Voihan hirvikärpänen!

Jos ennen olin absoluuttisen (ehdottoman) kriittinen hirvikärpästen suhteen, nykyään olen avarakatseisempi. Siedän rajallisen määrän hirvikärpäsiä, jos maisemat ovat sen arvoiset.

Hirvikärpäset poksahtelevat ilman varoitusta iholle kesken metsälenkin. Muutaman jaksaa ihan sienisaaliin toivossa. Isoja määriä hirvikärpäsiä ei kroppa ja mieli kestä mitenkään.Vähän on vähän. Ja enemmän on sitten enemmän.

Kun hirvikärpänen poksahtelee iholle ja vaatteille, elämys voi olla positiivinen, mikäli tunnistus osuus oikeaan heti alusta.

Jos motivaatio on suurempi kuin kammotus, motivaatio voittaa. Kannattaa kokeilla :-)

- Ai niin, ne kuvat... -

Ihana syksy metsässä!

Harva on käynyt Keijunmetsässä. Minä kävin :-) Se metsä oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Googletin netistä vanhoja metsiä ja tämä tuli yhtenä tuloksena vastaan tästä lähiseudulta.

Vanhoissa metsissä (etenkin kuusimetsissä) on tunnelmaa, joka virittää minut rentoutuneeseen ja hyvään fiilikseen. Sellaisella on aina käyttöä :-)

Metsässä on monenlaisia polkuja. Kapeat polut ovat usein eläinten tekemiä omia polkuja. Tämä oli selvästikin muurahaisten polku ;-)

Sammalmättäät ovat minun mielestäni NIIIIIN rauhoittavia. Näitä mättäitä voisi katsella kauan. Paitsi että suppilovahverokuume herää tällaisessa ympäristössä ja jalka alkaa vipattamaan eteenpäin ;-)

Kosteus ja hämähäkin seitit luovat upeita näkymiä. Niin ylhäältä päin...

Kuin alhaaltakin päin.

Ihanaa syksyn jatkoa!

Hyypiökalliolla

Kävinpä ihan kuvausressullakin. Tammelassa, Liesjärven kansallispuistossa. Kuvat ovat Hyypiökalliolta. Ja paljon oli erilaisia hyypiöitä paikalla ;-)

Maisemakuvauksessa maisema muuttuu hyvin vähän lyhyen ajan sisällä, on aikaa etsiä uusia kuvakulmia ja erilaisia asetuksia. Kuvaaminen on parhaillaan varsinaista kokeilukulttuuria ;-) Kotona näytöltä sitten näkee, mikä toimii loppujen lopuksi parhaiten.

Oikeaa kuvakulmaa etsiessä ei tule mietittyä maailman murheita. Ei edes omiaan. Keskittyminen johonkin jotakuinkin täydellisesti vapauttaa kiireestä, kurjuudesta ja velvoitteista. Ainakin siksi aikaa. Vapautuminen muusta tekee tilaa ja avaruutta omaan mieleen. Sen jälkeen on helpompaa ja hauskempaa hypätä taas johonkin aivan uuteen.

Tulihan minun suppiksia kerättyä tuoltakin reissulta, kun silmille hyppivät. Onneksi näin nuoren sienestäjämiehen, jolle keräämäni suppikset kelpasivat. Toivottavasti ilo oli molemminpuolinen.

Metsä mielen rauhoittajana

Olen heittäytynyt mukaan kiireeseen taas aivan liian isosti. Kiirehän ei lopu koskaan itsestään. Pahimmillaan se ahdistaa, parhaimmillaan viekoittelee imullaan ja onnistumisen mahdollisuuksillaan.

Onnistumisen fiilikseen tottuu kurjan helposti. Nautinnon raja karkaa niin kuin missä tahansa addiktiossa. Hyvään oloon tarvitaan aina isompi ja isompi annos. Edessä on ennemmin tai myöhemmin vääjäämätön pettymys.

Olen suorittaja. Olen ollut sitä kauan. Suoritan muunmuassa onnistumisia ja hyvää oloa. Se (suorittaminen) toimii vain harvoin. Mutta se ei ole minullekaan mitään uutta.

Jos menen metsään sienet mielessäni, matka päätyy suorittamiseksi. Jos saan venytettyä matkani tarkoituksen nautinnolliseen kiireettömyyteen, olen jo paljon paremmissa asemissa.

Siis metsään, jossa on kaunista, paljon sammalta. Ja niitä suppilovaveroita :-)

Elämä osaa myös palkita

Töissä on kiirettä - osin itse aiheuttamaa. Jos tyytyisi vähempään, olisi meno helpompaa. Mutta nyt ei malta tyytyä puolitiehen...

Koen aikamoisia säpinöitä ja täpinöitä työni kanssa juuri nyt. Kun siihen yhdistää muut elämän kiireet, täytyy todella keskittyä ja ryhdistäytyä. Yöunet eivät suju kauhealla kiireellä.

Kesän rantasipikuviin palasin. Kesän kuvissa riittää läpikäyntiä ja käsittelemistä. Onneksi niin :-)

Olen tänään palauttanut mieleeni ihmisten erilaisuutta ja palannut temperamenttien pariin. Liisa Keltikangas-Järvinen on paitsi loistava suomalainen temperamenttitutkija, myös entinen mentorini. Tuosta ajasta olen isosti kiitollinen.

Käyn läpi itseäni, lapsuuttani ja nuoruuttani erilaisista näkökohdista. Temperamentti tuo tarkasteluun aivan uusia ulottuvuuksia.

Niitä mietiskellessä kesän rantasipin kuvia. Elämä osaa myös palkita :-)

Syksy saa...

Tänään oli kaunista. Aamulla oli sumua ja lähdin aamupäivästä kuvaamaan sumumaisemia. Sumu hälveni kuitenkin pian omalta asuinalueelta poistuessa. Ei toivoakaan sumuisista maisemista :-(

Vaihdoin maisemaputken pitempään ja varauduin lintuihin.Joitakin lintuja näinkin. Kurkia oli vielä pellolla aterioimassa. Töyhtöhyypän äänet ilmaisivat niiden läheisyyden. Lisäksi kottaraisia ja naakkoja parveilemassa.

Kuvauspaikoilla oli ruuhkaa. Harvinaiseksi osoittautunut kauniin sään päivä oli innoittanut ison joukon lintuharrastajia liikkeelle. En viitsinyt tunkea itseäni jonkun toisen kuvaus-/tarkkailupaikalle, joten ajoin ohi - lopulta kotiin asti.

Perjantain ison kurkimuuton jälkeen olin kovasti tyytyväinen löydettyäni vielä kurkia. Syksy näytti muutenkin parhaita puoliaan. Vaikka saaliiksi jäi lopulta vain muutama räpsy parveilevista töyhtöhyypistä, reissu oli voimaannuttava :-)

Tavaramäärän karsimista

Tavaran karsimisvimma on ottanut minusta otteen hämärien ja sateisten päivien myötä. Kamera on saanut kiltisti odottaa, kun olen käynyt tyhjentämään varastoa tarpeettomasta. Ja sitä tarpeetonta sitten riittääkin...

Olemme asuneet tässä vanhassa rintamamiestalossa jo 23 vuotta. Rahaa ei ole ollut koskaan liikaa, mutta pitkään piti todella miettiä jokaisen pennin, sittemmin sentin, käyttö. Tavaraa ei ollut varaa haaskata. Jos jotain ei käytetty loppuun asti, niin se useimmiten laitettiin talteen - varmuuden vuoksi.

Olen myös kerännyt lasten lapsuuden aikaisia muistoja talteen senkin edestä, mitä itse jäin kaipaamaan. Vähän siinä on tainnut mopo karata käsistä vuosien aikana ;-) Lasten vanhoja piirustuksia olen nyt laittanut aika isolla kädellä pois. Kuten koulukirjat ja vihotkin ;-) Kiireessä olen varmaankin säilönyt vain kaiken ihan varmuuden vuoksi...

Ja kyllä sitä kaikkea on kertynytkin. Vuosi sitten tein ensimmäisen karsimiskierroksen. Nyt löytyi silti rutkasti lisää. Luopuminen on nyt helpompaa kuin vuosi sitten. Vuoden kuluttua palaan tähän hommaan todennäköisesti taas uudestaan.

Tavarasta luopuminen keventää oloani henkisesti. Etenkin, kun kyseessä on tavara, jota kukaan perheestämme ei kaipaa.

Välillä rynnistelen sienimetsään rauhoittumaan. Mutta illat kuluvat kepeästi tavaroita lajitellessa kierrätysasteen mukaan. En osaa vieläkään heittää käyttökelpoista pois roskien joukkoon. Kaikki kierrätyskelpoinen pitää saada matkaamaan edelleen.

Muutaman viikon aikana olen ottanut epämääräisten metsäkuvien lisäksi oikealla kameralla kuvia vain koirasta. Tässä koirulin terveiset teille kaikille :-)

Upeaa syksyn jatkoa!