Nyt on perhosbaarien aika

Muutaman pihallisen suruvaippakohtaamisen jälkeen ymmärsin, että nyt on todellakin taas jo perhosbaarien aika. Toki perhosbaarin olisi voinut pystyttää jo aikaisemminkin, mutta omien lomien vuoksi baarien perustaminen tulee lykättyä aina todelliseen tarpeeseen. Suruvaipan pysähtyminen pihassa on aina merkki ihan oikeasta tarpeesta.

Pykäsin nopeasti pystyyn ensimmäisen perhosbaarin niistä aineista, mitä sattui olemaan helposti saatavilla. Kertakäyttöolutmuki (jäämiä jostain juhlista) sai reiät reunoihinsa ja niistä läpi seiskaveikkalankaa ripustimeksi. Mukiin sisään vaahtomuovia ja viinisekoitetta. Viinisekoite koostui näissä jämäolosuhteissa maderisoituneesta punaviinistä, valkoviinietikasta (punaviinietikkaa ei ollut) ja hunajasta (fariinisokeriakaan ei ollut). Tulos oli kokeileva, vaan ei esteettinen. Pian paikalle saapui ensimmäinen amiraaliperhonen ruokailemaan kuin todistaakseen sen, ettei ulkonäöllä todellakaan ole mitään merkitystä.

Koska tuoksu kiinnosti perhosia noin helposti, seuraavaksi ohjelmassa oli lisätä baarien lukumäärää. Nyt oli aikaa miettiä hieman estetiikkaa. Olen luopunut vuosien varrella todella paljosta määrästä tavaraa ja oikeanlaisia ripustuksia oli vaikea keksiä. Kunnes muistin talven tuikkulyhdyt. Kaivoin pari niistä jouluvalosäilöistä esiin ja tein niistä hieman kauniimpia perhosbaareja.

Vaahtomuovin sijaan laitoin lyhtyihin sammalta (onneksi sitä kasvaa paikoin nurmikon seassa todella riittävästi ;-)). Viinisekoite lähti taas tuosta vanhasta maderisoituneesta punaviinistä, vartavasten ostetusta punaviinietikasta ja vihdoin taloon hankitusta fariinisokerista :-) Kaksi pikkubaaria pääsivät sembramännyn oksille odottamaan vieraita.

Nämä näyttivät heti paljon esteettisemmiltä kuin muovinen oluttuoppi vaahtomuovin kera ;-) Eläköön kaikki monikäyttöiset kausikoristeet!

Seuraavana päivänä ensimmäinen amiraaliperhonen saapui uusiin baareihin 'hörpylle'. Voiko enää kauniimpia vieraita omaan pihaansa toivoakaan? (Linnut olivat todennäköisesti käyneet yön aikana järjestelemässä sammaleita uudelleen kauniimpaan asentoon ;-))

Joko sinun pihassasi on perhosbaareja?

Riippumattoilua sielunmaisemissa

Tämän vuoden viimeisenä kesälomatempauksena kävin tutustumassa Saariston rengastiehen hyvin löyhän retkisuunnitelman kanssa. En lähtiessäni tiennyt aikatauluani enkä yöpymispaikkojani. Hieman jännitti, sillä ihan näin avoimella suunnitelmalla en ole koskaan ennen lähtenyt liikkeelle yön yli -retkelle.

Tässä maisemia matkalla Kustavista Iniöön.

Kiersin rengastietä 'väärään' suuntaan ja se näkyi jo heti alussa pienempinä ruuhkina ja jonoina. Olin varautunut yöpymään joko teltassa tai riippumatossa. Ensimmäinen mahdollinen yöpymispaikka oli leirintäalue, joka ei ikävä kyllä vastannut yhtään ajatuksiani saaristossa yöpymisestä. Rantamökit olivat hienoja, mutta teltta-alue oli minun mielestäni pieni, heidän mielestään tilava, ja kuitenkin kaukana rannasta ja meren elämyksistä. Itse asiassa ensin piti mennä karavaanarien ahtaan alueen läpi päästäkseen telttapläntille. Telttojen äänieristyksen vaillinaisuuden vuoksi vieri vieressä majoittuminen 'kaukana' merestä ei houkuttanut.

Sisäinen seikkailijani vaati jotain parempaa ja riskillä lähdin sitä etsimään ;-) Kymmenen vuotta sitten en olisi koskaan voinut edes huumorilla kuvitella itseäni tähän tilanteeseen ;-)

Saaristo on rengastiellä todella täyteen asuttua. Jos jossain rannalla olisi tyhjempää, pysäköintipaikkaa ei ainakaan kokemattomampi löydä mitenkään. Ei ollut siis mitenkään itsestään selvä rasti löytää hyvää yöpymispaikkaa.

Riippumaton voi pystyttää melkein vaikka mihin. Kalliolle, missä on puita jonkin verran, mutta ei kiinnityspaikkaa teltalle - paikka on mitä mainioin. Tässä välissä täytyy myöntää, etten ollut ennen tätä yöpynyt upouudessa riippumatossani kertaakaan ;-) Paikka löytyi kuitenkin. Mitä mainioin :-)

Ostin riippumattoon myös hyönteissuojan, sillä en jaksa lentäviä ahdistelijoita ollenkaan. Suojan saa auki ja riippumatossa voi oleskella ihan 'normaalisti'. Mukana oli sellainen keskilämmin makuupussi - kahdesta makuupussistani se kesäisempi. Olisi kannattanut ottaa astetta lämpöisempi.

Näköala riippumatosta ylöspäin oli lumoava :-)

Riippumatosta näki myös merelle tuohon saarten väliseen kapeaan salmeen. Rantakallio oli parin harppauksen päässä :-)

Yöllä tuli kylmä. Todella kylmä. Ja nimenomaan alta päin. Nousin viluissani istumaan ja huomasin, ettei siellä ihan niin kauhean kylmä ollutkaan. Lisäsi vaatetta päälle ja yö helpottui. Myöhemmin googlettelin ja selvisi, että alta päin tuleva kylmyys on tyypillinen riippumaton arkitilanne. Helpoimpia ja edullisimpia ratkaisuja ovat erilaiset makuualustat oman kropan ja riippumaton väliin. Tämä täytyy ehdottomasti muistaa ensi kerralla.

Tässä riippumatto kuvattuna aamulla kaiken muun pakkaamisen jälkeen. Pieneltä tuo näyttää, kun sisällä ei ole enää edes makuupussia.

Aamulla otin vielä pari kuvaa 'omasta' rannastani tuosta muutaman metrin päästä. Näihin maisemiin oli todella upeaa nukahtaa ja niistä myös herätä. Teltalla tänne ei olisi ollut mitään asiaa.

Riippumattoilu vei sydämeni :-) Kehitän varustelua eteenpäin ja kokeilen uudestaan mahdollisimman pian :-)

Saaristoristeilyä ja vimpat Saimaa-kuvat

Saimaan mökkiranta oli antoisa ja monipuolinen, mutta Saimaan saaristoristeily m/s Christinan kyydissä avasi Saimaata hieman mökkilaituria kauemmaksi. Saaristoristeily kesti pari tuntia ja siinä ajassa sai jo jonkinlaisen yleiskäsityksen vesistöstä.

Matkaa pääsi viettämään myös aluksen kannelta, jonne tietenkin heti hakeuduin kamerani kanssa :-) Keli oli ensin paahteinen, sitten kuumuudelta vapauttavat pilvet saapuivat matkustavan avuksi. Risteilyn palvelu oli erinomaista :-)

Mökkirannan maisemia oli ilo katsella :-)

Mökki oli saaressa, joten liikkuminen mantereelle tapahtui lossin avustuksella. Lossimatkat ovat toisinaan jännittävämpiä kuin joskus muulloin ;-)

Isokoskeloita oli lähellä aika runsaasti, vaikka usein näimmekin niistä vain yhden tai kaksi.

 Ja Pixie the koiruli nautti rannan kaikista ulottuvuuksista :-)

Koskeloita ja muita Saimaan mökkinaapureita

Eilen oli vielä t-paitakeli, tänään onkin sitten ollut jo reippaasti viileämpää. Täydellinen keli valokuvien pläräämiseen :-) Maanantaiksi onkin sitten luvattu taas lämpimämpää.

Palaan Saimaalle, missä isokoskeloita näkyi päivittäin. Yhtä juhlaa minulle siis. Eivät olleet mitään linssiluteita eivätkä tulleet mitenkään tyrkylle kuvattavaksi. Joskus osuin rantaan ennen niitä ja silloin saatoin saada kuvan vähän lähempääkin.

Välillä ne kyntivät veden pintaa kaksi rinnakkainkin. Kaloja tietenkin etsiskelivät. Tyynellä kelillä heijastus luo oman mukavan lisänsä tämän myyrystelyn katselemiseen.

Kaukana, vähän mennessään töräytellen lensivät kanadanhanhet ohi melko lähellä veden pintaa.

Tässä on vähän puunattu höyhenpukua ja muutama höyhen on päässyt matkaan etsimään mahdollisia höyhensaaria ;-)

Ja taas veden alle...

Kuikat pysyivät kaukana, mutta niitäkin näkyi silti jotakuinkin päivittäin. Tässä lennossa, hyvin matalalla.

Jokin sai isokoskelon ottamaan oikein kunnon spurtin vedessä. Tai siis molemmat niistä. Ihan päätöntä menoa hetken aikaa :-)

Kävimme miehen kanssa välillä kaupassa ja sillä välin isokoskelot olivat asettuneet rantakallioille paistattelemaan päivää.

Tässä näkyvät isokoskelon komeat räpylät melko hyvin :-)

Ja pian toinen niistä saapui ihan rantaan asti etsiskelemään kaloja.

Aikaisemmin olin katsellut koskelonpoikasten pyrähtelyä isojen rantakivien lähellä. Kesti jonkin aikaa hoksata, etteiväthän nämä olleetkaan isokoskeloita, vaan tukkakoskelo poikasineen.

Ja kuikka taas, yhtä kaukana kuin ennenkin :-) Kuvan alareunassa näkyy tyyni ranta ja sitten se osuus, mihin pieni tuuli sitten osuu laskeuduttuaan saaren takaa järven pintaan.

Noiden lintujen (ja muidenkin elävien otusten) seuraaminen on niin rentouttavaa. Siinä ei voi oikein suorittaa (onneksi). Nytkin ihan vain kuvien kautta palaa mieleen sitä samaa tyyneyttä, mitä nämä hetket toivat sillä hetkellä.

Kuvan katselemisessa tulee tarkasteltua pysähtynyttä hetkeä. Ei ennakoimassa seuraavaa tapahtumaa eikä viipyiltyä edellisessä hetkessä. Luontokuvien katsominen rauhoittaa ja tekee hyvää. Mutta kuvia katselemalla silmä tavoittaa aina myös monta sellaistakin seikkaa, mitä itse tilanteessa ei ole huomannut. Siksikin kylmä ja pilvinen keli sopii oikein hyvin kuvien läpikäymiseen. Ainakin tähän asti. Nyt saa riittää tältä päivältä, vaikka kuvia riittää vielä ihan mahdottomasti. Että niitä tuli taas otettuakin ;-)

Mitä sinä teet viileällä kelillä?

Sähköperämoottorin kanssa tutustumassa lähi-Saimaaseen

Koska Saimaa on aika iso järvi (Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin makeavetinen luonnonjärvi), soutamalla ei keski-ikäinen pariskunta pääse juurikaan tutustumaan järviympäristöön. Siksi meillä olikin ensimmäistä kertaa mukana ja käytössä sähköperämoottori. Mies hoiti perämoottorin valitsemisen, ostamisen ja akun hankkimisen. Toki niistä yhdessäkin juteltiin ensin, mutta minulla ei ole juuri osaamista antaa noihin keskusteluihin.

Sähköperämoottori osoittautui koeajojen jälkeen ihan hyväksi peliksi. Piti ensin vain koeajaa se, jotta saimme vähän tuntumaa siihen, kuinka kauan moottori jaksaa venettä viedä, jottei joudu kovin kaukaa soutamaan takaisin ;-) Meno oli soutamista nopeampaa jo puolella teholla ja todella hiljaista. Suurin ääni tuli veneen pohjan ja veden kosketuksesta. Sekään ei ollut suuri, sillä menimme ihan rauhallista, nautinnollista vauhtia.

Moottorin avulla pääsimme katsastamaan lähiympäristöä paljon kauemmas kuin mitä soutaen olisi arvannut lähteä kokeilemaan.

Lyhyehkön reissun tuloksena oli monta niemen nenää ja saarta. Saimaalla on lähes 14 000 saarta! Saimaan pinta-ala on 4 400 neliökilometriä ja rantaviivaa on peräti 14 850 kilometriä. Tuonne on varmasti helppo eksyä. Aina on kuitenkin jotain rantaa näkyvissä, joten siinä mielessä tilanne ei ole niin paha kuin miltä se voisi kuulostaa :-)

Koirakin nautti Saimaasta koko pienen mielensä ja kroppansa voimin :-)