Viihdymme koiran kanssa molemmat sohvalla olohuoneen ikkunoista tuijottamassa. Minä tuijottelen lintujen ruokintapaikalle ja Pixie pihalle ja kadulle olohuoneen toisesta ikkunasta. Jos satun poikkeuksellisesti menemään tuijottelemaan Pixien ikkunalle, se asettuu välittömästi vartioimaan sitä toista ikkunaa, vahtikoira kun on. Meillä on siis kulmasohva, jonka selkänojalla koiran on hyvä päivystää 😊.
Närhet ovat vierailleet ruokailupaikalla ahkerasti pikkulintujen, fasaanien ja käpytikan lisäksi. Oravat ovat olleet ihan superahkeria vierailijoita.
Viikonloppuna kävelin pihalla kameran kanssa lintuja tiiraillen, kun takanani olevasta puusta kuului terävä naksuttelu. Oravahan se siellä. Hassuinta oli, että minä olin siellä mielestäni ensin. Seisoin paikallani, kun toinen suvaitsee tulla paikalle ja huomauttaa minua selvästi siitä, että olen väärässä paikassa! Siirryin sivuun ja juttelin oravalle rauhoittavia, en tiedä tepsikö. Mutta tuo kuitenkin siirtyi sitten omenapuuhun, johon ei voinut tietenkään loikata, ennen kuin olin poistunut kauemmaksi.
Jäi sitten omenapuuhun lepäilemään ja siirtyi ruokintapaikalle vasta selvästi sen jälkeen, kun olin siirtynyt jo takaisin sisälle. Kenenköhän piha tämä oikein onkaan?
Koira jätettiin sisälle, kun kuvasin pihalla tyttären ja miehen isänpäiväkuvia. Ohjelmassa oli mm. reppuselkäilyä ja se(kin) tekee koiran hermostuneeksi. Siksi se jätettiin sisälle. Se oli selvästikin seurannut pihan kuvauksia olohuoneen ikkunasta, sillä kun palasimme sisään, koiraa ei näkynyt eikä kuulunut missään. Se on kovasti epätavallista, sillä se on melkein aina vastassa heti ovella. Joskus se saattaa olla yläkerrassa makuuhuoneessamme nukkumassa ja tulee alakertaan vasta hieman myöhemmin. Nyt koiraa ei löytynyt alakerrasta eikä sitten yläkerrastakaan. Huutelimme sitä, mutta koiraa ei ilmestynyt mistään.
Sitten sain ajatuksen. Menin tarkastamaan sohvan ja seinän väliset tilat. Sieltähän tuo löytyi ihan hiljaisena seisomassa nurkassa. Pixie on kerran aikaisemmin ollut vähällä pudota sohvan selkänojalta seinän ja sohvan väliin, kun se oli innostunut rähjäämään ohikulkevalle koiralle niin ponnekkaasti, että sen haukkuhypyt eivät enää osuneet kohdalleen selkänojalle. Sillä kertaa minä olin vieressä pelastamassa sen pudotukselta. Tällä kertaa se oli nähtävästi hermostunut selkäreppuilusta niin paljon, että oli pistänyt pystyyn vastaavanlaisen hyppyhaukkunäytöksen. Tällä kertaa sisällä ei vain ollut ketään pelastamassa sitä.
Noloa kyllä, tuolta sohvan takaa ei pääse kävellen pois. Sisustusta ei ole suunniteltu se mielessä, että joku haluaisi mennä sohvan taakse ja päästä sieltä pois. Koira odottikin siellä ääneti, kun tulimme sisään, eikä mitenkään vastannut huuteluihimme. Oli tietenkin mahdottoman tyytyväinen päästessään pois ja erityisesti saatuaan lohdutusherkun koettelemuksen päätteeksi. Mihinkään sitä ei sattunut ja kaikki oli fyysisesti selvästikin ihan kunnossa. Mutta kyllä meitä vähän nauratti 😂.
Edelleenkin Pixie nousee sohvan selkänojalle ja haukkuu ja hyppii hävyttömästi ohikulkijoille, etenkin koirille. Nyt sillä on onneksi entistä tukevampi haara-asento - jotain sekin on oppinut 🐕.
