Syksyä ja sadonkorjuun iloa

Siitä huolimatta, että syksy on mitä kauneinta aikaa Suomen vuodessa, koen henkilökohtaisesti aika kovaa luopumisen tuskaa syksyn tullen. Se on hassua sikäli, että pidän syksystä. Ja sikäli ymmärrän reaktioni, että jatkuvasta uusiutumisesta ja kasvusta luopuminen tekee tiukkaa. Keinun näiden kahden tunnetilan välillä ja yritän löytää positiivisen punaisen langan.

Ehkei se olekaan tämä vuodenaika, joka himmentää iloani, vaan se tätä seuraava vuodenaika. Lehdettömyys, hämäryys ja pimeys, vihreän hiipuminen ja kylmä. Ehkä murehdin jo kaiken sen saapumista, vaikka syyskesän sydän sykkii vielä parhaimmillaan.

Kun maltan luopua kesästä luopumisen tuskasta (vaikken niin mahdottomasti kesästä erityisesti aina nautikaan),  löydän syksyn lämpimät värit, kynttilät, kanervat, mausteet ja säilömisen. Kotoilun ihanuuden ja villasukat :-)

Melkein 20 vuotta sitten kasvarin nurkkaan istutettu viiniköynnös Zilga on pärjännyt iät ja ajat ilman erityistä hoitoa. Rypäleet olisivat varmaan isompia ja niitä olisi enemmän, jos malttaisin panostaa hoivaamiseen enemmän. Kaikesta hoitamattomuudesta huolimatta köynnös tuottaa vuosittain rypäleitä enemmän kuin ehdimme ja jaksamme syödä. Luonto tekee tämän ihan omillaan :-)

Tällä kertaa kuvasin osan sadonkorjuun tuloksista. Pieniä, ihania sinisiä rypäleitä :-) Osa jää varmasti taaskin syömättä, mutta kauniilta näyttävät :-) Eikö?