tiistai 13. marraskuuta 2018

Kuikkia ja marraskuuta

Jos ( ja kun ) on monta vuotta kulunut syksyisten suurväsymysten parissa, niin tämä vuosi on ollut huomattavan erilainen. En uskalla selittää tapahtunutta mitenkään, sillä elämä on minun selityksiäni suurempi. Minähän vain arvailen, elämä toteuttaa.

Syksyn harmauden sivuuttaminen on sujunut siirtymällä sovinnolla ja innostuksella sisäelämän projekteihin runsaan valaistuksen saattelemana :-) Elämässä on paljon asioita, joita ei halua tehdä sisätiloissa lämpöiseen ja valoisaan aikaan. Niitä juttuja voi tehdä ihan puoli-innollakin juuri nyt!

Olen raivannut vaatekaappeja ja varastoja ja päässyt eroon isosta kasasta tarpeetonta tavaraa. Se on aina yhtä vapauttavaa :-) Olen putsannut ja siistinyt siitä paikkoja, jotka ovat silmieni tielle sopivasti osuneet. Tunnollisesti ja ilman minkäänlaisia tavoitteita. Puhdistavaa :-)

Kesäisiin kuviin palaaminen tyydyttää sen verran, ettei syksyllä olekaan tarvetta lentomatkalomalle. Vietän vain lomaa ilman lentoja. hiilijalanjälkeni tykkää siitä :-)

Ja nyt sitten muutamia sekalaisia muistoja menneiltä ajoilta. Ihanaa marraskuuta - tämä on ihan ehdottomasti paras aika vuodesta tavaran karsimiseen ja muuhun siivoamiseen :-)




12 kommenttia:

  1. Luulen, että pitkä ihana aurinkoinen kesä ainakin mulla on vaikuttanut siihen, ettei tämä syksy oo niin paha. Edellinen olikin aivan hirveä.

    Kaappeja en tosin oo jaksanu ruveta siivoomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin mietin, etten ole mikään kuumien kesien ihminen.
      Ja sitten taas, että toisaalta viime kesän todellakin huomasi ja tunsi.
      Ei tuntunut siltä, että kesä on jäänyt välistä kokonaan.
      Riittävän lämmön jälkeen syksy tuntui hyvältä ja tervetulleelta.

      Kyllä sillä lämpöisyydellä ja valoisuudella varmasti oli iso merkitys.

      En minäkään varsinaisesti siivoa.
      Karsin ennemminkin.
      Sen tuloksena kaikki näyttää vain siistimmältä ;-)

      Poista
  2. tämän marraskuun etu on ollut myös lämpimät kelit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on totta.
      Vain vähäinen valo muistuttaa oikeasta vuodenajasta.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tarpeettomaksi osoittautuneista tavaroista luopuminen on omalla tavallaan puhdistavaa.
      Kaikki näyttää siistimmältä, kun tavaraa on vähemmän :-)

      Poista
  4. Tänään eräs ihminen tuumasi että viime kesä oli ihan liian kuuma siivoilla ja nyt syksyllä ei taaskaan voi siivota kun sataa kokoajan vettä. Heh heh. Onhan se kanta tuokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taitaa sitten olla hieman erilainen siivous- / raivaustyyli kuin hänellä.
      Pysyttelen sisällä ;-)

      Poista
  5. On se upea lintu tuo kuikka ja mahtava ääni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!