Viikonloppuun on lepäämisen, flunssan parantelun ja auton etsimisen lisäksi mahtunut kurkiparvia ja -auroja, joutsenia, perhosia, sudenkorentoja, metsää ja aurinkoa. Niitä ainakin :-)
Tänään olin kokeneen lintuihmisen kanssa lintutornilla ja hän osoitti minulle, missä korkealla lentävät kurkiparvet ja -aurat lensivät. Olivat niin korkealla, etten varmasti olisi huomannut niitä itse. Kolmessa parvessa oli kurkia kussakin 50 ja 180 kurjen väliltä (hän laski ne).
Eilen näin kurkia lähempää ja matalammalta. Varmasti toista sataa kurkea näin silloinkin lennossa ja niiden huuto oli huumaava. Tätä kokemusta olen syksyltä niin odottanut :-)
Tänään haluan kuitenkin jakaa kanssasi syksyisiä metsäkuvia. Värien leikittely auringossa on ihanaa...
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
lauantai 13. syyskuuta 2014
Flunssa ei pahene - laulujoutsenet jatkavat lentojaan
Flunssa on astetta heikompi kuin eilen. Tarkoittaa, ettei petiin vievää tautia ole tulossa. Ihanaa :-)
Aamupäivä ja osa keskipäivääkin vietettiin etsien minulle sopivaa käytettyä kaupunkiautoa. Ei löytynyt vielä. Entinen autoni myytiin pojalle (oli ennen yhteiskäytössä) ja nyt tarvitsen kyytipelin rautatieasemalle ja takaisin sekä kuvausretkille.
Perhosia ja sudenkorentoja oli liikkeellä vielä tänäänkin. Mutta niin oli laulujoutseniakin :-) Tässä taas muutama kuva heidän harjoituslennoistaan.

perjantai 12. syyskuuta 2014
Joutseniltaa
Olin eilen illalla aivan tohkeissani, kun näin joutsenperheen komean lentokiertueen. Olen seurannut perheen elämää munien hautomisesta tähän asti ja nuo pienet nuppuset ovat kasvaneet ja voimistuneet upeisiin mittoihin. Yksi poikasista kuoli, mutta nämä kaksi ovat upeassa kunnossa... Ihanaa :-)
Flunssan alku on huudellut kropassani illan ajan. Ensin kurkku tuli kipeäksi, sitten alkoi tunkkainen päänsärky, joka minun kehossani kielii taudin alkamisesta. Toivon, että pöpö on heikentynyttä kantaa - koko muu perhe on kuitenkin jo flunssannut. Jospa aikainen lepo ja hoiva auttaisi ja huomenna tilanne ei olisi ainakaan pahempi.
Viikonlopuksi on luvattu ainakin tänne meille mukavia kuvaussäitä. Silloin ei ole vara sairastaa :-)

torstai 11. syyskuuta 2014
Joutsenia - lyhyesti :-)
Pikaiset terveiset lintutornilta: Joutsenet kävivät lentolenkillä ja ehdin kuvatakin. Kuvien läpi käynti jää muuten huomiseen, mutta yhden kuvan nappasin sieltä tähän... Huomenna enemmän :-)
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Syksyn usvaa ja vanhoja kurkikuvia
Kävin autolla tutkimassa kuvausmahdollisuuksia, kun kerrankin tällä viikolla olin ennen kuutta jo kotona. Linnut eivät enää käy lintutornilla niin kuin aikaisemmin, joten jotain muuta on mietittävä. En löytänyt lintuparvia tai edes erityisen tyrkyllä olevia yksilöitä, mutta laskeva aurinko oli kaunis. Pelloilla ja alavilla alueilla ei ollut hallan vaaraa, vaan usvaa. Laskeva aurinko valaisi usvaa kauniisti. Ikävä kyllä aina puutui joko sopiva pysähdyspaikka tai asiallinen tausta. Kaunis laskevan auringon valaisema usva menettää hohtoaan, kun keskellä törröttää trampoliini jne.
Mutta valaistuin siitä, että syksyn parhaat elementit alkavat olla käsillä. Yksityiskohdat ja kauniit maisemat saattavat olla nyt parasta katsottavaa ja kuvattavaa. Nyt vain säätiedotuksia seuraamaan ja etsimään kartalta hyviä kuvauspaikkoja. Illan pienet hetket saattavat poikia enemmän kuvausmatkojen suunnittelussa kuin hätäisessä harhailussa.
Asiasta sujuvasti kolmanteen: kurkien näkemisestä on aikaa. Nämä kurkikuvat on otettu syyskuun ensimmäisenä päivänä. Saa nähdä, näenkö kurkia lähietäisyydeltä vielä tänä vuonna vai täytyykö odottaa kevääseen asti. Hurmaavia ne ovat...

tiistai 9. syyskuuta 2014
Aino ilman Jannea
Viikonloppuna kävin katsastamassa Aulangon kyhmyjoutsenia. Aino ja Janne (Sibeliusten mukaan) viettävät talvensa Ähtärin eläinpuistossa ja kesät Aulangolla. Varmasti jostain aivan mahdottoman pätevästä syystä (jota en siis tiedä) joutsenet tuodaan Aulangolle aina niin myöhään, että laulujoutsenet hautovat jo muniaan siinä vaiheessa. Kesä loppuu aina kesken, eivätkä Ainon ja Jannen poikaset ehdi koskaan lentokykyisiksi syksyyn mennessä. Siksi en saa itseäni vierailemaan Aulangon joutsenlammella kovin usein. Asetelma tuntuu niin väkinäisen luonnottomalta. Mutta luonnon luomiahan nuokin ovat, joten jokin vetää tuonne kuvaamaan muutaman kerran vuodessa.
Janne on loukannut siipensä reviiritaistelussa toisten joutsenten kanssa ja on edelleen hoidettavana. Aino pitää tällä välin huolta poikasista itsekseen. Poikaset ovat isoja, mutta niiden siivet ovat vasta pikkuruisia...

maanantai 8. syyskuuta 2014
Syöksyä sääksiin ja metsäretkeä...
Lintujen talviruokintapaikan siirtämisen lisäksi olen tehnyt toisenkin päätöksen: Olen lähdössä mukaan sääksisäätiön työvaliokunnan toimintaan. Pohtiolammen reissuillani olen tavannut oikein mukavia sääksisäätiön ihmisiä ja mukaan lähteminen vapaaehtoistyöhön ei vaatinut pitkällistä pohtimista. Mutta tätä en ollut mitenkään suunnitellut etukäteen. Tilaisuus putkahti eteen ja minun osaamiselleni on siellä käyttöä. Mikä ettei siis :-)
Ensimmäinen kokous, johon minäkin osallistun, on lokakuussa. En siis kovasti vielä tiedä, mitä tämä pesti tuo tullessaan, mutta eiköhän tuohon pääse jonkin verran itsekin vaikuttamaan :-) Todella mukavaa päästä mukaan johonkin toimintaan, jolla voi oikeasti vaikuttaa tärkeisiin asioihin.
Kuvat eivät sen sijaan ole sääksistä, vaan lauantain metsäreissulta. Tuo Ahveniston harjun metsä on niin kaupunkimetsää, ettei siellä ole hirviä. Ja kun ei ole hirviä, ei ole myöskään hirvikärpäsiä. Fantastinen metsä siis :-)
Aurinko paisteli alun pilvisyyden jälkeen tämän tästä, ja aika kului kuin siivillä. Ei uskoisi, että viisi vuotta sitten metsään meneminen oli minulle vielä vähemmän houkuttava ajatus. Hyvät kokemkset koukuttavat, oli kyse sitten mistä tahansa.
Vastavalo houkuttaa kuvaamaan. Heinät ovat kauniita ja tässä ensimmäisessä oli ohjastajakin matkassa :-)
Ensimmäiset mustikan varvut alkavat punertaa...
Ahveniston metsän kuuset ovat korkeita. Orava keikkui ja naksutti korkealla latvan tuntumassa.
Pihlajat kukoistavat...
Tämä seitti välkkyi ihanasti auringon valossa... Kaikkia sateenkaaren värejä :-)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)