maanantai 26. marraskuuta 2018

Orava ja fasaani

Tänään on minilomani viimeinen päivä. Olen löysäillyt ja tehnyt, mitä milloinkin on mieleen juolahtanut. Tämä oli oikein viimeisen päälle kotoiluloma, olen todella niukasti poistunut oman pihan ulkopuolelle ;-) Työhärdelli on pyörinyt vauhdilla sen verran kauan, että itsensä pysäyttely tuli todella tarpeeseen.

Kävin äsken täyttämässä pihan ruokintalaitteita. Luulin naarasfasaanin jo lähteneen pois, mutta siellä korallikanukkojen keskellä se oli vieläkin. Laitoin sille oman jyväkasan samaan paikkaan kuin edelliselläkin kerralla. Lähdettyäni se siirtyi jyväkasan luokse helpomman ruuan luokse :-)

Olen joskus aikaisemminkin kuullut siitä, mutta unohtanut täysin, että fasaanit nukkuvat kuusen oksalla. Olenhan minä niitä oksilla majailevia fasaaneja joskus nähnytkin, mutta nyt luin siitä oikein mustaa valkoisella. Eivät pärjää kovassa pakkasessa. Pystyvät vetäytymään hypotermian kaltaiseen tilaan kuusen oksalla kökkiessään ja olemaan siellä syömättä pari vuorokautta, hyvässä kunnossa oleva yksilö jopa pari viikkoa. Ruokinta on niille ehdoton talvesta selviytymisen edellytys.

Taivaalta pilkahdellut aurinko houkutti värjöttelemään kylmässä (kunnon talvivaatteet pitäisi kaivaa ehdottomasti jo esiin...) ja odottelemaan mahdollista kuvaushetkeä. Orava saapui kuin lahjana sille omalle ruokailupaikalleen, johon valokin osuu hetken aikaa päivästä. Osa oravista tunkee edelleen itsensä lintujen ruokintalaitteille. Täytyy yrittää jatkaa niiden kouluttamista ;-)









36 kommenttia:

  1. Ihastuttavat kuvat kurresta. On se aika ovela veitikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe!

      Onhan se ovela, muttei kuitenkaan kauhean välkky ;-)
      Katselin, kun se piilotteli nurmikkoon (sammalikkoon) pähkinöitä urakalla ja hetken kuluttua se 'löysi' yhden aikaisemmin piilottamansa pähkinän ja alkoi syödä mussuttaa sitä suurella ilolla... Se siitä pahan päivän varalle säästämisestä ;-)

      Hauska silti kuin mikä :-)

      Poista
  2. Mainioita veijareita! Hyvä että olet saanut rentouduttua minilomallasi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Muija!

      Noiden veijareiden tuijottelu rentouttaa todella hyvin :-)

      Poista
  3. Ihana kuvasarja! Kurre on kuvissa oikein edukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kuvakehrääjä niin minun kuin kurrenkin puolesta.
      Välitän kehut varmuuden vuoksi pihan kaikille oraville, kun en ole varma, kuka juuri näissä kuvissa esiintyi :-)

      Poista
  4. Koulutettu orava, hauska juttu. Kiva koulurakennus sillä, merkattu oikein oravakuvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tulevat omalle ruokintapaikalleen silloin, kun seisonta-alustalle sekä kannen reunan alle on jätetty pähkinöitä. Muuten ne suuntaavat lintujen ruokintapaikalle. Voisi kuvitella, että riittävän toistomäärän myötä kurrekin voisi oppia lopulta oma-aloitteiseksi kannen avaajaksi ilman täkyjäkin ;-)

      Lintujen ruokintapaikalle eksyneitä käyn välillä puhuttelemassa lähietäisyydeltä, mutta aika lähelle saa mennä ja vielä ne vain kuuntelevat... ;-)

      Poista
  5. Voi että miten hauskasti se siinä nojailee laatikkoon ja kattelee ympärilleen :)
    Kiva että oot saanu kunnolla löysättyä lomasellasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH!
      Kotona löysääminen ja irrottelu ei ole yhtä helppoa kuin jossain muualla.
      Nyt oli voimia liian vähän mihinkään matkusteluun.
      Kai sitä välillä on ihan hyvä rötkötellä kotonakin :-)

      Juu, tuolle oravalle tuli pari tuollaista diivailuhetkeä, jolloin se ihan rauhallisesti katseli ympärilleen malttamatta kuitenkaan ottaa tassuaan pois pähkinälaatikosta ;-)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ihania söpöläisiähän nuo - olen niihin aivan lääpälläni :-)

      Poista
  7. Ihania kuvia. Hauska keksintö tuo pähkinäautomaatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Risa!

      Olin siitä pähkinämaatista jo aikaisemmin lukenut ja Tallinnassa Martin markkinoilla 2014 löysin tuon. Sehän tietenkin piti sitten heti ostaa ja tuoda omalle kotipihalle :-) Kiitos vielä Seijalle ihanasta matkasta ja matkaseurasta!

      Poista
  8. Hauskat oravakuvat. Naarasfasaani on minulle melko tuntematon. Olisinko kerran nähnyt. Täällä ei oikein fasaaneja ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että ensimmäisenä näkee sen koiraan, kun se on niin värikäs. Jos ei ole koiraita, niin ei näy noita näkymättömiä naaraitakaan...

      Poista
  9. Täällä meillä fasaanit yöpyivät ikivanhassa ja valtaisassa pensasaidassa. Sitten tuli kaupunki ja kaatoi aidan pois tien alta.

    VastaaPoista
  10. Meillä fasaanit ovat ihan kirosana... Ne kaivelevat kasvien sipulit pois kukkapenkeistä ja syävät ne. =/ Mur mur. Koetankin verkoilla peitellä istutuksia. Ne kaivavat myös pionien, niiden mun rakkaiden pionien juuria esiin pitkillä kynsillään. Kevättalvella urokset alkavat viiden aikaan huutaa talon nurkalla sitä kamalaa huutoaan joka todella herättää unesta kuuronkin! Huh. Oravat ovat sen sijaan ihania! Ne nukkuvat kiltisti yön ja touhuavat päivisin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pihassamme ei istuteta sipuleita kukkapenkkeihin ja jostain syystä pionitkin saavat olla täydellisen rauhassa. Rikkaruohoja kuopivat pois ruokailupaikoiltaan, se ei haittaa yhtään. Meidän todella luonnonmukainen pihamme on varmasti juuri sellainen, jossa fasaanit eivät juurikaan haittaa.

      Kevättalven huudot ovat oma ihana (?) numeronsa, josta selviää pitkälti korvatulpilla. Joskus huutelun yhteydessä tehty siipien rankka revittely kuulostaa jopa kovemmalta kuin huuto ;-)

      Meillä oravat ovat kerran tehneet pesän välikatolle ja silloin ei ollut rauhallista. Mutta keskimäärin ne ovat olleet kiltisti ja asiallisesti :-)

      Ohjaa jatkossa ikävät fasaanit meille, tänne mahtuu :-)

      Sinun kannaltasi onneksi tässä kuluu vielä muutamia kuukausia ennen kuin nuo 'riesat' palaavat metelöimään :-)

      Ihanaa viikon jatkoa <3

      Poista
  11. Fasaania en ole nähnyt täällä päin koko vuonna... Mukavaa, kun orava osaa mennä juuri sille tarkoitetulle ruokintapaikalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ollaan fasaanien paraatimailla...

      Kaikki oravat eivät tietenkään osaa mennä oikeaan paikkaan, mutta oravakoulutus on vasta vaiheessa ;-)

      Poista
  12. Hieno kuvasarja oravan touhuista.

    VastaaPoista
  13. Mallimaailman uusi tähti. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
  14. Oravia on kiva kuvailla ja seurata niiden puuhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on.
      Ihania ikiliikkujahönöjä, joiden päätä ei järki aina liikaa pakota :-)

      Poista
  15. Onpa hauska koti/ruokapaikka oravalla. Kivasti oot saanut kuvia ja läheltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija!

      Läheltä saadut kuvat olen ottanut piilokojuteltastani.
      Piilokoju on mieheni hankkima :-)

      Poista
  16. Meillä ei jostakin kumman syystä ole fasaaneja. Naapurikylissä niitä kyllä näkyy. Olisi kiva kun sellaisia tepastelisi pihalla :) Ehkä ne söisivät kotiloitakin? Ihanan aurinkoiset oravakuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä kylmempää, sitä vähemmän esiintyvät. Ovat aikalailla riippuvaisia talviruokinnasta.

      Jos niitä on seudulla vain vähän, tilanne on varmaan vaikea :-(

      Poista

Kiitos kommentistasi!