Katkeruus on aina paha asia, kun joku muu kokee sitä. Omalla kohdalla katkeruus on oikeutettua. Näin minusta ainakin monesti tuntuu. Katkeruus vaikeuttaa elämää rutkasti ja aiheuttaa ihan poskettomia ketjureaktioita, jotka eivät - yllätys, yllätys - ole ollenkaan mukavia.
Katkeruuden lisäksi on olemassa paljon muitakin ei-miellyttäviä takiaistunteita, jotka aktivoituvat yksittäisistä sanoista hetkessä. Siinäpä sitten olet helisemässä.
Omia takiaistunnereaktioitani olen ihan urakalla ja isolla työllä purkanut viimeisen puolen vuoden aikana. Tulos on palkitsevaa, joskin matka on ollut voimia kuluttavaa. Tavoitteena on ollut päästä käyttäytymään siten kuin haluaisin käyttäytyä, myös triggeröivissä tilanteissa. Olen päässyt pitkälle, vaan paljon matka on myös ottanut.
Se vapaus, mikä minulla on nyt monet traumani ja ärsytysnappulani ohittaneena, on mahtavaa. Aina kun en moksahda, minulla on uusia jatkovaihtoehtoja. Ja silloinkin kun moksahdan, minulla on edessäni mahdollisuus aina uuteen alkuun.
Mindfullnes ja itsemyötätunto ovat olleet avaimia minun parempaan olooni. Nyt pitää vain palautua aika ison urakan jäljiltä 👍.
Miten sinä parannat elämääsi?
Vähän aikaa sitten kuuntelin autoillessa ohjelmaa, jossa puhuttiin siitä, kuinka meitä kasvatetaan pienestä pitäen kieltämään ikävät, kielteiset tunteet. Niitä kun lakaisee maton alle muutaman vuosikymmenen, on aika möhkäle kompasteltavana.
VastaaPoistaMä ajattelen nykyisin etenkin ikävien tunteiden kanssa, että antaa tulla, antaa ajatuksen tulla mieleen. Jos vaatii pyörittelyä, teen senkin. Mutta useinmiten ajatus tulee ja sitten menee. Kuten kaikki muutkin. Mutta en enää kiellä niiltä itseltäni. Jostain nekin kertovat, jotain viestivät.
Sinulla on sisään rakennettu mindfulness-kyky.
PoistaTuota minä olen opetellut kauan. 💖
Upea valokuva. Hyvää viikonloppua Susanna!
VastaaPoistaKiitos, Anne!
PoistaLoistavia uutisia, olen onnellinen puolestasi! itsetutkiskelu ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa ja jos tiedostaa omat ongelmansa ja niitä tietoisesti alkaa korjaamaan niin urakkahan se on. Vaan kannattaa, eikö? Ihmisiä saattaa ahdistaa ja pelottaa se pelkkä ajatuskin tiettyjen asioiden törkkimisestä, läpikäymisestä, puhumattakaan että menisi ja kertoisi asioistaan muille. Vaan on se niin hyödyllistä kuten sinun keissistäsi huomaa, suosittelet varmaan lämpmästi prossessin läpikäymistä, lopussa kiitoksena seisoo kuin uusi ihminen!! Se sama vanha mutta ilman painolastia, valmiina kohtaamaan elämän eteen heittämät ongelmat jotka aiemmin lannistivat. Ja jotka nyt tuntuvat vain ongelmilta joihin löytyy ratkaisu kun alkaa puuhaamaan.
VastaaPoistaNiin siistiä!!
Juuri noin.
PoistaOivalsit ytimen.
Niin helppoa se on.
Nyt minullakin on hyvä olla.
En halua kannustaa muita.
Haluan vain brassailla omilla onnistumisillani (joita on aika vähän).
Luotat selvästi siihen, että olen henkisesti hyvässä kunnossa, enkä murru minkään alla. Toivon, että olet oikeassa.
Prosessi on ollut mahdottoman kipeä, mutta olen niin tyytyväinen siitä, että se lopulta kannatti. Eikä se ole keneltäkään pois.
Ja oikeasti en halua brassailla, vaan kannustaa muita. Jos minäkin pystyn, niin kuka tahansa pystyy.
PoistaSaattaa olla että murrutkin vaan tuskin samoista asioista ja vähän kestävämpi kuitenkin kuin ennen. Ei ole status quo tämä henkisyys, saattaa kadota esim muistisairauteen koko henki kuten hyvin tiedät.
PoistaKun tunnistaa omat tunteensa ja mistä ne johtuvat, voi alkaa ohjailla omaa toimintaansa. Minä olen tehnyt tätä samaa itsekseni jo jonkin aikaa. Olen päässyt jo melkein eroon "kilttinä" olemisesta sekä päästänyt irti menneisyyden ikävistä tapahtumista (tai paremminkin niitä aiheuttaneista ihmisistä). Ajattelin aina, että katkeraksi en rupea. Enkä rupeakaan. Voin olla vihainen, mutta en katkera.
VastaaPoistaONNNITTELUT sinulle saavutuksestasi <3
Kiitos, Erikoiset Asiantuntijat!
PoistaMinulla katkeruus kurkkii jokaisen kulman takana. Päihitän sen joka kerta erikseen ja yksitellen. Välillä mietin, kumpi meistä väsyy ensin 🤭.
Aikajanalle ilmestyy jatkuvasti uusia, (kutsumattomia) ihmisiä, joilla on vaateita vaikka mihin. Tässä on minulle opeteltavaa.
ja nämä uudet ihmiset eivät ole mitään harhoja (kuten muistisairauksissa) vaan ihan aitoja sukulaisia, joiden kanssa ei muuten olisi edes tekemisissä.
Pyrin siihen, että voisin jättää katkeruuden. Juuri nyt on vielä prosessi päällä 👍
Tsemppiä matkaan! Sinä selviät tästä - olet jo matkalla!
VastaaPoista💖
PoistaVasta nyt ehdin tänne.
VastaaPoistaMutta olipa koskettava ja kolahtava kirjoitus.
Olet jo pitkällä, minä vielä kipuilen melkein alkutaipaleella. Mutta uskon, että perässä tullaan.
Kiitos kuitenkin, tämä liippasi niin läheltä. Enemmän kuin uskoisikaan. <3
Kiitos, Leena!
PoistaLöydän itsestäni äkkikäynnistyviä takiaistunteita ja -reaktioita vieläkin säännöllisesti. Nyt huomaan ne pienemmät, kun olen oppinut hieman käsittelemään niitä isompia. Onneksi samat keinot auttavat mielen tasoittamiseen niissäkin.
Tämä on kuin mikä tahansa kehittyminen. Ensi tavoite on kaukana. Työskentelee kovasti ja pääsee lopulta hetkittäin perille ja on mahdottoman ylpeä itsestään. Sitten tulee takapakkeja ja on yritettävä kovemmin. Ja siinä vaiheessa hahmottaa vasta, että tässä ollaankin vasta alkumatkalla, seuraavat haasteet näkyvät edessä.
Tätä kun toistaa riittävän kauan, etenee väistämättä, Joku nopeammin, joku hitaammin. Mutta kaikki edistyminen vahvistaa 💖.
Jaksetaan rämpiä 👍!