perjantai 21. syyskuuta 2018

Syksyä ja kulttuurieroja

Tieto kulkee maailman toiselta laidalta toiselle alle silmänräpäyksessä. Tai siis data kulkee hetkessä, mutta varsinainen tieto ei mahdu siihen. Tyttären kolme viikkoa kestänyt Kanadan reissu on avannut silmiä sävähdyttävällä tavalla.

Kun pankki lupasi uuden pankkikortin ennen matkaa viikossa, se ei kuitenkaan ehtinyt perille edes kahdessa viikossa. Kun sen lähettämisestä ulkomaille maksettiin sitten lisämaksu ja toimitusajan piti olla noin viikko, reilussa kahdessa viikossa kortti ei ollut vielä edes lähtenyt Suomesta matkaan. Eikä tietenkään myöskään siihen liittyvät tunnusluvut.

Pankin tietojärjestelmät eivät päivittyneet ja pankki kieltäytyi lähettämästä tunnuslukulistaa muualle Suomeen kuin heidän järjestelmässään olevaan osoitteeseen. Osoite oli vanhentunut aikoja sitten ja jopa hidas väestörekisterikeskus oli ehtinyt päivittämään uudet osoitteet oikein. Pankki ei suostunut lähettämään tunnuslukuja asiakkaan ilmoittamaan (väestörekisterin vahvistamaan) osoitteeseen. Sen sijaan pankki oli valmis lähettämään sen vanhentuneeseen väärään osoitteeseen tai ulkomaille tilinhaltijan ilmoittamaan osoitteeseen. Siis ulkomaille, ei kotimaahan.

Kaiken lisäksi pankin ja asiakkaan välisessä viestinnässä ei ollut erityisen myötähenkistä sävyä eikä keskustelua virittäviä lauseita. Pankin puolelta tuleva viesti oli tiukkaa, eikä mitenkään erityisesti asiakasta arvostavaa.

Muistan vieläkin omasta nuoruudestani sen, miten sain esimerkiksi kaupan lihatiskillä jonottaa pitkään (vuoronumeroita ei silloin vielä ollut - oi, miten vanha olenkaan :-(  ), kun kaikki minun jälkeeni tulleet 'aikuiset' ihmiset saivat asioida ennen minua. Siinä sitä sai odotella ja päättää ostospaikan vaihdosta...

Hauskojakin 'tietokatkoksia' kahden mantereen väliltä löytyy :-) Meidän käyttämämme hymiöt eivät ole iskostuneet ainakaan kanadalaisten käyttöö samassa suhteessa suomalaisten kanssa. Sen sijaan heidän viestinsä alkavat usein sanoilla 'Ha', tai 'Haha'. Samoin viesti voi loppua samoihin verbaalihymiöihin. Hassun kuuloista näin meikäläisittäin :-)

Viikonloppu alkaa vihdoin, johan sitä on viime tiistaista asti odoteltu ;-) Ihanaa viikonloppua kaikille!


7 kommenttia:

  1. Fall leaves are very pretty! I cannot say that I am the biggest fan of the weather though. Nice photograph that you took as well! Thanks for the share, have a fantastic rest of your day. Keep up the posts

    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks a lot, world if Animals, Inc!

      My daughter is staying in Canada this fall and the weather changes seem to be much wider there than here. We tend to shift down to winter slowly, but it seems it is not the case in Canada. Our weather is still nice and friendly :-)

      Poista
  2. Kauneimmat värit syksyllä on vaahteran lehdissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaahtera on ykkönen minunkin mielestäni, pihjala ja haapa hyvinä kakkosina :-)

      Poista
  3. Vaahteran lehdet ovat vaan niin upean värisiä. Jotenkin tutun oloista pankin touhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaahtera on kieltämättä syksyn paras.

      Pankit eivät tunnu vieläkään ymmärtävän erilaisten asiakkuussuhteiden merkitystä :-(

      Poista

Kiitos kommentistasi!