Mustarastas lauloi 💖

Tänään näin taas lumikon - kahdesti. Yhtään kuvaa en saanut, mutta kohtaaminen oli iso ilo jo sinänsä 💖

Tänä viikonloppuna olin jonkinlainen touhupetteri. Tuli siivottua intensiivisesti, vaikken mikään siivoaja ole vieläkään. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni. Ja miehestäkin, joka osallistui touhuun ihan kybällä. Säännöllinen viikonloppusiivous on ollut minulle tähän asti kauhistus. Pyrin aktivoitumaan pitkin viikkoa, jottei viikonloppuna tarvitsisi uhrata kallisarvoista vapaa-aikaa hirmuisesti aikaa vievään siivoukseen. Siellä(kin) on minulla jokin kipupiste lapsuudesta ja nuoruudesta. Täytyy purkaa sitäkin tässä vähitellen 👍

Löysin itseni kuusen alta istumasta kameran kanssa. Aurinko paistoi ja linnut kävivät piharavintoloissa melkein ruuhkaksi asti.

Kuulin mustarastaan laulavan keväistä lauluaan 💖

Pihalla vierailee säännöllisesti ainakin kuusi, joskus jopa seitsemän mustarastasta. Tänään kuulin ensimmäisen kerran tänä vuonna mustarastaan keväistä laulun lurittelua. Kannatti istuskella kylmässä odottelemassa 🥰

Kuusitiaisen näin pitkästä aikaa. Enpä nyt tosin ole ruokintapaikan lähellä ollut niin kovin usein kärkkymässäkään. Silti kuusitiaisen kohtaaminen muutamaankin kertaan tänään tuntui todella kotoisalta.

Viherpeipot asettuivat kerrankin kuvausasemiin.

Töissä on ollut kiirettä ja ruuhkaa. Kovasti keskittymällä homma on pysynyt hanskassa. Omat onnistumiset ovat ruokkineet hyvää mielialaa, vaikkei niitä kukaan muu taida huomatakaan. Itselle on merkittävää, että ison kuuloisista haasteista selvisi sittenkin ihan inhimillisin panostuksin. Se tarkoittaa sitä, että olen oppinut paljon ja opittu on myös vakiintunut melkein perusosaamisekseni eikä sitä tarvitse herätellä ja synnyttää kerta kerran jälkeen uudestaan. Hyvä minä 💖

Viikon kuluttua lähdemme tyttären kanssa lomalle. Juhlimme molemmat pyöreitä vuosia lahjoittamalla itsellemme lomamatkan muualle viikon ajaksi. Toki tässä olen joutunut huhkimaan hiki hatussa töitä, jotta saan kaiken tarvittavan valmiiksi ennen lomaa. Niin kuin on tytärkin.

Olemme tyttären kanssa matkustelleet melkoisen paljon yhdessä ja ihan kahdestaankin. Luvassa on siis tuttua ja rentoa yhteistä seikkailua.

Elämä hymyilee jo enemmän, mutta olen aivan mahdottoman väsynyt. Toisaalta olen ollut kohtuuttoman väsynyt jo pitkän aikaa. Ehkä pitäisi käydä verikokeissa tarkistamassa, josko asian voisi parantaa ihan helpostikin.

Pojan jäljiltä tyhjäksi jäänyt asunto on raivattu siivouskuntoon. Siivouksen jälkeen sen voikin sitten pistää myyntiin. 

Käyn läpi vanhoja muistiinpanojani ja kirjoituksiani. Kirjoitan tärkeimmät digitaaliseen muistiin ja paperiset muistot siirtyvät luottamuksellisesti hävitettäviin materiaaleihin.

Löysin yhden mietelmän, joka osuu jotenkin vielä nytkin:

Kuuletko, kun huudan?
Huudan kovaa,
mutten kuule omaa ääntäni.
Olenko menettänyt kuuloni 

vai ääneni?

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Nautitaan siitä, mistä voidaan.

Jaksetaan sitä, mistä emme voi nauttia.

Yritetään vaikuttaa niihin asioihin, joita emme jaksa.

Ja annetaan itsellemme anteeksi, ettemme voi vaikuttaa kaikkeen.

💖

Kiitos, elämä tuntuu paremmalta päivä päivältä

Kiitos ihanasta myötätunnosta ja -elämisestä 💖. Energiani on ollut vähissä, mutten ole ollut kuitenkaan liian syvissä vesissä. Sinun myötätuntosi on auttanut palautumistani todella paljon. Kiitos 💖🥰🌹.

Uutisvirta ei kohenna oloani yhtään, yritän vältellä ikäviä uutisotsikoita. En voi vaikuttaa uutisiin mitenkään. Niin kauan, kuin ne eivät myöskään vaikuta minun elämääni, vietän lomaa kaikesta maailman pahuudesta.

Joskus on ihan ok käpertyä omaan pesäänsä ja kuplaansa. Saa olla suojassa pahalta, ilkeydeltä, ylimääräiseltä tuskalta ja kaikelta ikävältä häröilyltä. Aina ei voi parantaa maailmaa niin paljon, kuin sitä haluaisikin tehdä.

Joskus oma matka vie suunniteltuun paikkaan. Joskus vastassa on suurta tuntematonta. Se voi olla uhka tai mahdollisuus. Kaikki riippuu ajattelutyylistä ja elämänvaiheesta. Uhkasta voi kuoriutua mahdollisuus. Ja päin vastoin.

Minä itse olen nyt oikein positiivinen elämän suhteen. Olen selvinnyt haasteista hyvin ja oppinut paljon. Olen ihan ylpeä tekemisistäni, vaikka hyvin harva koskaan törmää käsieni jälkiin. Kävimme esihenkilön kanssa kehityskeskustelussa läpi myös haluani hieman ihmispainotteisempaan työnkuvaan. Uskon, että hän pohtii sitä ihan vakavasti.

Pidän numeroista ja tilastoista. Niiden kanssa töiden tekeminen on kuitenkin kovin yksinäistä. Kaipaan numeroiden lisäksi ympärilleni myös oikeita ihmisiä. Niillä mennään.

Oikein hyvää ystävänpäivää 💖

P.S. Miten sinulla menee?

Joskus on vaikeampaa kuin joskus muulloin

Hävettävän vähän olen jaksanut/ehtinyt osallistua mihinkään. Olo on ollut harvinaisen kuivaksi rutistetun rätin kaltainen. Iso väsy ja minimaalinen jaksu. Tunneliefekti on kova ja yritän nyt saada nollattua oloani ja jaksamistani mahdollisimman paljon.

Huomaan, että rakkaat harrastukset, kuten valokuvaaminen ja käsityöt ovat jääneet paitsioon. Ei ole jaksanut kiinnostaa tarpeeksi. Ja kun kivan tekeminen ei kiinnosta, mieliala jatkaa laskuaan.

Tästä taas oppii paljon samanlaisia asioita kuin ennenkin. Käyttöönotossa on vielä parantamisen varaa 😔

1. Tunteet ovat vain tunteita. Ne eivät ole totta.
1. Suurelta tuntuvat ikävät tunteet ovat monesti hämäystä, joista pääsee eroon kunnon keskustelulla.
2. Tunteita voi melkoisen pitkälle valita. Jos ei ole ihan pakko jäädä ikävään tunteeseen, voi valita jonkin paremman vaihtoehdon.
3. Tämän päivän kakka olo voi laantua vuorokaudessa paremmaksi. Kannattaa aina odottaa hetki, ennen kuin toimii.
4. Yksin oleminen ei tuo ratkaisuja huonoon oloon. Muista hyvä ystäväsi tai muu läheisesi ja pallottele hänen kanssaan. Elämän sävy muuttuu nopeasti aivan muuksi (paremmaksi).
5. Ole armollinen itsellesi. Jollet sinä ole itsellesi armollinen, mitä voit odottaa kaikilta muilta?
6. Huominen on aina odottamisen arvoinen.

Kuvana vanha, todennäköisesti aikaisemmin julkaisematon kuva tyttärestä tulppaanien kera. Ikinä ei (onneksi) voi arvata, millaisten haasteiden kanssa tulevaisuudessa tuleekaan kamppailemaan. Yhtä lailla on kenestäkään vaikea tulkita, mitä kaikkea kukin on käynyt läpi - niin hyvässä kuin pahassakin.

Ihanaa viikonloppua 💖

Erilaisuudesta vahvaan yhteiseen tekemiseen. Ei ole helppoa, mutta kuka mitään helppoa kaipaisikaan?

 Erilaisuus kutkuttaa, ahdistaa, kutsuu. kiukuttaa tai jotain muuta vastaavaa.

Erilaisuus herättää ja synnyttää tunteita äärimmäisistä positiivisista tunteista toisen ääripään negatiivisiin tunteisiin asti.

Työelämäkeskustelussa huomioni kiinnittyy erityisesti sukupolvien väliseen vastakkainasetteluun. Joko nuoremmat tai vanhemmat ovat niitä peripahuuden heijastumia tai syypää löytyy jostain muualta. Läheltä, mutta aina muualta.

Minun sukupolveni on pilannut kuulemma koko maailman tulevaisuuden. En tiennyt olevani osallinen mihinkään sellaiseen. Mutta ikäni antaa joillekin luvan olla minulle koko ikäpolveni myötä vihainen. Niin kuin samana vuonna syntyneitä yhdistäisi muka jokin yhteinen (salattu) tavoite. Sitä ei tapahtunut edes minun muinaisessa nuoruudessani.

Muinaiset Erkit ja Yrjöt eivät tee minusta jotain muuta kuin mitä olen. Mistä tämä  segmentoitu vihamielisyys oikein kumpuaa?

Vastaavaa vihamielisyyttä on eri sukupolvien lisäksi myös muiden ihmisryhmien välillä. Jos minun pitäisi ottaa vastaan kaikkien suomalaisten noin 160-senttisten ihmisten tekojen pohjalta, kokisin sen kovasti vääräksi.

Mistä tällainen vastakkainasettelu oikein kumpuaakaan?

Primitiivireaktiona prosessi toimii niin, että kun ärsytät toista, hän provosoi sinua kaksin mitoin takaisin. Tässä tulee harhahuteja. Väistämättä.

Kun ymmärrät, että neuvottelukumppanisi vedenjakelu on keskeytetty, voit tarjota apuja omistasi - tai sitten et.

Kun mahdottomien tilanteiden määrä lisääntyy, vaikuttamiselle otollisten tilanteiden määrä ja laatu korostuvat. Vihamielisyys ei vieläkään vie perille. Ehkä avara armollisuus antaa lisää pelivaraa?

Luonnossa tapahtuu. Vaikkei kiinnostaisikaan, nyt kannattaa pitää silmät auki!

Punatulkut ovat löytäneet pihamme. On ihana seurata näitä upeita olentoja pihalla täydessä vauhdissa 💖 Auringonkukan siemenet ovat punatulkkujen suosikkiruokaa, pähkinät kelpaavat vain äärimmäisissä tilanteissa. Naaraspuolinen punatulkku on vatsan seudun väritykseltään haalean harmaan punainen. Tässä punatulkku laikkukirjokanukan oksalla.

Sinitiainen on vauhdissa omenapuun oksalla syöttölaitteen lähellä. Onneksi oli valoisa päivä, muuten tästä kuvasta ei olisi tullut mitään.

Tässä taas naaraspuolinen punatulkku.

Viherpeipot kävivät vierailemassa omenapuussa ja ruokailulaitteilla. Niitä ei ole näkynytkään vähään aikaan.

Tällä kertaa kuvassa koiraspunatulkku komeamman rintapunansa kera.

Tali- / ruokintapötkylät kelpaavat erityisesti käpytikalle, pikkuvarpusille, oravalle ja tiaisille. Tässä talitiainen herkun äärellä.

Mustarastasnaaras näyttää tummemmalta, mutta tässä lisäsin taas himan valoa tunnistamisen vuoksi. Naaraalla nokka ei ole keltainen ja höyhenpukukin on mustan sijaan tummanruskea.

Käpytikka kävi pikaisesti tarkistamassa ruokatilanteen ja nauttimassa pienet annokset. Se havaitsi häiriöitä (minut) ja lensi pian pois. 

Nämä kuvat ovat viikon vanhoja. Tämä viikonloppu oli luvattua harmaampi ja tyydyin maanantaisiin kuviin. Olen mahdottoman kiitollinen siitä, että elän liikenteen melusta huolimatta näin luontoystävällisellä ja -rikkaalla alueella 💖

Ihanaa alkavaa viikkoa 🥰

Juhlia, yllätyksiä ja kiitollisuutta

Minulla oli sunnuntaina syntymäpäivät ja olisin mielelläni ohittanut ne mahdollisimman eleettömästi. Omalla kohdallani en yhtään välitä siitä, että iästäni tehdään numeroa. Täydellisen ohittamisen sijaan päädyin omantunnon tuskien jälkeen melkoisen viime tipassa ehdottamaan perhetapaamista ihan vain ruokailun merkeissä. Tyttären kalenteri oli jo kiinni, mutta päätimme juhlistaa myöhemmin yhdessä. Nyt kävisimme syntymäpäivänä syömässä ulkona kolmisin ilman tytärtä. Se sopi minulle hyvin, kyllä minulle kaksikin ravintola-ateriaa kelpaa, kunhan ei tarvitse nauttia niitä samalla kerralla.

Mies lupasi järjestää ruokailun, minun ei tarvitsisi tehdä mitään. Se kuulosti helpottavalta. Paikaksi valittiin Tampere, sillä poika asuu siellä ja Tampereella on myös paljon enemmän ravintoloita kuin Hämeenlinnassa. 

Aiheesta ei puhuttu mitään muutamaan päivään ja aloin sitten varmistelemaan ja kysymään, että ollaanko vielä menossa syömään ja jos, niin milloin. Oltiin edelleenkin menossa ja lauantaina kuulemma. Kummastelin päivän valintaa, sillä syntymäpäivänihän oli vasta sunnuntaina. Sain siihen jotain epämääräistä perustelua, josta en tullut hullua hurskaammaksi. Ihmettelin vähän, miksi kukaan ei ollut kysynyt minun mielipidettäni, mutta kyllähän se lauantaikin oli ihan yhtä hyvä päivä.

Perjantaina illalla ryhdyin kyselemään, mihin aikaan olimme menossa. Muut tuntuivat ottavan syntymäpäiväravintolaretkemme melkoisen rennoin rantein. Sitten selvisikin, että meidän pitäisi olla Tampereella klo 10! Ihmettelin ajankohtaa kovasti, sillä se ei kuulostanut yhtään tavalliselta. Poika ei saa usein vapaapäivänään aamiaistakaan alas vielä tuohon aikaan kunnon ruokailusta puhumattakaan. Taas sain vastauksesi vähän ympäripyöreitä selittelyjä ja tyydyin kohtalooni ja aikaiseen heräämiseen.

Lauantaina noin klo 10 pojan lisäksi tapaamispaikalle ilmestyi pojan lisäksi myös tytär! Ja emme olleet todellakaan menossa vielä syömään, vaan ensin oli jotain muuta. Minulle oli järjestetty yllätysjuhlat! Juhlien pääorkesteroijana oli tytär ja miehet olivat sitten mukana neuvonpidossa ja ideoimisessa.

Pienen etsimisen jälkeen löysimme tapahtumapaikan oven ja löysimme itsemme kuuntelemassa ohjeita pakohuonepeliin. Tytär oli meistä ainoa, jolla oli kokemusta pakohuoneista, me muut olimme auttamattomia noviiseja. Kilpailuviettini saattoi innostua hieman lentoon tunnin mittaisen pelin aikana, mutta sitä voivat arvioida vain paikalla olleet perheenjäseneni 🙄.

Oli muuten innostavaa ja mahtavaa! Tämä ei jää tähän!

Sitten suunnistimme tyttären valitsemaan ravintolaan Tammerkosken kupeeseen. Söimme hyvin ja erinomaisessa seurassa. Kiitos, ihana perheeni ja ennen kaikkea mielettömiä yllätyksiä suunnitellut ja järjestänyt tyttäreni! Kaikkeen tähän oli vaadittu paljon järjestelyjä ja salaisia neuvotteluja 💖 Ja rahaakin melkoisesti, näin oletan.

Tytär tuli kanssamme Hämeenlinnaan ja poika jäi Tampereelle omaan kotiinsa.

Päivä oli ihana, täyteläinen, hurmaava ja monipuolinen. Illalla oli ihan urheillut olo 🤭.

Seuraavana aamuna sain hurmaavan syntymäpäiväaamiaisen ja heräilin hiljalleen banaanilettujen, tuoreiden marjojen ja hedelmänektarin seurassa.

Aamiaisen jälkeen tytär varmisteli, että olen jo herännyt (en ole kova rupattelemaan ennen kunnon heräämistä). Kun olin sitten hereillä, sain kuulla uuden yllätyksen. Minulle olisi tulossa vieraita (alkuperäisen hengaile koko päivä pyjamassa -teemani sijaan). Tytär oli kutsunut joitakin ihania ystäviäni yllätyssyntymäpäivilleni, sillä eihän juhlimista saanut pelkästään perhepiiriin kuulemma jättää.

Koin ilon ja kauhistuksen väliltä kaikkia tunnetiloja. Tytär oli kuitenkin valmistanut aivan taivaallisen kahvikattauksen ja vähitellen aloin kokemaan huomattavasti enemmän ilon kuin hermostuneisuuden tunteita 🥰.

Vain yksi kutsutuista ei pääsisi tulemaan työvuorojensa vuoksi. Hänen kanssaan kahvittelemme sitten myöhemmin keväällä tai kesällä.

Kiitos, Marjatta, ihanasta kuvasta 💖. Ja kiitos Marjatta, Tuija ja Heli, kun olitte ihanina yllätysvierainani. Ja kiitos, Satu, että selvittelit mahdollisuuksia työvuorosi vaihtamiseen, jotta olisit päässyt paikalle 💖

Olen niin onnellinen ja kiitollinen perheestäni, erityisesti aivan taikoja tehneestä ja megaurakointia näiden juhlien ja yllätysten eteen uurastaneesta tyttärestäni Norasta 💖. Olette paljon enemmän kuin olen ansainnut.

Ja aivan älyttömän onnellinen olen näistä neljästä daamista, jotka tyttäreni valikoi kutsulistalle. Minulla oli hauskaa, teitte tilaisuuteen hyvän tunnelman ja heittäydyitte lämmöllä mukaan pieneen, mutta minulle tärkeään juhlaan muiden, teille vieraiden ihmisten kanssa 💖 Kiitos!

Tänään on ollut rauhallinen, onnellinen ja inspiroitunut olo. Olin kaikista yllätyksistä tietämättä varannut tämän vielä juhlavapaapäiväksi itselleni. Miten muutenkaan kertyneistä työaikasaldoja voisi paremmin käyttää? Keli hohkasi kauneuttaan ja pukeuduin paksuihin vaatteisiin mennäkseni ulos kotipihaan lintuja tiirailemaan - kameran kanssa tietenkin.

Seuraavan yllätyksen järjesti luonto. Nora olikin jo takaisin Helsingissä omien työkiireittensä parissa.

Talvimyrskyn kaatamien puiden raadot on pinottu kevättä odottamaan pihatien päähän. Siinä vieressä kuusen alla nojailin kuusen runkoon lintuja tiiraillen, kun huomasin sivusilmällä maassa jotain liikettä.

Tämä ihana, pienen pieni valkoinen olento oli jo matkalla hangella eteenpäin, mutta minun liikautettuani kameraa, se palasi maassa lojuneen oksan taakse.

Hetken patsasteltuaan se palasi varsinaisen puukasan luo. Se oli niin pieni ja nuo pienen pienet töpötassut 🥰.

Häntää ei näkynyt missään vaiheessa kokonaan. Mutta tämä oli kyllä niin mahdottoman pieni, että väitän ihan täydellä itsevarmuudella sen olevan lumikko. Taas se tarkkaili hetken ja kirmaisi sitten puukasan alle piiloon. Aivan häkellyttävän ihana ja yllättävä pihakohtaaminen 💖

Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle 💖

Perhedynamiikkaa - tai -draamaa (?)

RH kaipasi enemmän tarinaa haasteellisesta sukulaisuudesta. Katsotaan, mihin nyt päästään 🙄

Äiti oli ison maalaisperheen kasvatti. Lapsia oli 11, mikä merkitsi jokaiselle lapselle melkoisen vähän omaa huomiota erityisesti sota-aikana ja sen jälkeen. Äiti oli kaksonen, eli hänellä oli kaksoissisko, jota en muista koskaan tavanneeni.

Äidin isä palasi sodasta ymmärtääkseni vähemmän hyvässä kunnossa (ainakin henkisesti) ja alkoholi oli isossa osassa perheen elämässä paluun jälkeen. Jos olen ymmärtänyt oikein, kuvioon kuului myös väkivaltaa.

Meillä ei koskaan keskusteltu äidin lapsuudesta tai nuoruudesta. Hän muutti omilleen teini-ikäisenä (14-15-vuotiaana?) ja yhteydet sisaruksiin katkesivat entisestään.

Hän oli kihloissa isäni kanssa, kun minä sain alkuni. Olin kuulemma vahinkolapsi kondomeista huolimatta. Naimisiin meneminen taisi olla väistämätöntä raskauden havaitsemisen jälkeen. Isä ainakin rakasti äitiä aivan tavattomasti hamaan loppuunsa asti, vaikkei matka ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.

Äitiyslomat olivat siihen aikaan lyhyitä ja nopeasti minäkin päädyin hoitoon mukavien hoitomummin ja -papan hoiviin. Varhaislapsuuteeni ei liity mitään traumaattista, joten elo sujui varmaan oikein hyvin.

Pikkuveljeni on minua melkein neljä vuotta nuorempi. Hänkin on äidin mukaan vahinko. Äiti oli siinä vaiheessa kuitenkin paljon valmiimpi äidiksi kuin minun syntyessäni. Äitiysloman pituus oli silloin sama kuin minun syntyessäni, mutta tällä kertaa äiti oli kotona huomattavasti pitempään. Oli siis myös luonnollista, että äidin ja veljeni suhde syveni aivan eri tavalla kuin minun ja äitini suhde.

Äitini kertoi minulle, että olin aivan ihana lapsi siihen asti, kunnes veljeni syntyi. Sen jälkeen minusta tuli paha. Uhmaikä?

Näin vuosikymmeniä painajaisia, joissa äitini oli mukana. Nyt vihdoin hänen viimeisten vuosiensa myötä olen saanut unissa rauhan hänen suhteensa. Näen edelleenkin levottomia unia, mutta kun äitini on mukana, meillä on vihdoin kaiken jälkeen kaikki ihan ok. Matka ei ole ollut yhtään mutkaton eikä todellakaan helppo. Äitikään ei ollut helppo - missään mielessä.

Sitten paluuta nykyaikaan.

Pihalla on ihanasti lintuja. Jaksoin onneksi vääntäytyä kameran kanssa pihalle eläviä vaanimaan. Se kannatti ja toi hyvää mieltä 💖

Parhaimmillaan pihassa häärii peräti kuusi mustarastasta yhtä aikaa! Se on kaikkien aikojen ennätys 🥰

Punatulkkuja on myös ihan ennätysmäärä. Toistakymmentä punatulkkua häärii kerrallaan pihan ruokinnalla. Näky on ihan mykistävä ja hurmaava 🥰

Olen lisännyt valoisuutta tähän kuvaan. Lintu oli vastavaloon todella tumma ja voin vain arvella, että se on mustarastasnaaras.

Talitiainen pysähtyi korallikanukalla matkalla ruokintapaikalle.

Palatakseni vielä äiti-suhteeseen: Olen läpi elämäni kuunnellut vähätteleviä kommentteja äitisuhteista. Vähättelevien ihmisten mielestä vika on minussa, vaikka he eivät tunne sen enempää minua kuin äitiänikään. Siksi(kin) avaudun tästä aiheesta todella harvoin.

Äitini ei kokemustensa jälkeen osannut toimia yhtään paremmin kuin hän toimi. Se oli silti repivää ja tuhoisaakin toimintaa. Kukaan ei ollut apuna tai tukena, kun olin lapsi ja ihan yksin. Kukaan ei varmaankaan uskonut äidin hurmaavuuden taakse piiloutuvan mitään ikävää.

Nämä ovat isoja asioita minulle ja niin epäuskottavia tarinoita ulkopuolisille. Siksi(kin) en näistä tavallisesti puhu tai kirjoita. Elämä näyttäytyy niin eri tavoin eri ihmisille.