Marraskuu ja suku riipivät

Olen lähtenyt monesta paikasta.

Sinne ei kannata jäädä, missä on tavattoman paha olla.

Siten jää helposti myös hyvin yksin. Yksin oleminen on kuitenkin mukavampaa kuin joukon naurunappina tai ihmettelyn aiheena oleminen. Niihin rooleihin olen perin väsynyt.

Äitini potee kipeää yksinäisyyttä. Isä on ollut aina hänen vierellään ja nyt tilanne on toisin. Kaikki tuntuvat olevan huolissaan äidistä, harvempi muistaa isää. Tämä on ollut aina se marssijärjestys.

Minä muistan isää, kovasti. En sen vuoksi, että jonkun tarvitsee. Isän kanssa en (yleensä) riidellyt. Meillä ei ollut taisteluja, jos ei sitten paljon yhteistäkään. Jokainen lapsi ansaitsee jonkun aikuisen, joka ei tuomitse eikä hylkää. Minulla se aikuinen oli isä. Nyt meillä on uusi tutustumisen mahdollisuus. Eikä sekään muuten ole keltään pois. Vapaaehtoistyössä löytää varmasti yhtäläisiä kokemuksia, kun vain laittaa itsensä likoon.

Anteeksi. Provosoiduin taas.

Juuri nyt tuntuu aika raskaalta äidin ja sukulaisten ristitulessa. Kaikki haluavat minulta paljon ja minun voimavarani riittävät - ei mihinkään. Juuri nyt minun pitäisi olla avain äidin hyvinvointiin. Siitäkin huolimatta, että meidän välimme ovat olleet melko kiirastulenkatkuiset niin kauan kuin muistan. En ole koskaan osannut oikeassa paikassa vaatia mitään, mutta olen aina pettänyt kaikki odotukset. Muiden mielestä minun pitäisi jaksaa ja pystyä enemmän ja sitä viestiä otan vastaan aika voimattomana.

Onneksi vastapainona on työ, joka ei kuitenkaan tuo lisäarvoa. Vapaa-ajan murheet eivät tässä yhteydessä korostu liikaa.

Elämä on
hyvää ja pahaa.

Niin kuin kolikolla on kaksi puolta,

elämäkin näyttää ääripäänsä.

Avautuminen ja kertominen ovat vaikeita taitoja.

Niihin tarvitaan hyvä kuuntelija,

joka muistaa arvostaa

ja arvioida.

Kuunteleminen ja ymmärtäminen

ovat mahdollista vasta,

jos joku avautuu.

Jos joku kertoo.

Jaksatko sinne asti?

Ja jaksatko tehdä pohdintaa siitä eteenpäin?

Käytiin koirulin kanssa metsälenkillä. Minä määrään reitin alkupuoliskon ja hän saa päättää paluureitin. Aina yhtä hauskaa 👍

Ihanaa marraskuun loppua!

Rakkaudella, Susanna