lauantai 24. tammikuuta 2015

Pihabongauksen jälkeen tilhiä naapurissa

Elämä on ihanaa, kun on lauantai :-) Pihabongauksen ensimmäinen kierros oli tänään. Katson vielä, tuoko huominen mukanaan mitään mielenkiintoisempaa. Aamulla / aamupäivällä katselin pihalle olohuoneesta, valoa oli vielä liian vähän valokuvaamiseen, joten sohvalla kököttely yöpuvussa sopi agendaan oikein mainiosti.

Tunnin aikana ikkunan ulottuvilla kävi melkoisen vakioporukkaa yhtä poikkeusta lukuunottamatta: tali-, sini- ja kuusitiaisia, hömötiainen, pikkuvarpusia, varpusia, käpytikka, fasaani ja harakoita. Lisäksi pihassa kävi mustarastas - sen olen nähnyt vasta parina päivänä. Iltapäivällä ruokintapaikalla ei ollut yhtään lintua tai toisinaan muutama tintti. Tosin taivalla oli silloin meteliä, kun naakat ja korpit ajoivat takaa kanahaukkaa. Vähän myöhemmin ruokintapaikka oli edelleen yhtä tyhjä, mutta naapurin kuuseen ilmestyi (saapui / lensi) kymmeniä tilhiä.

Tilhiä lähdin sitten kuvaamaan, mutta ne eivät tulleet matalalle. Valitsivat korkeat puut, joiden latvoista toisiin lensivät. Vaan otin kuvia silti ;-) Aikamoista sähläämistä niillä oli välillä, kun mentiin ja tultiin (siis lennettiin ja laskeuduttiin)... Oli upeaa =D



18 kommenttia:

  1. Tilhiparvien näkeminen on kuin juhlaa, niin vaikuttavia ne ovat lennellessään edestakaisin ja joskus aivan läheltä... pään yli. Hienot kuvat sait.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula!
      Kameralla piti ensin katsoa, ennen kuin tunnistin tilhiksi - sen verran kaukana olivat...

      Poista
  2. Kyllä tilhien ilmestyminen on niin hienoa katseltaa ja kuunneltavaa myös! Hyvät kuvat sait! toivottavasti viihtyvät sielläkin pitkään.
    Täällähän niitä on ollut lokakuusta alkaen, tosin nyt ovat vähentyneet.

    Hyvää bongauspäivää huomiselle!

    VastaaPoista
  3. Hienot kuvat sait otettua,Meillä ei nyt ole näkynyt vähään aikaa tilhiä,muutama viikko sitten niitä oli aikapaljon.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma!

      Ei meilläkään enää tänään tilhiä näkynyt, mutta onneksi eilen ehti katsella ja kuunnella oikein kunnolla :-)

      Poista
  4. Oi miten mahtavat tilhet!

    VastaaPoista
  5. Hienon tilhiparven olet saanu kuvattua ♥

    VastaaPoista
  6. Onpa upean näköistä iso tilhiparvi kuusen latvassa.
    Hienot kuvat, vaukka ovatkin korkealla.

    VastaaPoista
  7. Hienot kuvat sait otettua. Meillä vain yksittäisiä kavereista käynyt ruokintapaikalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!