ole ollut aikoihin.

Eivätkä yksinäiset ihmiset ole vain teinejä, päinvastoin. Ikä lisää yksinäistymisen mahdollisuutta. Tahaton ja ei-toivottu yksinäisyys koskettaa minua kovasti, sillä ilman onnekasta kohtaamista olisin todennäköisesti päätynyt ei-toivottuun yksinäisyyteen jo nuorena.

Haluaisin parantaa maailmaa tässäkin suhteessa, mutta tunnen itseni aika kädettömäksi ja avuttomaksi. En tiedä mitä tehdä. Haluaisin tehdä pienen oman osani ensin kerran ja sitten ehkä vielä uudelleenkin. Maailman parantamisen vetovastuuseen en juuri nyt löydä itsessäni kapasiteettia ;-) Tuleeko sinulle mitään ehdotuksia mieleen?


Ihanaa joulukuun alkua!

18 kommenttia:

  1. Ainakin monella paikkakunnalla järjestetään Yksinäisten joulujuhla, joihin tarvitaan talkooväkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, seurakunnan Suurella Sydämellä-vapaaehtoisvälityksen kautta olin itsekin ystävänä näkövammaiselle vanhukselle edellisellä asuinpaikkakunnallani. Se oli myös sangen antoisaa. Ja ystävätoimintaahan on myös Punaisella Ristillä.

      Poista
    2. Täytyypä ottaakin tuosta yksinäisten joulujuhlasta selvää, olisiko siinä jotain, mihin voisi kantaa kortensa kekoon.

      Tuollainen jatkuva vapaaehtoistoiminta ei mahdu mitenkään kalenteriini, täytyy tyytyä johonkin vaatimattomampaan :-(

      Poista
  2. Kerro joskus tarkemmin siitä onnekkaasta kohtaamisesta! <3

    Sosiaalinen elämä on kokenut niin suuren muutoksen, että tuskin aika entinen enää palaa. Suhteet solmitaan netissä, jos solmitaan... mutta kun oon lukenu niitä kertomuksia nettideiteistä, oon miettiny onko ihmiset aina ollu niin kummallisia, vai onko nykyään enemmän outoja ihmisiä. Ehkä niistä tulee outoja, kun ne on liikaa yksin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy joskus palata tuohon onnekkaaseen kohtaamiseen vaikkapa omana siirappisen postauksenaan ;-)

      Minun nuoruudessani oli kirjekavereita ja kyllä noihin kirjekavereihin mahtui ihmeellisiä 'otuksia'. Toki ennen asiat ja maailma oli kovasti paljon yksinkertaisemman tuntuisia.

      Poista
  3. Hmm...Minun nuoruudessani lähdettiin myös ns. kartsalle elikkä sitä sanottiin Rovaniemellä "Koskikadun uitoksi", siitä löytyy netistä jopa videoita! Aloitin sen v. 1979. Enemmän tai vähemmän vakavia seurustelusuhteita löytyi! Se oli kivaa, jännittävää ja siellä näki lähes kaikki ikäluokasta! Kaikkina vuodenaikoina. Lisäksi käytiin discoissa, joita järjestettiin useissakin paikoissa. Mitä nykynuorisolle on? Opiskelijana oli kaikenlaista siihen liittyvää sosiaalista viihdykettä tarjolla ja on vieläkin, jos sitä haluaa! TIedän omien tyttärien kautta. Luulen, että digimaailma eristää pitkälti toisista ihmisistä ns. aidossa kohtaamisessa, vaikka some, pelit jne. ovat näennäisesti sosiaalisia. Keskusteleminen alkaa olla aika vaikeaa osalle porukasta. Pelkkä kyllä/ei eivät vastauksina vie pitkälle. Aikuisille ja vanhuksille, jotka kokevat yksinäisyyttä asia voi olla monimutkaisempi. Onnellinen, aktiivinen ja hyvinvoiva ihminen huomataan ja on tavoiteltava ystävä! No, moni ei ole mitään noista. On sairautta, raskaita kokemuksia, taloudellisia huolia jne. Sitten sekin on tosiasia, ettei sieltä kotoa kukaan tule hakemaan, jos seuraa haluaa. Lisäksi se, että muuttoliike on ollut voimakasta, asutaan kaukana ns. lapsuuden/nuoruuden maisemissa...Itselläni on se tilanne, että kaikki sukulaiset,koulukaverit ja nuoruuden kamut asuvat ihan jossain muualla kun asuinpaikkakunnalla. En koe itseäni onneksi yksinäiseksi. Sosiaalisuuden tarpeen tyydyttää työ. Miten käy eläkkäällä? No, jos haluan, niin olen aina osannut saada ystäviä! Tykkään olla yksikseni, että en ole huolissani ollenkaan. Kammoan itse jostain syystä näitä hyväntekeväisyysystäviä! Jos ne jotain ihmistä auttavat, antaa mennä vaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mieki oon ollu Koskikadun uitossa :) ja Valsalla diskossa.

      Poista
    2. Samanlaiset nuoruusolosuhteet siis :-)

      Jos nykyään eristytään digimaailmaan, minä eristäydyin aikoinani kirja- ja harrastumaailmaan. Kirjat täyttivät kaikkia mahdollisia aukkoja oikeassa elämässäni, koin paljon, paljon hyvää kirjojen kautta. Toki siinä ei paljon muihin tutustuttu.

      Harrastukset olivat rutiininomaista ohjelmaa, jonka kautta löytyi tuttuja, kautta aikain vain yksi oikea kaveri. Sen sijaan harrastuksissa juokseminen vei kaiken vapaa-ajan eikä vapaaehtoisille ihmissuhteille löytynyt mitään saumaa. No, minun ihmissuhdetaidoillani ei tuota saumaa olisi varmaankaan löytynyt ilman harrastuksiakaan. Ja harrastukset - kuuluivat ohjelmoituun arkeen, suurin osa niistä ei tuottanut juurikaan mielihyvää.

      Poista
  4. Helppoa ei ole ystävän löytäminen. Olen usein miettinyt sitä että jos/kun jää yksin puolison kuoltua, niin miten omaa käyttäytymistä pitäisi muuttaa ettei jäisi ihan kokonaan "kotitontuksi". Viihdyn kotona hyvin enkä kaipaa suurimuotoisia juhlia, mutta hyviä ystäviä ei kai voi olla liikaa. Harrastusten kautta lähinnä voisi ystävä löytyä, mutta sielläkin tuntuu kuin olisi ainoa ihminen jolla ei ole koko aikaa kiire.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun ystäväni ovat tulleet putkahtaneet lahjana jostain. Ne, joiden ystävyyttä olen aktiivisesti tavoitellut, ovat kaivanneet ystäviltään jotain muuta.

      Minua ei haittaa ainakaan toistaiseksi olla yksinään ja yksin. Mutta kun joutuu olemaan yksin porukassa, se tuntuu aina pahalta, ainakin , jos se on toistuvaa.

      Menneisyydestä muistan työpaikan lounasporukat, joihin en koskaan osannut päästä. Kun kaikkia muita pyydettiin mukaan lounaalle, ihan siitä vierestänikin, viesti oli olevinaan aika selvä. Puhuin monellekin ihmiselle siitä, kuinka kurjalta minusta tuntuu jäädä aina jokaisen lounasporukan ulkopuolelle, mutta eihän se yhtään parantanut tilannetta. En koskaan oppinut, mitä olisi pitänyt tehdä päästäkseen edes kerran muiden kanssa lounaalle. Sellaista yksinäisyyttä en soisi kenellekään.

      Poista
  5. Sosiaali ihmisiltä kannattaa kysellä. Veikkaan että jos menee suoraan kadulle voi tulla aikamoisia selkkauksia.

    VastaaPoista
  6. Kysely kierrosta suosittelen minäkin. Kyllä sinua joku neuvoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä kysäistä joltakin ammattilaiselta, vaikka hieman kyynisesti ajatukseen näin ennakolta suhtaudunkin. Yritän ohittaa omat ennakkoluuloni.

      Poista
  7. Susanna, teet jo paljon, kun kirjoitat yksinäisyydestä. Ilman miestä ja lapsia olisin yksinäinen. Viimeiset 25 vuotta olen tehnyt etätyötä kotoa käsin. Kouluajan ystävät ovat kaikonneet.
    Mutta Tinderistä: Veljeni on kolmatta kertaa naimisissa. Tämä kolmas puoliso löytyi netin kautta ja on mielestäni kaikkein paras, fiksu ja empaattinen nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Risa!

      Kyllä digielämäkin voi tuoda eteen aitoja ihmisiä, ystäviä, jopa rakkaita. Uskon niin.

      Poista
  8. Hei! En ole aikaisemmin täällä käynyt, vaan nyt klikkasin tämän kirjoituksen otsikon vuoksi. Asia on ajankohtainen, ihan kun Ylekin siitä kertoo ja A-studion ohjemassa sitä käsiteltiin.
    Yksinäisyyttä on niin monenlaista, ei ole varmaan yhtä reseptiä. Ainakin kannattaisi lopettaa se kotona istuminen, kellon tikityksen kuuntelu ja itsesäälistä pitäisi päästä yli.
    Olen yksin mieheni kuoltua yli 2 v. sitten. Muutin uudelle paikkakunnalle, en vielä ole erityisemmin kärsinyt täällä yksinäisyydestä. On paljon enemmän kaikenlaista käyntipaikkaa(tapatumia, luentoja ym, näkee ihmisiä) nyt kuin entisessä kotipaikassa.
    Tinderiä en tule koettamaan :))) Enkä kysellä sosiaali ihmisiltä, voihan nämä joillekin olla avuksi.
    Tuo juttu olla yksin muiden joukossa on mullekin tuttua. Olen paljon vaihtanut uusiin työpaikkoihin ja jäänyt melkein aina vieraaksi niiden yhteisöistä. Mutta kun tapaa jonkun, jonka kanssa synkkaa, niin sen Tuntee heti. Ihan kuin ois tuntenut jo ennen.
    Nyt olen ajatellut lähteä johonkin vapaaehtoistoimintaan, menen kun tulee sopivantuntuista vastaan. Vanhusten ulkoiluttajaksi, tai kauppa-avuksi esim. Voisi tietystä lähteä jonnekin yksinäisten joulu-ruokailuun tai muuhun tapahtumaan, jos sattuis sopivaan aikaan.
    Hyvää itsenäisyyspäivän jatkoa! Iltapäivällä on torilla tapahtumajuhla. Jos sinne lähtis seuraavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Emilie - ja kiitos!

      Olet reipas, kun jaksat etsiä tapahtumia ja lykkiä itseäsi liikkeelle.
      Sitä pitäisikin tehdä aina kun voimavaroja löytyy, sillä voimien loputtua
      tuo tie on aika mahdoton.

      Olet hieno esimerkki siitä, miten elämä kantaa, vaikka heittelisikin välillä ihan liian rajusti.
      Toivottavasti pisara toiveikkaasta asenteestasi siirtyy muihin eteenpäin.

      Upeaa itsenäisyyspäivän illan jatkoa sinulle!

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)