torstai 1. elokuuta 2019

Sähköperämoottorin kanssa tutustumassa lähi-Saimaaseen

Koska Saimaa on aika iso järvi (Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin makeavetinen luonnonjärvi), soutamalla ei keski-ikäinen pariskunta pääse juurikaan tutustumaan järviympäristöön. Siksi meillä olikin ensimmäistä kertaa mukana ja käytössä sähköperämoottori. Mies hoiti perämoottorin valitsemisen, ostamisen ja akun hankkimisen. Toki niistä yhdessäkin juteltiin ensin, mutta minulla ei ole juuri osaamista antaa noihin keskusteluihin.

Sähköperämoottori osoittautui koeajojen jälkeen ihan hyväksi peliksi. Piti ensin vain koeajaa se, jotta saimme vähän tuntumaa siihen, kuinka kauan moottori jaksaa venettä viedä, jottei joudu kovin kaukaa soutamaan takaisin ;-) Meno oli soutamista nopeampaa jo puolella teholla ja todella hiljaista. Suurin ääni tuli veneen pohjan ja veden kosketuksesta. Sekään ei ollut suuri, sillä menimme ihan rauhallista, nautinnollista vauhtia.



Moottorin avulla pääsimme katsastamaan lähiympäristöä paljon kauemmas kuin mitä soutaen olisi arvannut lähteä kokeilemaan.







Lyhyehkön reissun tuloksena oli monta niemen nenää ja saarta. Saimaalla on lähes 14 000 saarta! Saimaan pinta-ala on 4 400 neliökilometriä ja rantaviivaa on peräti 14 850 kilometriä. Tuonne on varmasti helppo eksyä. Aina on kuitenkin jotain rantaa näkyvissä, joten siinä mielessä tilanne ei ole niin paha kuin miltä se voisi kuulostaa :-)

Koirakin nautti Saimaasta koko pienen mielensä ja kroppansa voimin :-)





12 kommenttia:

  1. Nykyisillä sähköperämoottoreilla etenee jo hyvin. Ja suosio sen kuin lisääntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei tarvitse mennä isoa lujaa, niin vauhti kelpaa hyvin.
      Melkein äänetön vauhti on kyllä koukuttavaa :-)

      Poista
  2. Aivan ihanat järvikuvat koiran kanssa ja ilmankin!

    VastaaPoista
  3. Mitä, onko sähköperämoottoreita olemassa!? Niin hyvä tietämys minulla on!! Mies yritti houkutella minua veneretkelle kun kaupunki on hankkinut soutuveneitä ilmaiseksi käytettäväksi...ei tule tapahtumaan ilman pelastusliivejä! Mies kävi kaksi kertaa ja sai ihan komeat rakot käsiin pyöräilyhanskoista huolimatta. Minä en osaa soutaa! Koira selvästi nauttii kesäisestä säästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelastusliivit ovat aina hyvät matkavälineet. Meillä koirallekin on omansa. Niissä on selässä kahva, johon voi kiinnittää myös narun/köyden. Tipahduksen tullessa koiran saa silloin hinattua helposti veneen viereen nostamista varten :-)

      Poista
  4. Oi, koirallakin on ollu kivaa :)
    Kuinka kauan akussa riittää virtaa perämoottorin käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testattiin edestakaisin ajolla puolella teholla. Puolitoista tuntia ajettiin aika tyynessä kelissä ja silloin akku iloitti, että kohta voisi varata lisää tehoja. Eli tyynellä normisoutuveneen kanssa reilut puolitoista tuntia. Tosin noissa on kovasti eri tehoilla varustettuja moottoreita. Tämä koskee siis vain meidän moottoriamme.

      Poista
  5. Meilläkin on ollut sähköperämoottori kytössä ja muutaman vuoden ja olemme tosi tyytyväisiä siihen. Saimaa näyttää olevan kaunista seutua ja yllättävän paljon siellä on saaria! Enpä ihmettele, että olette nauttineet tuosta seudusta.
    Hyvää alkanutta elokuuta! Kesä jatkuu vielä tämän kuukauden, vaikka tietynlaista haikeutta ja syksyn tuntua on jo ilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe!

      Saimaa on yhtä sokkeloa näin lyhyellä oppimäärällä tulkittuna :-)

      Ihanaa elokuun jatkoa sinullekin!

      Poista
  6. Ihanat kuvat Saimaan maisemista ja koirulista!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)