Kaksi aikuista lasta ja marraskuun viime hetkiä Päijänteen rannalla

Kerron pojastani blogissani aika vähän. Hän ei viihdy valokuvissa, joten hänestä ei ole juuri julkaistavia valokuvia. Yhteiset valokuvat ovat vain omaan käyttöön. Hän asuu myös Hämeenlinnassa, joten hänen tapaamisensa on helppoa ja arkistakin. Toki voi olla, etten näe häntä välillä pariin viikkoon. Puhelimitse olemme kuitenkin yhteydessä ihan kohtuullisen tiiviisti.

Poikani on 1,5 vuotta tytärtä vanhempi ja ennen kouluikää he olivat mainio menotiimi. Eri luokille meneminen koulussa eriytti heidän kaveriporukoitaan ja sen jälkeen meno tavallaan 'normalisoitui' suhteessa muuhun maailmaan.

Poika ei juuri kokkaa ja nyttemmin olen innostunut vähintään joka toinen viikko tekemään hänelle ison annoksen broileripastaa tai -kiusausta. Resepti vähän vaihtelee, mutta poika on aina yhtä tyytyväinen ruokaan. Sieniaikaan tehtiin miehen kanssa sienisalaattiakin, mutta nyt ovat lumet olleet maassa viikon ajan eikä sienestämään lähteminen enää (onneksi) kutsu.

Edelleenkin on yhtä ihmeellistä, kuinka erilaisia lapsista voi samalla kasvatuksella tulla. Täydellisiä tyyppejä kumpikin ja niin mahdottoman erilaisia monessa suhteessa. Eikä muuten johdu vain sukupuolesta.

Moni pienempi järvi on saanut täällä jo ihan näkyvän jääpeitteen. Vain isommat vedet patsastelevat vielä vapaina. Vaikka säätiedotuksesta piilotettiinkin maanantain aikana kaikki sinne vielä aamupäivällä luvatut auringon kuvat (puolipilvistä), vapaapäivä oli tervetullut ja tuli tarpeeseen.

Päijänteen rannan kivet olivat keränneet jää- ja kuurapeitteitä.

Lumi jäi, linnut käyvät ruokinnalla

Eilen kävin Helsingissä auttamassa tytärtä hieman muuttopakkailuissa ja -siivoiluissa. Ei minusta paljoa hyötyä ollut, mutta onhan se yhdessä puuhastelu aina mukavaa verrattuna samojen asioiden yksinään paahtamiseen. Etenkin, jos on kyse vähemmän vetovoimaisista asioista.

Aurinko paistoi menomatkalla ja päivän aikanakin. Kotiin tullessa taivas oli jo pilvessä. Auringontäyteinen aika piristi mieltäni kuitenkin ihan mahdottomasti 🌞! Kuten tyttären tapaaminenkin 💖.

Enpä olisi uskonut, että marraskuun lopulla satava lumi jäisi maahan näinkin pitkäksi aikaa. Nyt maa on ollut lumen peitossa ainakin meidän hämeenlinnalaisella pihallamme jo melkein viikon. Tulevalle viikolle luvataan edelleen pakkasia. Ei kuitenkaan sitä kovasti uutisoitua lumimyrskyä, ei edes pienempää lumihipsuttelua.

Pari viikkoa sitten aloittamamme lintujen talviruokinta on kuin onkin todella ahkerassa käytössä. Kreivin aikaan laitettiin se pystyyn. Tänään näin ruokinnalla mustarastaita, järripeipon, punatulkkuja, tali- ja sinitiaisia sekä pikkuvarpusia. Aiemmin paikalla on vieraillut myös närhiä, orava ja tavallisia varpusia. Jäljistä päätellen paikalla on käynyt myös fasaani. Ja toki täytyy muistaa nuo vähemmän kutsuvat vieraat harakat ja varikset. Onneksi ne ovat kohtuullisen harvoin purjehtineet paikalle.

Kävin kameran kanssa katsomassa ruokinnan tilannetta, mutta linnut olivat epäluuloisia ja varovaisia, mokomat. Eivät innostuneet poseeraamaan ja siirtyivät nopeasti hieman kauemmas.

Talitiaisista löytyi muutama rohkea tai kovasti nälkäinen yksilö ihan näkyville asti.

Aurinko ei iloitellut pilviverhon tällä puolen, mutta sillä säällä mennään, mikä osuu kohdalle. On jokseenkin hyödytöntä valittaa säästä, sopeutuminen tuntuu melko paljon helpommalta ja antoisammalta.

Ylen pentuliveä käyn katsomassa muutaman kerran päivässä. Samalla pääsen lukemaan sivustolta pentujen painon kehityksen. Pienin musta pentu on saanut painoaan kohotettua, se on hienoa. 

Huomenna vietän saldovapaapäivän. Joustavan työajan myötä työtuntien saldo elää aina johonkin suuntaan. Vailla pieniä lapsia minun saldoni tuppaa hiljalleen aina kasvamaan. Näin marraskuun lopulla 'ylimääräinen' vapaapäivä kuulostaa hyvältä 🤍. Ajattelin hemmotella itseäni muutenkin kuin nukkumalla, vaikka toki rästitöitäkin riittää huomisen ohjelmaan. Jos minä en hemmottele itseäni vapaapäivänäni, niin kuka sen sitten tekisi?

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Nyt on hyvä aika muistella kaikkia hyviä hetkiä

Parin yön ajan olen nukkunut jo ihan kohtalaisesti. Mieli on heti paljon parempi herätessä, niin se vain on.

Olen vähentänyt velvoitteitani - tai siis harventanut niitä. Toivon, että tällä pääsen hieman jaksavampaan olotilaan. Ylen pentuliven seuraaminen on meditoivan rauhallista katseltavaa. Välillä pistän taustalle jonkin podcastin porisemaan ja värkkään samalla käsitöitä. Kaikki ihan rennosti, ilman suorituspaineita.

Hyviin hetkiin palaaminen tekee myös hyvää. Intohimoisena kuvaajana minulla on kuvia vaikka mistä. Fiilikseen palaaminen kuvan kera on melkoisen helppoa. Tässä ollaan viime kesässä. Tytär on terve ja iloinen. Maailma on hetken aikaa vailla huolia 💖

Minä tarvitsen kuvia muistaakseni myös hyvät hetket. Olen luonteeltani vatvoja ja positiiviset asiat jäävät varjoon, jos en näe erityistä vaivaa niiden eteen.

Nyt on hyvä aika palata kaikkien mukavien hetkien pariin. Ne ansaitsevat huomionsa.

Ylen pentulive hurmaa ja paikkaa marraskuun harmautta 🥰

Marraskuisen väsymyksen ja harmauden keskellä valokuvausintokin on heikossa. Koska kuvaaminen tekee minulle hyvää, päätin eräänä lauantaina lähteä ulkoiluttamaan kumpaakin kameraa. Säätiedotus lupasi kaunista puolipilvistä taivaan ja auringon vilkettä. Toisin kävi. Oli harmaata ja satoi tämän tästä.

Otin sitten pari kuvaa kuvaamaan reissuani Kanta-Hämeen syövereissä. Tässä toinen. Jos nyt unohtaa sateen ja harmauden, niin hakatut metsäaukiot ovat ihan liian tavallista katseltavaa. Minun mielialani ei tällaisista toistuvista maisemista kohene - kesälläkään.

Joskus maisema näyttää tien viereen kovasti metsäiseltä. Kun sinne puiden keskelle sitten jalkautuu sieniä etsimään, huomaa, että metsäkaistaletta on vain vaikkapa sadan metrin matka ja takana pilkottaa joskus pelto, ikävän usein hakkuualue. Joskus metsäkaistale on vain kymmenen metrin levyinen. Kun tarkoin katsoo, näkee sen läpi. Hakkuuaukeiden väliin mahtuu sellaista pari-kolmemetristä taimikkoa, joka ei näytä yhtään metsältä.

Kun tuolla ulkona ei mieli kohene, täytyy perinteiseen marraskuiseen tapaan turvautua muihin menetelmiin. Käsityövaihde ja -innostus on tänä syksynä harvinaisen myöhässä. Yle Areenasta olen kuunnellut minulle uusia, mielenkiintoisia ohjelmia. Siinä samalla voi touhuta pikkaisen jotain muutakin.

Ylen Pentulive kertoo labradorinnoutaja Akan synnytyksistä ja pentuajasta kahdeksan viikon ajan reaaliaikaisena lähetyksenä ihan kuvan kanssa. Eilen synnytettiin ja yhdeksän pentua sieltä sitten lopulta tuli. Katsoin synnytykset pienellä pikakelauksella tallenteelta. Tällaiselle koirasynnytyksiä kokemattomalle oli melkoisen upea kokemus. Tällä hetkellä on menossa lepoa ja ruokailua 💖.

Jaksamista ja iloa marraskuuhun! 

Marraskuu ja suku riipivät

Olen lähtenyt monesta paikasta.

Sinne ei kannata jäädä, missä on tavattoman paha olla.

Siten jää helposti myös hyvin yksin. Yksin oleminen on kuitenkin mukavampaa kuin joukon naurunappina tai ihmettelyn aiheena oleminen. Niihin rooleihin olen perin väsynyt.

Äitini potee kipeää yksinäisyyttä. Isä on ollut aina hänen vierellään ja nyt tilanne on toisin. Kaikki tuntuvat olevan huolissaan äidistä, harvempi muistaa isää. Tämä on ollut aina se marssijärjestys.

Minä muistan isää, kovasti. En sen vuoksi, että jonkun tarvitsee. Isän kanssa en (yleensä) riidellyt. Meillä ei ollut taisteluja, jos ei sitten paljon yhteistäkään. Jokainen lapsi ansaitsee jonkun aikuisen, joka ei tuomitse eikä hylkää. Minulla se aikuinen oli isä. Nyt meillä on uusi tutustumisen mahdollisuus. Eikä sekään muuten ole keltään pois. Vapaaehtoistyössä löytää varmasti yhtäläisiä kokemuksia, kun vain laittaa itsensä likoon.

Anteeksi. Provosoiduin taas.

Juuri nyt tuntuu aika raskaalta äidin ja sukulaisten ristitulessa. Kaikki haluavat minulta paljon ja minun voimavarani riittävät - ei mihinkään. Juuri nyt minun pitäisi olla avain äidin hyvinvointiin. Siitäkin huolimatta, että meidän välimme ovat olleet melko kiirastulenkatkuiset niin kauan kuin muistan. En ole koskaan osannut oikeassa paikassa vaatia mitään, mutta olen aina pettänyt kaikki odotukset. Muiden mielestä minun pitäisi jaksaa ja pystyä enemmän ja sitä viestiä otan vastaan aika voimattomana.

Onneksi vastapainona on työ, joka ei kuitenkaan tuo lisäarvoa. Vapaa-ajan murheet eivät tässä yhteydessä korostu liikaa.

Elämä on
hyvää ja pahaa.

Niin kuin kolikolla on kaksi puolta,

elämäkin näyttää ääripäänsä.

Avautuminen ja kertominen ovat vaikeita taitoja.

Niihin tarvitaan hyvä kuuntelija,

joka muistaa arvostaa

ja arvioida.

Kuunteleminen ja ymmärtäminen

ovat mahdollista vasta,

jos joku avautuu.

Jos joku kertoo.

Jaksatko sinne asti?

Ja jaksatko tehdä pohdintaa siitä eteenpäin?

Käytiin koirulin kanssa metsälenkillä. Minä määrään reitin alkupuoliskon ja hän saa päättää paluureitin. Aina yhtä hauskaa 👍

Ihanaa marraskuun loppua!

Rakkaudella, Susanna

Katkeruus ja muut takiaistunteet

Katkeruus on aina paha asia, kun joku muu kokee sitä. Omalla kohdalla katkeruus on oikeutettua. Näin minusta ainakin monesti tuntuu. Katkeruus vaikeuttaa elämää rutkasti ja aiheuttaa ihan poskettomia ketjureaktioita, jotka eivät - yllätys, yllätys - ole ollenkaan mukavia.

Katkeruuden lisäksi on olemassa paljon muitakin ei-miellyttäviä takiaistunteita, jotka aktivoituvat yksittäisistä sanoista hetkessä. Siinäpä sitten olet helisemässä.

Omia takiaistunnereaktioitani olen ihan urakalla ja isolla työllä purkanut viimeisen puolen vuoden aikana. Tulos on palkitsevaa, joskin matka on ollut voimia kuluttavaa. Tavoitteena on ollut päästä käyttäytymään siten kuin haluaisin käyttäytyä, myös triggeröivissä tilanteissa. Olen päässyt pitkälle, vaan paljon matka on myös ottanut.

Se vapaus, mikä minulla on nyt monet traumani ja ärsytysnappulani ohittaneena, on mahtavaa. Aina kun en moksahda, minulla on uusia jatkovaihtoehtoja. Ja silloinkin kun moksahdan, minulla on edessäni mahdollisuus aina uuteen alkuun.

Mindfullnes ja itsemyötätunto ovat olleet avaimia minun parempaan olooni. Nyt pitää vain palautua aika ison urakan jäljiltä 👍.

 Miten sinä parannat elämääsi?

Mies lähti, koira odotti

Mies lähti
työmatkalle.

Tulee huomenna takaisin.

Koira odotti häntä kotiin

koko eilisen illan.

Nyt se on tyytynyt kohtaloonsa.

Tuli taas tuohon viereen.

Tänään näkyi sinistä taivasta.

Oli melkein valoisaa.

Käytiin pihalla ihailemassa

ennen kuin pimeys saapui.

Ei edes satanut.

Terveisiä Porista.

Vuosi sitten.